Erään herätysliikkeen tuho?

Posti kantoi tänään kotiin Suomen Raamattuopiston Säätiön (SROS) pää-äänenkannattajan "Elämään"-lehden uusimman numeron. Pääkirjoituksessa Timo Junkkaala referoi lyhyesti tämänkin blogin palstoilla käsiteltyä historian professori Timo Vihavaisen kirjaa Länsimaiden tuho. Pääkirjoitus on otsikoitu raflaavasti "Länsimaisen kulttuurin itsemurha?" ja kirjoitusta kivasti visuaalisesti elävöittää graafinen luonnos oksalla istuvasta kaverista, joka sahaa oksaa poikki. Jokainen ymmärtää kuvan ja tekstin yhteyden. Länsimaisen kulttuurin ja siinä sivussa paikallisen kristinuskon rappeutumista ja mailleen vaipumista kuvataan suorastaan profeetallisella paatoksella. Mikä ikävintä, tuo kaikki on totta. Vihavainen itse myöntää olevansa ateisti, mutta Junkkaala ei. Hän nimittäin toteaa vanhan totuuden: "Kristityt rukoilevat hengellistä herätystä, uutta uskonpuhdistusta. Varsinkin karismaattinen kristillisyys etenee Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Uskonnon aika ei ole ohi, vaikka jälkikristillisessä Euroopassa siltä näyttää." Toivon Junkkaala näyttää laittavan maahanmuuttajiin, joiden joukossa on paljon kristittyjä. Lähetystyön suunta on siis muuttunut ja nämä maahanmuuttajat on osattava oikein ottaa vastaan seurakunnissa.

Myöhemmin lehdessä on laaja haastattelu toisesta historioitsijasta, emeritusprofessori Seikko Eskolasta, joka fanittaa kovasti Vihavaisen kirjaa. Kuvatessaan länsimaista kulttuuriperintöä Eskola sanoo tutkijoiden alkaneen jo lausua ääneen, että ilman kristinuskoa koko länsimainen yhteiskunta on vaarassa. Aatehistorioitsija piirtää yhtäläisyysmerkin kristinuskon ja länsimaisen hyvinvoinnin välille. Kun taas häneltä kysytään toivon näköaloja, niin hänen vastauksensa on hieman yllättävä. Hänen mielestään nimittäin herätyksen voi tuoda "meidän väärinpäin kääntynyt väestöpyramidi".

Eskolan logiikka on selkeä: väestöpyramidin huipulla ovat ikäihmiset, joita on kohta paljon, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Väestön ikäkeskiarvo pyörii nyt jossain 37 vuoden paikkeilla, mutta 40 vuoden kuluttua se tulisi olemaan 52. "Kun väestön vanheneminen ja kuoleman läheisyys tulevat todellisiksi, niin hengellisiin arvoihin aletaan palata ja ne kohdataan uudella tavalla", Seikkola kuvailee tulevaisuuden skenaariotaan.

No joo, tässäkö sitten ovat toivon näköalat, joita meille tarjotaan? Kristityt maahanmuuttajat (jotka todellisuudessa tulevat mullistamaan koko luterilaisen kirkon Suomessa, mikäli sinne integroituvat - he kun eivät tule lainkaan luterilaisen tunnustuksen piiristä) ja ikääntyvän valtaväestön oletettu kiinnostuminen hengellisistä asioista? Sitä paitsi, niin kuin Junkkaala toteaa, nimenomaan karismaattinen kristillisyys leviää kaikkialla maailmassa. Sama juttu täällä: jos jokin osa Kristuksen seurakuntaruumista kasvaa, sillä on ainakin jonkinlainen karismaattinen leima. Tämä on totta, oli se meistä kivaa tai tai oli se hyvä tai huono asia.

Tuota lukiessa tuli mieleeni, olisikohan viidesläisyys tullut jo tiensä päähän, kun tällaista on tarjolla? Ei millään pahalla sanottuna, mutta tämä ei nyt enää millään täytä perinteiselle herätysliikkeelle asetettuja laatuvaatimuksia ja ominaispiirteitä. Missä on protesti, missä vallankumous? Missä säkkiin pukeutunut profeetta, joka hylkää toiveet kirkollisesta urakehityksestä vain saadakseen sanomansa huudettua julki? Missä eteenpäin mielivät pioneerit, jotka hiljaisuudessa raivaavat tietä tulevalle? Missä aktiivisten maallikkojen joukko, jotka eivät epäröi keinuttaa venettä?

No, kaiken tuon runollisen ja provokatiivisen kaunopuheisuuden jälkeen myönnän toki, että sekä Seikko Eskolan että Timo Vihavaisen ajatukset resonoivat myös oman ajatteluni kanssa (Juha Siltalasta puhumattakaan!). Mutta olen kuitenkin (edelleenkin after all these years) sen verran yksisilmäinen fanaatikko, että kyllä herätysliikkeeksi itseään tituleeraavalta yhteisöltä pitäisi irrota jokin edes vähän proaktiivisempi profeetallinen panos nykyisen lukkiutuneen tilanteen auki räjäyttämiseksi. Tiedän tietty, etten tällä lausahduksellani tee oikeutta koko viidesläiselle liikkeelle, mutta kuitenkin... (Pitäisiköhän ruveta aktiivisemmin lukemaan Uusi tie-nimistä julkaisua?)

Olen jo aiemminkin Perustaa lukiessani kiinnittänyt huomiota siihen, miten varsinkin veljet Raimo Mäkelä ja em. Timo Junkkaala diggaavat kovasti näitä em. historian proffia. Heidän kirjoituksiaan on julkaistu (kilvan Kanava-lehden kanssa) Perustassa ja molempien kirjallista tuotantoa on hartaudella esitelty sen sivuilla. Kun minulta kysytään, niin tunteeni ja ajatukseni ovat moisen kulttuuriorientaation suhteen ambivalentit. Toisaalta tervehdin ilomielellä moista avartumista ja maailmankatsomuksen laajenemista, jossa varsinkin Mäkelä on kunnostautunut Säätiön johdossa toimiessaan. Mutta toisaalta kysyn, niin kuin se entinen mies, että mitä yhteistä on Roomalla Jerusalemin kanssa? Eikö meidän raamattu-uskollisina herätyskristittyinä tulisi antaa toivoa ja näkökulmaa hukassa ajelehtivalle jälkikristilliselle maailmalle eikä päinvastoin?

Toki ymmärrän, kuten jo edellä totesin, em. herrojen ajatusten arvon ja oppineisuuden määrän eli eiväthän he ihan lämpimikseen moisia juttuja puhu. Mutta samalla kertaa täytyy kysyä, miten aiemmasta kirkon radikaalisiivestä onkin tullut osa suomalaista kulttuurikristillistä sivistyneistöä, jolle näiden Spenglerin oppipoikien opukset tuntuvat olevan tutumpia kuin Ukko Muroman jylisevät herätyskirjat konsanaan?

Mitäs se Sana sanookaan tähän aiheeseen? "Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." (1.Kor. 2:10) Entä eikö edelleenkin pidä paikkansa se, että "ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille." (Aam. 3:7)