On se vaan jänä seurata noita talviolumppialaisia, joihin lähdettiin kovin korkein tavoittein. Hiihtojohtajat olivat norsunluutornistaan käsin asettaneet tavoitteeksi kaksitoista (12) mitalia Vancouverista. Kisoja on nyt vatkattu viikon verran ja saldona on yksi hopea, joka ei kylläkään ole häpiä. Se on nimittäin saatu uudesta lajista, lumilautailusta, jonka arvoa eivät hiihdon perinteisen linjan mustikkasoppamiehet ole oikein vielä hiffanneet.
Isompi raha kyllä maailmalla siinä liikkuu kuin konsanaan suomalaiskansallisessa murtsikassa. Tämä ei tietenkään järkytä korven kansan susimetsän reiluja lapin jätkiä, jotka edelleen elävät tiilikaispekan ja noposanteron hehkutuksissa. Koko hiihtoniiloliitto alkaa kohta muistuttaa vanhoillista kirkollista herätysliikettä, jonka pääpaino on menneissä saavutuksissa (tai lankeemuksissa). Nyt on tärkeintä säilyttää (enää) jäljellä olevat edut.
Kuinka paljon suomihiihdon takaraivossa vielä takoo v. 2001 peruja oleva dopingskandaali, jota kansalliset totuuskomissiot eivät vieläkään ole saaneet selvitettyä ja jonka seurauksena tietyistä peloista käsin ei uskalleta...?
Tässä mielessä halfpipen hopea on tervetullut uusi tuulahdus, joka kutkuttavalla tavalla haastaa vanhaa rataansa kiertelevät lykkijät. Uusi laji, jonka pääareenaa eli halfpipeä ei edes löydy Suomesta on tullut jäädäkseen. Panostus suorituspaikkoihin on siis vahvasti vanhojen lajien puolella, mitalisaldo taas puhuu toista. Kieltämättä tässä on herkullista symboliikkaa, joka pienellä vaivalla on myös hyvin sovitettavissa hengelliseen elämään. Miten toimivat vanhat, jäykät rakenteet, jotka äärimmäisen hitaasti reagoivat muutoksiin? Miten taas toimii uusi, tuore juttu, jolla ei ole raskasta koneistoa riippanaan.
Vähän samanlaisen esimerkin kuulin hiljattain myös yhdistettyyn liittyen. Tiedämme kaikki Suomessa tehdyn panostuksen yhdistetyn hyväksi, joka maailmalla vain tahtoo olla pienoinen marginaalilaji. Huonosti menneiden kisojen jälkeen sitten itketään lisää resursseja, joista varmaan leijonanosa menee ihan jonnekin muualle kuin käytäntöön.
Jenkeissä yhdistetty on kuulemma parin hassun lajiin hurahtaneen hemmon juttu, jotka itse hoitavat oleellisen ja joilla ei ole mitään massiivista hallinto- ja valmennusresursseja niskassaan. Ladulla kaverit sitten kyllä pyyhkäisevät oikealta ohi meikäläisten...
Kyllähän tämä suomalaisen itsetunnon kohotus hiihtomenestyksen avulla on muistuttanut järjestäytynyttä rikollisuutta. Asiaa ei lievennä se, että norjalaiset ovat onnistuneet jälkiensä peittämisessä vielä paremmin.
ReplyDeleteHiiihtelin 2001 Lahden MM-kisojen jälkeen erään vanhan kansallisen tason kilpahiihtäjän kanssa Tiirismaan vaativilla laduilla. Hän kertoi, että aina on aineita käytetty. Sodan jälkeen vedettiin kuulema kaukopartiomiesten käyttämiä amfetamiinijohdannaisia. Niiden avulla nousi - vanhaa hiihtäjää lainaten - vaikka perse edellä puuhun.
Yksittäiset hiihtäjät ovat toisaalta kieroutuneen järjestelmän uhreja, toisaalta jokaisella heistä on oma vastuunsa.
