Kiristyykö ilmapiiri todella?

Näin on käymässä.

Näin kävi joskus nykyisen kymmenluvun alussa, kun keskisuuressa maakuntalehdessä päätoimittaja tarkoitushakuisesti niputti yhteen Afganistania vielä tuolloin hallinneet talebanit ja homoliittoja vastustavat tavisuskikset. (Etelä-Suomen Sanomat, 13.10.2002). Molemmat porukat kun ovat fundamentalisteja, joita jokainen valveutunut eu-kansalainen ymmärsi inhota.

Sama trendikäs asenne löi läpi viikolla aiemmin viittaamassani tv-haastattelussa, jossa islamilaista fundamentalismia suuremmaksi uhaksi nimettiin "äärikristillinen rakkauden sanomna". Siinä kun lyödään ihmisiä häikäilemättä Raamatulla päähän.

Nyt panee pääkaupunkiseudun kirkollisen äänenkäytön valtias Kirkko ja kaupunki paremmaksi. Nytkin lyödään Raamatulla päähän. Toimittaja Juhani Huttunen väitti viime viikolla artikkelissaan, että viidennellä herätysliikkeellä on "henkinen yhteys" amerikkalaiseen fundamentalismiin. Tässä väitteessähän ei ole mitään sinänsä uutta. Sama väitehän osoitettiin sormella jo Muroman aikoina; viidesläisyys kun nääs pitää sisällään "luterilaisuudelle vieraan anglosaksisen pyhityskristillisyyden elementin".

Huttunen väitti myös, että "on jumalanpilkkaa uskoa uskontunnustuksen osiin kirjaimellisesti". Hei, mutta tämäkin väite kuulostaa kumman tutulta. Miten se menikään? "Liian korkean raamattunäkemyksen opettaminen on epäeettistä." Tuolloin asialla vain olivat teologian valon kokeneet helluntaiveljet. Näin kirkollistumiskehityksen korkeimman huipun saavuttaneet lyövät veljenkättä aatteiden maailmoissa. Yhteinen linja ison kirkon kanssa löytyy yllättävän helposti.

Artikkelissa vedetään hyvin surutta suoria yhteyksiä Koraaneja polttavan amerikkalaispastorin Terry Jonesin, Yhdysvaltojen fundamentalistiliikkeen, helluntailaisuuden ja kirkon herätysliikkeiden välille. Lehti nosti samassa yhteydessä esiin Uuden Tien päätoimittaja Leif Nummelan "piispaboikotti"-kirjoituksen ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaalan kehotuksen aktivoitua seurakuntavaaleissa.

No, jos nämä jutut eivät kerro ilmapiirin kovenemisesta kirkossa - ja sitä kautta koko yhteiskunnallisessa keskustelussa - niin mikä sitten? Näin jälkikäteen voisi sanoa, että olikin vain ajan kysymys, että se suomalaisen kristillisyyden osa, joka on - kaikesta huolimatta - halunnut pysyä uskollisena Raamatun ilmoitukselle on joutunut tulilinjalle (enkä nyt puhu mistään naispappeuskysymyksestä). Mutta ehkä olemme olleet liian hyväuskoisia? Emme ole ehkä uskoneet tosissamme, että jotkut oikeasti alkaisivat vetää näin tiukkaa linjaa...

Mitä tästä seuraa?

No joo, luulen että jotkut vilpittömistä uskovistakin haluavat tiukan paikan tullen ottaa selvästi eroa "fundamentalisteiksi" leimattuihin. Mukavuusvyöhyke kun on yllättävän iso tekijä nykypäivän maailmassa. Valtaosa saksalaisiastakin vaikeni tietämästään Natsi-Saksassa - ja paljolti juuri mukavuussyistä. Näkeminen, kuuleminen ja sanominen olisi maksanut liikaa.

Toisaalta myöskään pelkkä "piispaboikotti" yksinään ei ratkaise mitään. Tarvitaan muutakin; yhteyttä, esirukousta ja keskustelua, ajan merkkien tarkastelua yhdessä. Eikö siis jo voitaisi löytää yhteistä linjaa uskovien kesken yli kirkkokuntarajojen? Tarkoitan siis todella yli kirkko- ja tunnustuskuntarajojen, en niiden kesken. Muuten olemme niitä lapsellisen hyväuskoisia "Mr. Joneseja", joita pissitään häikäilemättä silmään, heitellään mennen tullen kaikissa mahdollisissa opintuulissa ja viedään kuin litran mittaa eksytyksen mitä kavalimmissa juonissa.

Se on joka tapauksessa selvää, että olemme vasta tämän "käsitteiden kavallus"-vyörytyksen alussa. We haven´t seen nothing yet.

Ehkä toimittaja Juhani Huttunen saa tästä piispojen puolustamisoperaatiostaan palkaksi jonkun kirkollisen tiedonjulkistamispalkinnon. Näinhän tuolle alussa mainitulle väli-Suomen sanomalehden päätoimittajallekin kävi.




PS. Ketä kiinnostaa asian teologis-filosofinen puoli, niin kannattaa tsekata Timo Eskolan analyysi STI:n sivuilta. Myös Timo Junkkaala ja Leif Nummela ovat vastanneet Juhani Huttuselle.