Virtanen ja Atomiajan apostolit

Virtanen oli kesäjuhlakierroksellaan saapunut Outolemmen kaupunkiin, jonka Hörhölä-nimisessä lähiössä järjestettiin erään jo pitkään maassa vaikuttaneen, kirkkokuntien ulkopuolisen herätysliikkeen vuotuinen päätapahtuma, "Karismakansan kesäkokoontuminen" eli muodikkaammin vain K4. Virtasella oli aiemmin ollut yhteyksiä tähän muutaman sadan ihmisen joukkoon, jotka olivat kuuluva ja näkyvä vähemmistö kristittyjen joukossa. Tämä näkyvyys tuli esille hyvin siinä, miten hyvin he osasivat mediapelin. Heidän johtajillaan tuntui olevan ilmiömäinen kyky saada pienet ja vaatimattomat kotikokoontumisetkin näyttämään "manifestaationomaisilta läpimurroilta hengen maailmoissa" tai "uudelta aluevaltaukselta karismaattisessa ulottuvuudessa".

Virtanen oli huomannut, miten paljon saatiin aikaan pelkästään sillä, että asioista kerrottiin "oikealla" tavalla ja luotiin tietynlainen, haluttu vaikutelma, joka myytiin sitten kuulijoille, lukijoille ja tukijoille kompaktina pakettina "apostolisen kristillisyyden esiin murtautumista nykyhetkessä muuten niin kuolleen keskivertokristillisyyden kentässä", niinkuin K4:n esittelydvd:ssä kerrottiin. Virtasta tuo tapa ilmaista asioita oli aina lähinnä vain huvittanut.

Liikkeen nimi oli Atomiajan Apostolinen Kirkko (AAA-kirkko), ja mikä huvittavinta, sen ei alunperin edes pitänyt olla kirkko. Amerikassa AAA oli syntynyt ns. kylmän sodan aikana 50-luvulla näkynään "evankelioida kansoja atomisodan jälkeisessä maailmassa, mikäli Herran tulo viipyy". Suomessa koko juttu oli saanut alkunsa joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun kirkon nykyinen kiistaton johtaja koki saaneensa näyn Herralta ja - ulkomaisen sponsoroinnin tuella - alkoi toteuttaa "apostolis-profeetallista palvelutyötään Kristuksen ruumiin rakentumiseksi". Palvelutyö, Atomiajan apostolinen työ, sai heti alussa hyvän vastaanoton uskovien keskuudessa ja paljon ihmisiä liittyi siihen. He tosin eivät alussa ymmärtäneet tämän "liittymisen" merkitystä, sillä ennen pitkää koko palvelutyö alkoi muistuttaa entistä enemmän mitä tahansa kunniakkaat perinteet omaavaa vapaata seurakuntaa.

Tätä kehitystä puolusteltiin sillä, että "täytyyhän meillä nyt jotkin rakenteet olla" ja että "täytyyhän ihmisten tietää kenen kanssa he ovat tekemisissä". Virtanenkin oli suututtanut erään heidän johtomiehistään tokaisemalla, että "eikös se riittäisi, että tietäisivät olevansa Jeesuksen kanssa tekemisissä". Ikäänkuin siunatuksi lopuksi tälle kehitykselle oltiin sitten riitauduttu suurin piirtein kaikkien muiden kristittyjen kanssa. Siinä vaiheessa Virtanenkin oli ottanut pikku hiljaa etäisyyttä liikkeeseen, joka selvästi näytti lähteneen omille teilleen.

Atomiajan Apostolisen Kirkon yhteisöllinen elinkaari oli siis ollut kehittyä suhteellisen nopeasti palvelutyöstä kirkkokunnaksi, tosin pieneksi, mutta sitäkin tiukemman sisäisen kurin omaavaksi. Hierarkkinen organisaatiorakenne syntyi näet hyvin nopeasti, mitä pidettiin yleisesti merkkinä siitä, että "Herra oli vahvasti mukana tässä työssä". Suurin osa työn tuloksiksi katsotuista asioista oli kuitenkin syntynyt inhimillisten voimainponnistusten tuloksena, eikä Pyhällä Hengellä ollut juuri mitään tekemistä koko jutun kanssa. Uskollisia oli sitten johdonmukaisesti palkittu nostamalla heitä porras kerrallaan ylöspäin kirkon sisällä.