Välillä seurakunnallisissa kuvioissa miettii ihan samoja juttuja. Monesti rahankeruu muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Ihmisiä kehotetaan antamaan Jumalalle ja sitten niillä rahoilla kustannetaan mitä ihmeellisimpiä oman valtakunnan pönkittämiseen liittyviä rakennus- ym. hankkeita.
Perinteisissä tunnustuskunnissa pahin synti on oman yhteisönsä kriittinen arvioiminen. Omaa pesäähän ei sitten liata. Sisäpuolella voi olla ties minkälaisia väärinkäytöksiä, mutta niihin ei puututa, koska systeemi suojelee itse itseään.
Monet yhden miehen kristillisiksi itseään nimittävät järjestöt sitovat ihmisiä johtajansa näkyyn kuin pahimmatkin hiihtopamput viattomia nuoria hopeasompahiihtäjiä doping-aineisiin. Oma ja edustamansa yhteisön menestymisnäky sokaisee sekä pampun että "jumalallisen" näyn toteuttamiseen sitoutuneet seuraajatkin.
Usein systeemi kieroutuu ajan mukana. Mitä vanhempi herätysliike, sen enemmän puhdistettavaa sen sisältä löytyy. Mutta on sitä WADAn miehille tutkittavaa uusienkin järjestöjen sisällä. Moni juttu on doopattu jo alkumetreistä lähtien.
Huvittavinta on kiinni jääneiden selittelyt. Talonmies on ottanut väärästä purkista nappeja. En tiennyt mitä suoneeni pumpattiin. Joku laittoi kiellettyä ainetta hammastahnaani. Ja arkkipiispa Paavo M. Petäjää lainaten: Mitään järjestäytynyttä dopingia ei Hiihtoliitossa ole ollut."
Tulin juuri hiihtämästä. Pakkasta 19 astetta ja kohtuullinen viima. Olosuhteet vain tosimiehille...
ReplyDeleteOn se hiihto vaan hieno laji. Se tuo iloa. Valkealla hangella lumisen metsän keskellä on kuin paratiisissa.
Voi mennä perinteisellä tai luistelutyylillä. Jälkimmäisessäkin on vielä valittavana Mogren- ja Wassberg-meininki ruotsalaisten pioneerien mukaan.
Hiihto on perisuomalainen laji. Alunperin sitä on käytetty helpottamaan siirtymistä paikasta toiseen, metsästykseen ja petojen takaa-ajoon. Se on ollut menneinä vuosikymmeninä monipuolinen ja suosittu liikuntamuoto. Kaikki vanhemmat muistavat koulun hiihtokilpailujen jälkeen, kun verenmaku suussa hörpittiin kuumaa mehua peltimukeista. Hiihto on osa suomalaista historiaa. Se on itsessään lähes pyhää.
Sairaalloinen kilpaurheilu ja raha ovat pilanneet hiihtourheilun - ei kuitenkaan hiihdon itsensä syvintä olemusta. Näiden mukana ovat ilmaantunut sairaalloiset lieveilmiöt, jotka ovat kierouttaaneet ja tärvelleet koko lajia - mutta onneksi eivät kuitenkaan sen ydintä, hiihtämistä itseään.
Tuhansien suomalaisten elämään hiihto tarjoaa sisältöä. Uskallan väittää, että keskimääräistä onnellisempia ihmisiä tapaa hiihtoladulla. Ainakin onnellisempia kuin kauppojen kassajonoissa tai kirkkojen jumalanpalveluksissa. Toki ladulla näkee siellä hampaat irvessä puurtavia ja olosuhteita haukkuvia tiukkapipoja, jotka eivät kuitenkaan edusta hiihtäjien perus-DNA;ta. He ovat paremminkin mutaatioita, jotka luonto kyllä karsii ajan mittaan pois.
Puhtaan suomalaisen hiihdon puolesta kannattaa taistella, sitä kannattaa harjoittaa ja siirtää taitoa tuleville sukupolville.
Kristillisyydessäkin itse ydin on turmeltumaton. Siemen on hyvää...
