Kansanliike

Keskustan puoluekokouksen yhteydessä hehkutettin ankarasti sanaa "kansanliike". Erään maakuntalehden arvion mukaan kokoukselle oli ominaista "hurmoksellisuus, joka syntyi sekä puheenvuorojen sisällöstä että suuresta väkimäärästä". Puoluekokousta kun sai käytännössä tulla ihmettelemään kuka hyvänsä virtanen Lahesta. Olen kyllä aiemminkin, mm. keskustalaisen toisinajattelija Hannu Takkulan kirjaa Mistä löytyisi rohkeus lukiessa, törmännyt samaan käsitteeseen. Puhutaan "keskustalaisesta liikkeestä" jne.

Onko keskusta sitten kansanliike vai ei? Mielestäni ei enää, sen enempää kuin mikään muukaan puolue (ehkä persuja lukuunottamatta, vielä). Kansanliikkeeseen kuuluva spontaani into, dynaaminen eteenpäin meno ja kuvia kumartamaton mentaliteetti kun ilmiselvästi häviävät melko pian sen jälkeen, kun sitä varjelemaan ja vartioimaan rakennetaan jonkinlainen koneisto.

Tämä koneiso voi toimia niin poliittisessa, hengellisessä kuin muussakin kontekstissa, mutta sen lainalaisuudet ovat aina samat. Kyse on alunperin hallitsemattomana virtana alkunsa saaneen joukkovoiman ohjailusta, valjastamisesta ja lopulta jopa patoamisesta sen johtajien näkemysten mukaisesti. Varsinkin hengellisissä liikkeissä kuulee usein puolustettavan tätä organisoitumiskehitystä kahdenlaisilla argumenteilla:
- "mitäs pahaa siinä nyt sitten on?" (teologiassa puhutaan ns. hamartologisesta argumentista)
- "täytyyhän meillä olla jotkut rakenteet, jotta..." (ns. ekklesiologinen argumentti)

Näissä kahdessa em:ssa on kyse perimmältään samasta asiasta eli alkuperäisen toiminta-ajatuksen kadottamisesta tai, mikä vielä pahempaa, sen myymisestä. Sama asia, vain aste-ero on kyseessä. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että ei suostuta luovuttamaan mitään pois kansanliikkeen perusdna:sta, joka on yllä kuvattu. Olisiko se ylipäätään mahdollista? Hm, kehittelemisen arvoinen ajatus...

Joka tapauksessa näistä voi jokainen sitten valita mieleisensä tässä moniarvoisessa poliittisessa ja uskonnollisessa kentässä. Näinhän käytännössä ihmisten kohdalla tapahtuukin esim. hengellisten liikkeiden tai uskoon tulleiden ihmisten kohdalla.

Kansanliike on ilman muuta vaarallinen, se on ilmeistä. Ajatellaanpa vaikka liikkeen perustyyppiä esitettynä UT:ssa Johannes Kastajan ja Jeesus Nasaretilaisen toiminnan kautta. Spontaani ihmisten liikehdintä jonkun asian ympärillä suorastaan imaisee kaikki mahdolliset kontrolliviranomaiset paikalle. (Ks. tästä aiheesta "syventävät opinnot" Johanneksen evankeliumin 1. luvussa.)

Kansanliikkeellä on aina vaaransa, joita ei koskaan pidä aliarvioida. Vanha sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" (eikä tämä ole tarkoitettu piikiksi kenellekkään Joukolle) sopii erinomaisen hyvin massojen synnyttämään joukkoliikkeeseen. Ns. Suuri vallankumous 1700-luvun lopun Ransakassa on malliesimerkki tästä. Vanhan vallan alashajottaminen synnytti maahan joksikin aikaa täydellisen anarkian ja kaaoksen ajanjakson kaikkine surkuhupaisine ja kauhistuttavine ilmiöineen. Sekasorto kun synnyttää aina vahvan johtajan huutavan tarpeen.

