Veljeni Pekka Sahimaa viittasi hiljattain kommentissaan niihin epäkohtiin, jotka hyvin kuvastavat tätä seurakuntaa vaivaavaa "poltetun maan syndroomaa": "Pelottavia ovat kertomukset niistä Suomessakin kehitteillä olevista apostolisen järjestyksen palauttamisyrityksistä, jotka perustuvat hierarkiseen nimittämisprosessiin, jonka jäljet johtavat amerikkalaiseen piispaan, joka on ylin. Apostolit ja profeetat nimittävät alapuolelleen hierarkiaan uutta jäsenistöä. Samalla kun hylätään olemassa oleva kirkkokuntapohjainen hierarkia, otetaan sama järjestelmä käyttöön uusilla Raamatusta poimituilla nimityksillä, mutta vanhalla sisällöllä."
Meille voi tulla ongelmaksi se, että vääriä malleja ja lieveilmiöitä on enemmän kuin aitoa tavaraa, jolloin helposti tulee kiusaus heittää "lapsi pesuveden mukana". 1970-luvun alussa arvioidessaan silloista karismaattista liikettä viidesläisen herätysliikkeen pääteologi Uuras Saarnivaara totesi, ettei se, että väärää rahaa on liikkeellä, tee tyhjäksi oikean rahan olemassaoloa. Sama periaate pätee edelleen.
Muistan joskus vuosituhannen vaihteessa Suomen Viikkolehdessä olleen Simo Lintisen artikkelisarjan, joka käsitteli uusapostolisuutta. (Suomen Viikkolehti, nrot 45, 46, 47 ja 50 v. 2000.) Vaikka Lintinen siinä hylkää apostolisuuden ilmentymisen nykyaikana kokonaan viittaamalla erilaisiin lieveilmiöihin, hän tuo esille samoja pointteja kuin Pekekin edellä.
Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä uuden auktoriteettirakenteen, jossa valta yhteisössä keskittyy loppupelissä aina yhdelle henkilölle, joka on erityisellä tavalla Jumalan valitsema. (Tämä Lintisen esittämä kritiikki kuulostaa sinänsä yllättävältä, kun ajattelee sitä, että monissa hänen edustamansa Vapaakirkon seurakunnissa opetetaan ja toimitaan juuri näin.) Itse edustan näkemykseltäni sekä apostolisuutta että sitä, että tällainen yksijohtajuusmalli seurakunnassa on paitsi turmiollinen seurauksiltaan, myös ennen kaikkea epäraamatullinen. Johtajuus seurakunnassa on UT:ssa aina kollektiivista: vanhimmista, kaitsijoista ja paimenista puhutaan aina monikossa. Apostolisuudessa taas ei ole kysymys mistään "piispallisesta" auktoriteetista - niin kuin monet itseään "apostoleiksi" tituleeraavat väittävät olevan - vaan kiertävästä palvelutehtävästä seurakuntien rakentamiseksi ja uskovien varustamiseksi sekä uusille alueille menemisestä.
Toisena uusapostolisuuden piirteenä Lintinen näkee johtajien uuden koulutuksen. Perinteinen malli raamattukoulu/teologinen seminaari + jatko-opinnot "oikeesti" teologisessa tiedekunnassa (tai ulkomailla) kyseenalaistetaan. "Nyt johtajat nousevat omasta piiristä. Heitä koulutetaan seurakunnan yhteydessä suoraan "apostolien jalkojen juuressa" paikallisessa yhteydessä." Lintinen myöntääkin tämän toimivan joskus. Pääpointtina tässä kohtaa on tietysti se, että tämä nyt vain on UT:n malli. Tämän tähden meidän pitäisi paneutua juuri siihen, eikä noin vain ohittaa sitä jonain "varhaisena kirkkohistoriallisena vaiheena kirkon virkarakenteen kehityksessä". (Tästä puolesta on puhuttu blogissani aiemmin.) Oikeutettu kritiikki tulee esille kuitenkin siinä, että kyse näyttää usein olevan enemmänkin vallankaappauksesta kuin sisällön todellisesta muutoksesta: koulujen ohjelmat, oppilasrekrytointi ja jopa akateeminen vastaavuus ovat kuten ennen, vain paikat ja kouluttajat ovat vaihtuneet.