Virtasen havaintojen mukaan monet ihmiset kirkon piirissä puhuivat ääni väristen siitä, miten "tämä työmme on meille niin rakas". Näin varsinkin monet työn veteraanit, jotka olivat olleet alusta alkaen mukana työssä ja käyneet läpi alkuvaiheiden repivät valtataistelut ja riidat muiden kristittyjen kanssa. Tosiasiassa kovinkaan moni näistä vastuunkantajista ei alunperin osannut kuvitella, että tässä näin tulisi käymään, mutta epäilyksistä ja omantunnon ristiriidoista huolimatta useat heistä olivat sitten kuitenkin jatkaneet liikkeessä. Virtasen havaintojen mukana tosiasiallisina syinä olivat useimmiten olleet johtajiin kiinnittyminen, pelko, mukavuudenhalu ja äärimmilleen motivoitu velvollisuuden tunto. Ei yksinkertaisesti uskallettu jäädä pois "tästä meille niin rakkaasta ja tärkeästä työstä".

Virtanen vei autonsa parkkiin ja lähti kävelemään kohti kokoustelttarykelmää, jossa kansaa olikin jo koolla melkein tuhatkunta ihmistä. Parkkipaikan reunalla jaettiin ilmaisia 5 euron etuseteleitä kaikille sisääntulijoille ja tien varressa yritettiin autolijoita saada ajamaan kokouspaikalle jopa 10 euron etuseteleillä. Näillä etuseteleillä saisi ostaa bensaa vapaasti läheiseltä huoltoasemalta, jonka eräs uskonveli omisti. Virtanen ei etuseteliä välittänyt ottaa vastaan, vaan totesi autonsa käyvän biokaasulla. (Hän oli päättänyt, että mikäli hän ei muuten pääsisi näistä tyrkyttäjistä eroon, hän varmemmaksi vakuudeksi sanoisi autonsa oikeasti käyvän metaanikaasulla.)

Pääteltassa oli jo päivän ensimmäinen kokous lopuillaan eli oltiin siinä kohtaa karismaattista kokousta, jossa julistettiin aika huolettomasti jo velat anteeksi, liikakilot laihdutetuiksi, suuret voitot bisneksille, koko suku pelastetuksi ja sairaudet parannetuiksi. Ylistyskuoro alkoi laulaa ja kuoron hymistellessä taustalla pääpuhujaksi Amerikasta tuotu "pastorien pastori" (sikäläinen nimitys AAA-kirkon tosiasialliselle "piispalle") alkoi kaupitella uusinta kirjaansa, jota sai lunastaa 50 euron kappalehintaan lavan vasemmasta etureunasta (oikea reuna kun oli varattu rukouspalvelulle) kirjoittajan itsensä nimikirjoituksella varustettuna. Osa kirjan tuotosta menisi kuulemma muslimityöhön Pakistaniin, mutta Virtanen oli katsellut liikkeen toimintaa sisältäpäin sen verran kauan, että tiesi firman talousjohtajan laskeneen tarkkaan hallinto-, painatus ja muiden kulujen osuuden eli Pakistanin muslimeja evankelioiva osus jäisi käytännössä lähinnä nimelliseksi.

Virtanen ei kauaa jaksanut tuota hypetystä kuunnella ja ajatteli käydä hakemassa itselleen kupin kahvia. Matkalla hän tapasi pari puolituttua uskonveljeä Hörhölästä, jotka tarjosivat "rukoiltuja kosteuspyyhkeitä" jokaiselle, joka sitoutuisi antamaan yli 50 euron lahjoituksen AAA:lle. Niillä voisi sitten kokousmajoituksessa tai kotioloissa pyyhkiä jalkojaan, jolloin "ikäänkuin kirkon johtomiehet pesivät opetuslasten jalat". Virtasen kysyttyä, "kuka niitä liinoja oli rukoillut", hänelle oli kirkassilmäisesti selitetty rukoilijoiden olleen kirkon johtomiehiä ja Amerikan vieras, "Pastorien pastori". 100 euron lahjoituksella saisi lahjaksi erityisen "Pyhän Hengen kyyhkyä" kuvaavan kaulakorun, joka oli valmistettu erään Afrikan maan kullasta, jossa AAA:lla oli voimakasta työtä.

- Jaa, en tiennytkään, että te ootte nykyään mukana jopa kaivostoiminnassa, oli Virtanen hyväntahtoisesti todennut toiselle tutuista Hörhölän veljistä. Tämä oli hymyillyt eteerisesti vastaan ja sanonut:

- Kirkkomme on aina ollut avoin erilaisen yritystoiminnan suuntaan!