Ehkä juuri tämän tähden kansanliike on aina ollut myös haavoittuvainen johtajuuden suhteen. Taitavan demagogin ja manipulaattorin on ilmeisen helppoa kaapata valta ja alkaa ohjata alunperin spontaania muutosvoimaa haluamaansa suuntaan. Täytyy vain osata aistia muutoksen tuulet, niiden historiallinen välttämättömyys ja vielä piilossa olevat, mutta tuota pikaa esiin nousevat trendit ja käyttää niitä häikäilemättä hyväkseen. Napoleonin valtaannousu Ranskan vallankumouksen jälkeen, Venäjän kommunistinen vallankumous reilut sata vuotta myöhemmin ja Hitlerin nousu Sakan johtoon 1930-luvulla ovat malliesimerkkejä tästä. Kaikissa näissä tapauksissa kuvaan astuvat jossain vaiheessa - ennemmin tai myöhemmin - niin korppikotkan kaltaiset kontrolliviranomaiset kuin ajatusten ja mielikuvien tasolla tapahtuva ns. käsitteiden kavallus, jota media kuuliaisesti muokkaa.

Ehkä kaikkein vaarallisin malli on kuitenkin ylhäältä päin, kulissien takaa keinotekoisesti (esim. median avulla) synnytetty ja ohjattu pseudokansanliike, jolla ei ole todellista pohjaa ns. "kansan syvissä riveissä", vaikka nimenomaan median avulla pyritäänkin valheellisesti antamaan sellainen mielikuva. Tyyppiesimerkkejä tällaisesta valtiojohtoisesta kehityksestä voisi olla vaikkapa Suomen EU-kansanäänestyksen manipulointi 1990-luvulla tai nykyisin meneillään oleva kirkon (ja sitä kautta myös muun suomalaisen yhteiskunnan) ohjailu samaa sukupuolta olevien parien oikeuksiin ja käytäntöihin liittyen.

Onko siis kansanliikkeen kerrassaan mahdotonta säilyä sellaisena kuin se alussa oli? Tiedämmehän kristillisistä piireistäkin tutun sanonnan "alussa oli herätys, sitten tuli herätysliike, sitten pelkkä liike" jne. Joku kyynisesti maailmaa tarkasteleva voisi jopa kysyä, tarvitseeko sen koskaan edes pysyäkään alkuperäisen kaltaisena "viattomana" liikehdintänä? Realisti taas vaatii yhteiskuntakelpoisia rakenteita turvaamaan "saavutetut edut". Näin ollaan saavutettu erään liikkeen yhteisöllisen elinkaaren huippukohta. Kun hedelmä on kypsä, on mätäneminen jo alkanut...

Jännä juttu, mikä historiassa kuitenkin aina toistuu, uudelleen ja uudelleen, on se, että aina edellisen herätyksen synnyttämän liikkeen alkaessa organisoitua ja jämähtää paikoilleen, Jumala aloittaa Henkensä kautta uuden, samanlaisen herätyksen jossain muualla. Jumalan voimassa on inhimillisen mittapuun mukaan aina jotain kesytöntä ja hallitsematonta. Aivan kuin Hän olisi ikuisessa taistelussa tai ainakin "kissa ja hiiri"-leikissä omien organisatoristen rakenteidemme kanssa niin, että Hän kyllä edelleen haluaa siunata avoimia ihmisieluja näiden rakenteiden piirissä (jonka me sitten erheellisesti tulkitsemme Hänen hyväksynnäkseen rakenteillemme). Kuitenkin Hänen työnsä pääpaino on aina siellä, minne kukaan muu ei vielä ole mennyt. Eivät terveet tarvitsee parantajaa, vaan sairaat. Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.

Kutsuikaamme tätä Jumalan perusluonnetta ja sen mukaista toimintaa tässä langenneessa maailmassamme apostoliseksi dna:ksi. Se nimittäin yhä edelleen synnyttää spontaaneja kansanliikkeitä eri puolilla maailmaa, jotka eivät välttämättä koskaan päädy jonkun lähetysseuran vuosikertomuksen tilastoihin. Kuitenkin näidenkin kohdalla taas uudelleen toistuu sama prosessi: "...juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet? ... Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?" (Joh. 1:19, 22)

Olennaista näyttää siis olevan säilyttää tuo apostolinen dna aktiivisena itsessään ja yhteisössään, kuitenkin tasapainossa Raamatun totuuden julistamisen ja muista huolehtimisen kanssa. Ja mitä jos koko johtajuuskuviokin pyrittäisiin tältä pohjalta ajattelemaan uusiksi? Ehkä siinä voisi olla kansanliikkeen puhtaana säilymisen salaisuus?