Aamukaffella lueskelin paikallista "seurakuntalehteä jokaiseen kotiin" eli Kirkonseutua, joka on Lahden ja ympäristön evl. seurakuntien yhteinen julkaisu (noudatellen lähes tulkoon profeetallisesti tulevan suurkunnan rajoja). Lehden kannessa poseeraa Hollolan evl. kirkkoherra erään paikallisen maanviljelijän kanssa pellolla. Teksti julistaa: "Hollolassa siunattiin kylvö - Kirkkoherra Antti Lahtinen siunasi kylvön Sipilän tilalla". Sivulla 6 kerrotaan aiheesta lisää: "Pellolla pappi koki olevansa perusasioiden äärellä ja edustavansa sukupolvea, jolle on leipää riittänyt". Jutussa kerrotaan sitten vanhasta agraariyhteiskunnallisesta perinteestä siunata kevään kylvö ja rukoilla hyvää satoa. (Luonnollisesti sama rituaali on toistunut eri kulttuureissa oli sitten uskonnollinen konteksti mikä hyvänsä.)
Hyvä homma. Hienoa, että materialistisessa kulutusyhteiskunnassakin aletaan ymmärtää keneltä tulee hyvät säät ja suotuisat ilmat maanviljelykselle ym. elinkeinoelämälle. Toivottavasti tämä kertoo siitä, että aletaan ymmärtää, että "Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa. Hän hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa". Jos tämä nyt kertoo siitä. Voihan tämä nimittäin yhtä hyvin kertoa vain kaipuusta menneiden sukupolvien yhtenäiskulttuuriin (mikä on eräs postmodernismin murroksen käytännön ilmentymä).
Se, mihin huomioni kiinnittyi etusivua katsellessani, oli maanviljelijän pukeutuminen nahkasaappaisiin, pussihousuihin, flanellipaitaan, olkaimiin ja huopahattuun. Viljelijäisännällä on jopa vanhan mallinen kylvövakka edessään. Sisäsivulla maanviljelijä "näyttää, miten kylvöjä ennen vanhaan tehtiin hevoskoneella". Vuosimalli näyttää olevan jotain tyyliin 1925. Itselleni heräsi kysymys, miksi ihmeessä? Miksi tehdä tällaista teatteria, kun Jumala voi yhtä hyvin siunata Valmetin maatalouskoneen tai Massey-Fergusonin traktorin? Vai eikö tosissaan uskotakaan, että Jumalalla edelleen on sananvaltaa tämän päivän länsimaisessa teknologiayhteiskunnassa? Niille, jotka näin - tieten tai tiedostamattaan - ajattelevat, sanon, että you haven´t seen nothin´ yet.
Toinen juttu, joka jo etusivulla pisti silmään oli aavistuksen uhoava otsikko "Pomona itse Kaikkivaltias". Hm... mielenkiintoista, tuumin. Ei ollenkaan ominaista perinteiselle luterilaiselle genrelle. Etteivät vaan nyt olisi menneet regimentit sekaisin tai, mikä vielä pahempaa, ettei nyt vaan haksahdeta peräti "menestysteologian" puolelle (mitä ikinä sillä nyt sitten lopulta tarkoitetaankaan).
Kun sitten avasin sivun 5, niin sama hehkutus sen kuin jatkui: "Miltä tuntuisi tehdä töitä miehelle, joka osaa kävellä vetten päällä?" Nyt tämä tuntuu jo niiiin mielenkiintoiselta, että on pakko lukea tämä juttu. No, todellisuus on tarua(kin) ihmeellisempää, sillä jutulla haluttiin rekrytoida vain uusia luottamushenkilöitä seurakunnan eri rattaita pyörittäviin luottamuselimiin. Seurakuntavaalit kun ovat marraskuun puolivälissä.
No, hienoa, että uskalletaan sentään julistaa Jumalan olevan taas Kaikkivaltias. Niin, ja Jeesuksen ihmetekojen historiallisuuskin tunnustetaan (eli poisoppimista perusbultmannilaisesta myyttienriisumisajattelusta on kaiketi tapahtunut... vai?).
Tosiasiassa tuo uudentyyppinen markkinointi sisältää kyllä muutamia lapsuksiakin. "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen asiakaspalvelu etsii uutta henkilökuntaa. Lyhyet työajat, bonuksena sisäinen rauha." Noista lyhyistä työajoista voisi joku viikonlopun toimitusrumbaa pyörittävä uskonnon ammattilainen olla vähän eri mieltä, jostain vapaiden suuntien burnoutin partaalla hoippuvasta pastoriparasta puhumattakaan. Mutta jostainhan se on aloitettava... Lisäksi tuo bonuslupaus on vähän arveluttava. Olisi luullut "vapaan armon evankeliumia" julistavan kirkon nyt lupaavan sisäisen rauhan jollain muulla perusteella kuin jossain komiteassa istumisen tuloksena.
PS. Tuosta tulikin mieleeni eräs tapaus vuosien takaa, kun odottelin vaimoani jossain päin Hesaa jonkun kirkkorakennuksen ikkunavitriinin edessä. Paikalle tuli joku seurakunnan puuhakas työntekijä, joka avasi ikkunan ja alkoi järjestellä lasivitriinissä olevia kirkollisia ilmoituksia uuteen uskoon. Aikansa touhuttuaan hän kääntyi minun puoleeni, kun siinä lähellä seisoin ja olin aikani kuluksi lueskellut niitä ilmmoituslappusia.
- Onkohan se nyt suorassa? hän kysyi minulta viitaten uusimpaan, diakoniatyön kesäretkeä mainostavaan ilmoitukseen.
- Joo, näyttäisi se olevan. vastasin, mutta lisäsin sitten vähän tarkemmin asiaa pohdittuani:
- Tai mikä se nyt sitten suorassa lopulta on?
Hetken aikaa naisen kasvoilla viivähti jonkinlainen ahaa-elämyksestä ja sisäisestä valaistumisesta kertova ilme. Hetken tuo nainen näytti katsovan minua aivan kuin ajatellen, että "tuossapa lupaavaa ainesta seurakunnan vastuunkantajaksi!"
Liukenin vähin äänin pois paikalta.
No comments:
Post a Comment