Siinä vaiheessa Virtasella oli ollut pokassa pitämistä ja hän oli nopeasti liuennut kahville. Jos joku halusi harjoittaa kaupallista yritystoimintaa, se oli tietysti hänen oma asiansa. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa, Virtanen tuumi pistäessään valkaisuainetta kaffen joukkoon. Sitä hän ei vaan ymmärtänyt, miten AAA:kin kitkerästi arvosteli kansankirkkoa sen luisumisesta katolisen kirkon suuntaan, jolla AAA:kin johtomiesten mukaan oli rasitteenaan "pitkät, epäraamatulliset perinteet esim. anekaupasta".

Virtanen oli saanut kahvikupin mukana ilmaista popcornia "palkkioksi hyvästä päätöksestä tulla Jumalan sanan kuuloon" sekä arpalipukkeen, jolla sai osallistua kokousten välillä suoritettavaan arvontaan, jossa oli luvassa monenlaisia palkintoja henkilöautosta johtajien kirjoihin. Kahvinsa juotuaan Virtanen rypisti arpalipukkeen kertakäyttökuppinsa pohjalle ja heitti sen roskiin. Popcornista hän ei niin ollut koskaan välittänytkään...

Ai niin, arvontaan osallistumisen edellytyksenä oli osallistua koko konferenssiviikonloppuun paikan päällä. Hän seisoskeli vielä hetken kokousteltan ovensuussa, jossa eräs todistajista kertoi päätyneensä AAA-kirkon helmaan "ehdottomasti ensiluokkaisten bisnesyhteyksien takia, joiden kautta Herra erityisesti oli koskettanut".

Sitten Virtanen kierteli kirjamyyntiteltassa, jota tosin näissä piireissä kutsuttiin "resurssikeskukseksi". Esillä oli AAA:n amerikkalaisen "piispan" (jota ei kylläkään koskaan kutsuttu tällä nimellä) ja suomalaisten johtajien kirjoja, kuten liikkeen alkuvaiheista kertova "Näin tulen syttyvän" ja "Omin silmin nähtynä". Suuri osa kirja-, lehti-, cd- ja dvd-myynnistä oli kuitenkin erilaisia harhaoppeihin keskittyviä kyhäelmiä, joiden kohdalla Virtanen jo ennestään oli tottunut peräänkuuluttamaan lähdekritiikkiä. Tämän takia häneen olikin liikkeen piirissä jo varhain lyöty "kirkollistuneen", "epäuskoisen" ja "järkiuskovaisen" leima. Varmemmaksi vakuudeksi hänet oli myös nimitetty "vaikeaksi ihmiseksi" ja kielletty käyttämästä opettajana, kunnes "tapaus Virtanen oli saatu lopullisesti käsiteltyä". Virtanen ei ollut välittänyt ottaa selville, mitä tämä olisi tarkoittanut käytännössä. Niin kuin monessa muussakin lahkossa, niin täälläkin Virtanen oli huomannut, miten kaikki kysymykset, kyseenalaistamisesta puhumattakaan, olivat tosiasiassa kiellettyjä. Jos halusi kysyä jotain, oli ensin monin sanoin vannottava, ettei "halunnut kyseenalaistaa" ja että uskoi ehdottomasti AAA:n johtajien olevansa "lähtöisin Jumalasta ja siunattuja!"

Tässä liikkeessä puhutaan usein vaaroista ja harhoista enemmän kuin Jeesuksesta, oli Virtanen taas kerran miettinyt kirjapöytiä kahlatessaan. Niinpä nytkin tämän vuoden K4:n teemana oli "Älkää eksykö". Suomeenkin oli perustettu erityinen "AAA Heresy Hunters"-verkko-opetusjärjestelmä, jota eräs kirkon johtomiehistä veti. Virtasen mielestä tässä ei sinänsä ollut mitään pahaa ja Virtanen oli itsekin joskus aikoinaan tuottanut jotain materiaalia aiheeseen liittyen. Nyt näytti kuitenkin käyneen ohraisesti eli koko jutun pääpaino olikin sitten eri raamatunkäännösten arvostelussa, lopun aikojen ja muiden eri maailmanaikojen kaavioiden laatimisessa ja harhaopeiksi ja -opettajiksi luokiteltavien henkilöiden luetteloiden pitämisessä ajan tasalla. AAA-kirkon piirissä ei siis epäröity nimetä harhaopettajia julkisesti. Tätä perusteltiin sananpaikalla "poista keskuudestasi se, joka on paha" (vaikka eihän se ihan oikein mennyt, mistä Virtanenkin oli aikoinaan huomauttanut, mutta se oli kuitattu vain toteamalla, että "ajatushan siinä on kuitenkin hyvä, mikä tärkeintä").

