Sanomalehtikatsaus 7

Luin eilen One Way Missionin Raportti-lehteä 3/2010, jossa oli artikkeli ko. ministryn näystä istuttaa uusia seurakuntia. Jutussa kerrotaan Hesassa OWM:n tiloissa kokoontuvasta House-seurakunnasta. Yhteisöllä on oma ry., hallitus & vanhimmisto. House ilmoittaa tehtäväkseen "huolehtia Helsingissä ihmisten hengellisestä hyvinvoinnista ja kasvattaa heistä todellisia opetuslapsia, jotka palvelevat Jumalaa". Porukka koostuu ns. pystymetsästä uskoon tulleisiin, jotka eivät ole löytäneet hengellistä kotia muualta.

Tämä on aika jännä juttu, johon törmää aina silloin tällöin: jonkun palvelutyön toimesta tulee ihmisiä uskoon, mutta ministry ei halua ottaa niistä vastuuta, koska ei miellä itseään "oikeaksi" seurakunnaksi. Ongelmia tulee eteen siinä vaiheessa kun uskoontulleet eivät - ymmärrettävästi! - löydä hengellistä kotiaan olemassaolevasta seurakuntakirjosta. Silloin ministryn täytyy ikäänkuin "ulkoisesta pakosta" ottaa vastuulleen uusien seurakuntien istuttaminen näistä uskovista huolehtimaan. Tämä taas on herättänyt närää vanhojen seurakuntien puolelta, koska ne helposti kokevat uudet kilpailijoiksi. (Apostolien teoissa tätä ilmiötä kutsutaan "huolen pitämiseksi itsestä ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.")

Mukana on artikkelin mukaan myös paljon juuriltaan syrjäytyneitä ja kodittomia uskovia, mutta myös "erilaisissa äärikarismaattisissa piireissä särkyneitä ihmisiä", jotka ovat Housessa löytäneet kodin. Tämä on aika mielenkiintoinen ja monitahoinen juttu - karismaattisen hörhöilyn suhde ihmisen psyykeen tasapainoon. Olen Suomen hengellistä kenttää kolutessani kiinnittänyt jotenkin intuitiivisesti huomiota siihen suureen määrään epätervettä karismaattisuutta, jota täältä löytyy. Luulen, että meillä vasta nyt alkaa olemaan edessämme sadonkorjuu parin viimeisen vuosikymmenen hörhöilystä. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa on entistä enemmän tarvetta turvallisille, kodinomaisille yhteisöille, joiden hengellisyys on vakaalla pohjalla. Jonkinlaisia karismaattisia turvakaupunkeja siis.

(Toinen ryhmä uskovia, jotka jo nyt tarvitsevat hengellistä kriisiterapiaa ovat organisaatioseurakuntien ohjelmakoneistoissa loppuun palaneet johtajat ja vastuunkantajat, joiden yhteisenä kokemuksena on turhauttava ja omalle kutsumukselle vieras puuhastelu erilaisissa organisaation määräämissä tehtävissä.)

Reagointitapa, johon hyvin usein näiden hörhöilyjen kohdalla törmää, on kieltäminen; joko kielletään ongelmien, ylilyöntien ja hörhöilyjen olemassaolo tai sitten kielletään karismaattisuuden oikeutettu olemassaolo ylipäätään. Molemmat reagointitavat ovat yhtä vääriä ja epäraamatullisia. Molempia myös näyttävät ohjaavan ihmisten omat kokemukset karismaattisuudesta. Sanomattakin on selvää, etten pidä kumpaakaan tapaa oikeana tai oikeutettuna; karismaattisuudessa ilmenevien ylilyöntien ratkaisu ei ole niiden lakaiseminen maton alle, eikä väärän karismaattisuuden vastapaino ei ole antikarismaattisuus.

Oikea vastaus molemmissa on aito karismaattisuus, siinä kasvaminen ja sen pohjalta kehittyvä eri asioiden ja ilmiöiden raamatullinen arviointi. Pitkässä juoksussa vain tämä voi eheyttää em. kaltaisen "erilaisissa äärikarismaattisissa piireissä särkyneen ihmisen". Kun Messias tulee, Hän asettaa asiat oikeille paikoilleen.