Peke
The Professor of Skiing and Light Theology
Hyvä Pekka!! Erinomaisia ajatuksia. Harkitseppa omaa blogia. Voisit antaa enemmänkin panosta noiden kirkkoherrojen ja rahankeruujärjestöjen kaatamiseen. Olen mielelläni mukana peesaamassa.
ReplyDeleteIte kävelin kolme neljä tuntia plus tauot päälle valoisan aikana pitkin jäätä ja harjuja. Hienoa oli sekin. Laitoin kommandomaskin niin tarkeni hyvin. Hiihtämään ois tehny mieli mutta monot p-hana on niin kylmät ettei pysty näillä pakkasilla paljon tuntia puoltatoista pitempään hiihtämään kerralla ilman vähintään puolen tunnin lämmittelyä. Tällöin rytmi menee eikä homma pelaa. Pari kolme tuntia yhtämittaista hiihtoa pitää vähintään saada.
Joo että ei muuta kun kaikkea hyvää Pekka sinne päin ja törmäillään taas!!
T. Jukka
Hävettää olla suomalainen!!!!
ReplyDeleteSuomalaisen mieshiihdon täydellinen floppi viimeöinen yhdistelmähiihto Vancouverissa.
Pusikosta näytettiin aika ajoin keskeyttäneitä suomalaisia. Kolme löysää suksimiestä keskeytti. Ainoastaan nuori Lari Lehtonen hiihti omalla tasollaan - sijoitus 33.
Mäkihyppy meni yhtä pyllylleen. Ahonen kohelsi harjoitushyppynsä nurin eikä pystynyt hyppäämään kuin yhden hypyn. Happosella liian iso hyppypuku - hylättiin. Harri Ollilla eka hyppy minne sattu, toinen OK. Hautamäellä eka hyppy loistava, toinen täysin luokaton.
Ei hyvältä näytä tämä körttikansan alatien kulkeminen. Jostain pitäisi löytää menestysteologian kultahippuja.
Luin eilisiltana Salibandy -lehdestä Seinäjoen Peliveljien kristitystä valmentajasta Tommy Koposesta, joka elää työlleen koko ihmisyydellään. Joukkueen pelaaja kommentoi Koposen panosta "täysin yli-inhimilliseksi". Hän antaa kaikkensa ja vaatii sitä myös joukkueensa pelaajilta. Loistava tyyppi!
Kristillisissä piireissä tyhjänpäiväinen armolässytys syö Jumalan valtakunnan etenemistä. Suuri osa kristityistä on yhtä löysiä kuin suomalaishiihtäjät. Ei olla valmiita panemaan itseään likoon - mukavuussyistä. Tai niin kuin viihteelle vaihtavat suomalaismäkihyppääjät, jotka kallistavat kuppia heti kun tulee menestystä - tai kun sitä ei tule.
Kristillistä opetuslapseuttamista toteutetaan periaatteella "saatte tulla sellaisina kuin olette, saatte jäädä sellaisiksi kuin olette, saatte pullaa aina kun olette (sakraaleissa tiloissa).
Harkitsen vakavasti pyrkimistä Hiihtoliiton valmennusrenkaaseen tai osallistumista arkkipiispan vaaliin.
Jälkimmäisen esteenä on se, että mikään ryhmittymä - ei konservatiivit eivätkä liberaalit - ole muodostanut ryhmää, joka tulisi pyytämään ehdolle asettumista.
Voi olla, että perustan monikansallisen ja yleishengellisen korvenraivaajaliikkeen, johon pääsyvaatimuksena on kainuulaisuus, Järvisen sukset ja ei-körttiläinen tausta. Itse ajattelin asettua liikkeen johtoon ja aloittaa jäsenvärväyskamppanjan Lapin Kansasssa ja Kainuun Sanomissa.
Hetkinen, Pekka, hold your horses! Eikö tässä tommykoposmaisessa, suorastaan yli-inhimillisessä eteenpäin puskemisessa ole juuri se muiden ja itsensä loppuunpolttamisen vaara, josta jossain muussa yhteydessä olet varoitellut? Eikö Seinäjoen PeliVeljet olekin eräänlainen yhden miehen ministry? Salibandy-lehden juttuhan oli otsikoitu "Peli-Veli", jolla viitataan Koposeen "Mr. Peli-Veljenä".