Suurin osa noista harhaopettajista ei kuitenkaan koskaan ollut vaikuttanut AAA-kirkon piirissä, eli se "keskuudestasi" ulotettiin näin "apostolis-profeetallisella suvereniteetilla koskemaan koko Kristuksen ruumista". Virtanen tiesi myös, ettei moni ollut edes koskaan kuullutkaan mistään AAA-kirkosta. Hän mietti myös sitä, missä kohtaa harhaopettajien tai "epäilyttävien" listaa hänen oma nimensä löytyisi, tarkimmat listat kun olivat vain kirkon johtomiesten käytössä. Moni pahaa-aavistamaton sananjulistaja nimittäin päätyi tuohon "varoitettavien ja kartettavien joukkoon" puolivahingossa ja yleensä aina tietämättään. Usein "virheeksi" riitti joku eroavaisuus jossain lopun aikoihin liittyvässä yksityiskohdassa (joista tempauksen ajankohta oli yleisin ja antikristuksen persoona toiseksi yleisin). Tai sitten oli käytetty "väärää" raamatunkäännöstä (joista ns. "uusi käännös" oli "väärin") tai oli liikaa korostettu jotain tiettyä erityisoppia tai jätetty tarpeeksi korostamatta esim. jotain raamatunkohtia (joista Hepr. 10:24-25 oli yleisin). Joskus harhabongauksen kohteeksi saattoi joutua myös ihan vain sen takia, että jollain oli jotain sinua vastaan tai jollain oli ollut vain huono päivä. Näitä harhabongauksen tuloksena "kiinni saatuja" sai sitten kuitenkin melko surutta pilkata ja mollata jopa julkisesti.

Virtanen oli huomannut sen, miten tällä tavoin ei vain pidetty "Herran laumaa koossa", vaan myös pidettiin heidät tehokkaasti tuttipullokristittyjen tasolla (jokuhan ajatteli aina sinunkin puolestasi, mitä sitten kutsuttiin "paimenuudeksi"). Räikeimmillään kaikki tämä johti ulkokohtaiseen, mutta pilkuntarkkaan raamatuntulkintaan, joka ei kuitenkaan noudattanut muiden kuin johtajien logiikkaa. Uskovia itse asiassa suojeltiin näin Jumalan Sanalta itseltään. AAA-kirkon piirissä suosituin (ja suositeltavin) raamatunkäännös olikin kirkon johtajan itsensä kommenteilla ja nooteilla varustettu vanha kirkkoraamatun käännös (sekä vastaava "Pastorien pastorien" toimittava englanninkielinen versio).

Kuten alussa todettu, niin Virtasella ja AAA-kirkolla oli jonkin verran yhteistä historiaa eli liikkeen alkuaikoina hän oli jonkin aikaa vaikuttanut sen piirissä. Niinpä Virtanen siinä kirjatiskillä huomasi myytävänä olevan vanhan tutun lärpäkkeen; Kalle Virtanen, Opetuslapseuttamisen taito (AAA-kustannus, 1991). Kun kirjamyyjä huomasi Virtasen kiinnostuksen juuri tuota kirjaa kohtaan, hän heti innostui esittelemään opusta:

- Niin, tuo kirja on eräs liikkeemme alkuvaiheen uranuurtajan varhainen teos. Sitä edelleen kysytään aina silloin tällöin, pitäähän se vieläkin sisällään vankan annoksen raamatullista perusopetusta...

Jossain vaiheessa myyjä oli katsonut kirjoittajan kuvaa takakannessa, sitten Virtasta, tunnistaen hänet ja todennut sitten hämillään:

- Niin no, ehkä et nyt ihan tätä kirjaa sitten tarvitsekaan.

Kotiin ajellessaan Virtanen mietti ihmisluontoa ja sen käytännöllisyyttä. Hänen nimensä saattoi hyvinkin löytyä joltain "kolmannen syvyysluokan arveluttavien entisten opettajien listalta", mutta se ei mitenkään estänyt edelleen rahastamaan hänen tuotannollaan K4:ssä tai joka kuukautisissa "apostolis-profeetallisissa celebraatioissa". Kotiin päästyään Virtanen oli lämmittänyt saunan ja saunonut pitkään ja hartaasti, peseytynyt huolella, lähes rituaalinomaisesti saadakseen päivän pölyt pois päältään. Hän kyllä tiesi sisäisen puhdistumisen nousevan toisesta, paremmasta lähteestä. Onneksi siihenkin puhdistumiseen oli hyvin aikaa saunan lauteilla lekotellessa.

- Monenlaisia vaiheita sitä on ollut, mutta kaikissa Herra on auttanut..., hän tuumi ja heitti lisää vettä kuumalle kiukaalle.