Jep jep. Moniarvoisuudella on seurauksensa. Käytännössä tämä moniarvoisuus näyttäytyy suoranaisena ateismina monen kirkonmiehenkin kohdalla, kuten Helsingin yliopiston dosentti Timo Eskola on kirjassaan Ateistit alttarilla (Perussanoma, 2005) osoittanut.
Käytännössä tämä uusi, uljas kansalaisuskonnollisuus ilmenee seuraavanlaisena ajatteluna:
- Kirkon pitää kuulua kaikille. Sen tehtävänä on palvella suurta passiivista enemmistöä. Kirkon kynnys on pidettävä niin matalana kuin mahdollista. Useimmiten tämä tarkoittaa moraalisen ja eettisen riman laskemista aina kulloisenkin ajan ja tilanteen edellyttämälle tasolle. Vox populii, vox dei.
- Samalla kertaa nähdään suuria vaaroja Raamatun ja uskonasiat vakavasti ottamisessa. Tämä nähdäänkin eräänlaisena "uskonnollisena ääriajatteluna". Tämän taas nähdään johtavan ahdasmielisyyteen ja suvaitsemattomuuteen, arvojen kovenemiseen ja uskonnon nostamiseen arjen yläpuolelle. Näitä teesejä heitellään useimmiten uskonsa tunnustavia ihmisiä kohti tuosta vain, eivätkä ne esim. mediassa tarvitse tuekseen mitään rationaalisia perusteluja, tieteellisistä puhumattakaan.
Kirkon tavoite on olla organisaatio, johon koko kansa voi kuulua. Samaan aikaan kirkko väittää olevansa seurakunta eli Kristuksen ruumis maanpäällä.
ReplyDeleteJokin mättää tässä yhtälössä. Ainakin se, että seurakuntaan/Kristuksen ruumiiseen ei kuulu ainuttakaan jumalatonta.
Alle 10 % kirkon jäsenistä tunnustaa olevansa uudestisyntyneitä vakaumuksellisia uskovaisia.
Useat kirkkoon kuuluvista uskovaisista ovat kirkon jäseniä sillä perusteella, että tällä jäsenyydellään he kuvittelevat kuuluvansa seurakuntaa.
Kirkko ei kuitenkaan vähäisimmässäkään määrin täytä Raamatullisen seurakunna tunnusmerkistöä.
Mikä johtopäätös Jumalan omien siis pitäisi viimeistään nyt tehdä?
"Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."