ReplyDeleteKuulehan Timppa.
ReplyDeleteEn ajatellut Tommy Koposen valmentamisideologia jutussa lainkaan näitä seurakunnallisia kuvioita. Hänen tapansa ja tyylinsä näyttää tuottavan tulosta salibandykentillä. Sitä en tiedä, polttaako hän itseään loppuun, mutta antautunut hän asialleen on. Eikä sitä yleensä polta itseään loppuun sellaisessa hommassa, jonka on sisäistänyt ja jonka sykkeessä elää täysillä mukana. Ja Koponen sitä paitsi valmentaja SPV:ssä. Varsinaista peliä pelaavat 20 tiukasti harjoittelevaa peliveljeä. Lisäklsi hän valmentaa juniorijoukkuetta,jossa hänen oma poikansa pelaa. Siinä mielessä vertaaminen kristillisiin yhden miehen ministryihin ontuu!
Toista on nämä suomalaisten hiihtäjien sisuttomat esitykset. Paljon porukkaa, isot delegaatiot ja vähän kotiin tuotavaa - paitsi iso läjä selityksiä.
YLEn nettisivuilla on mielenkiintoinen Arto Terosen juttu Suomen naisten (hiihto)joukkueen sisällä muhivista ristiriidoista.
Seuraavassa lainaus:
"Vanhalla kansalla oli joskus tapana kuvata sekavuuden tilaa toteamalla, että ”hoi hulinaa sano kun mummu kirnuun pieras”! Vähän samanlaiselta alkaa nyt näyttää suomalaisen maastohiihdon tilanne ainakin täällä olympiakisoissa, jossa jos missään sekavuuden sijasta pitäisi näyttää yhtenäiseltä ja edelleen vanhan sanonnan mukaan ”puhaltaa yhteen hiileen”!
Koska menestys näyttää piileksivän aika paksun oven takana, kaikki arvostelevat kaikkia. Osattomaksi ei tunnu jäävän kukaan, vaikka toistaiseksi katkeruuttakin sisältävän kritiikin piikit ovat jääneet sisäpiiriin. Haavat alkavat kuitenkin tulehtua ja tikit pettää. Erilaisia lausuntoja tulkitsemalla voi jo aistia, että erityisesti naishiihdon puolella alkaa kirnussa kiehua jo ylikin."
Porukka asuu kolmessa kerroksessa. Huiput (Kuitunen, Saarinen ja Poutuiainen) yksityishuoneessa yläkerrassa.
Toisessa kerooksessa on samankokoisissa huoneissa kaksi naista, esimerkiksi parisprintin Roponen ja Sarasoja.
Sitten tulee se alin kerros, jossa edelleen samankokoisen huoneen jakaa kolme aikuista naista: Pirjo Muranen, Krista Lähteenmäki ja Kirsi Perälä!
Ongelma syntyi parisprintin joukkueesta. Etukäteen oli sovittu, että Saarinen (joka ennen kisoja sanoi hiihtävänsä kaikki matkat) ja Roponen hiihtävät kyseisen viestin. Voittivathan he matkan viime vuoden maailmanmestaruuskisoissa.
Huonosti sujuneiden alkukisojen jälkeen Saarinen (mielestäni raukkamaisesti) ilmoitti, ettei hiihdäkään parisprinttiä, vaan haluaa keskittyä henkilökohtaiselle päämatkalleen 30km:lle. Henkilökohtainen etu ajoi joukkue-edun ohi. Samalla hän petti Roposen unelman!
Sangen inhimillistä ihmissuhdeviidakkoa näyttää tämä huippu-urheilukin olevan. Henkilökohtaiset unelmat ja yhteisölliset tavoitteet eivät välttämättä aina ole linjassa toistensa kanssa. Lisäksi systeemi ruokkii eriarvoisuutta.
Mitenhän tätäsoveltaisi seurakunnallisiin mutta niin jumalallisiin kuvioihin!