Eräs nykyapostolisuuden kipupiste, jota Lintinen ei mainitse ja johon (vieläkin) törmää, on johtajien opetusten, ratkaisujen ja linjausten arviointi- ja arvostelukielto. Tämä on joissakin "apostolisissa ministryissä" todellinen ongelma. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että monissa yksi johtaja-mallin nimiin vannovissa uusissa, kirkkokuntiin sitoutumattomissa seurakunnissa kuin myös helluntai- tai vapaaseurakunnissa ilmenee ihan sama korostus ja inkvisitiota lähentelevä suhtautuminen kriitikkoihin - ja jopa rehellisiin kyseenalaistajiin yleensä. Tällä ei siis sinänsä ole välttämättä mitään tekemistä apostolisuuden kanssa.
Mutta oikeesti: voiko tai saako apostoliksi itseään kutsuvaa arvioida tai arvostella? Joskus tuntuu siltä, että juuri sitä pitäisikin tehdä - ihan "apostolin" itsensä tähden. Eräs ongelma on tietysti meissä kuuliaisissa ja direktiiviuskollisissa suomalaisissa, jotka joskus naurettavan helposti imaisemme itseemme jokaisen tänne ilmaantuvan amerikkalaisen "apostolin" tai "profeetan" jutut. Tällä kritiikittömyydellämme teemme itse asiassa karhunpalveluksen Jumalan ehkä todellisesti kutsumalle palvelijalle. Tilivelvollisuus ja läpinäkyvyys, antautuminen uskonyhteyteen muiden kanssa ja alamaisuus Kristuksen ruumiissa voisivat pelastaa monen uraansa aloittelevan apostolinalun, kuin myös valtaansa harkitsemattomasti käyttävän virkapastorinkin.
Tässä kohtaa tietysti nousee esille sama juttu, mikä on todettu tämän blogin palstoilla joskus ennenkin: ei se, että joku henkiklö toteuttaa "ministryään" perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella tee heistä mitenkään raamatullisempia. Tästä on ihan tarpeeksi käytännön esimerkkejä. Jos kirkollisten rakenteiden sisältä löydämme toisen ääripään, kuolleen kirjanoppineisuuden ja ulkokohtaisen uskonnollisuuden, niin niiden ulkopuolelta löydämme taas toisen ääripään eli tuulella käyvän hörhöilyn, jossa saarnamiehen oman pään tuotokset kävelevät mennen tullen yli Raamatun kirjoitetun sanan.
Ilmestyskirjassa Herra kehuu Efeson seurakuntaa siitä, ettei se ole sietänyt "pahoja ihmisiä", vaan se on yhteisöllisesti "koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja havainnut heidät valehtelijoiksi" (Ilm. 2:2). Tuona aikana oli siis liikkeellä erilaisia itseään apostoleiksi kutsuvia yrittäjiä ja heitä koettelemalla saatiin selville, etteivät he olleet sitä mitä sanoivat olevansa. Huomaa, että Herra kutsuu heitä "pahoiksi ihmisiksi". Tämän tekstikohdan valossa kyse ei siis ole mistään puolihuolimattomasta lipsautuksesta tai epäselvyydestä termeissä, vaan kyse on tietoisesta esiintymisestä jonain, jota ei ole. Kyse on siis vakavasta asiasta.
Kysymykseni siis kuuluu:
- Miten meidän tulisi koetella apostoleja?
- Mitä tällä koettelemisella tarkoitetaan?
- Mitä se olisi käytännössä?
- Mistä tunnistamme aidon tai epäaidon apostolin?
- Voimmeko löytää joitain yhteisiä arviointiperusteita?
Jos saamme näihin jotain toimivia ja relevantteja, raamatullisia perusteita, niin se helpottaa meitä myös aidon johtajuuden määrittelemisessä.
Timo otti esille todella tärkeitä kysymyksiä.
ReplyDeleteOlen oppinut arvostamaan yhä enemmän eri mieltä olevia henkilöitä. Monesti tuntuu, että Jumala itse lähettää sellaisia ihmisiä yhteyksiimme, jotta varjellumme sairastumasta samanmielisyyden syndroomaan. Sillä tarkoitan ihan muuta kuin Raamatun tarkoittamaa yksimielisyyden pyrkimystä.
Kun kasataan yhteen ihmisiä, jotka ovat luonnostaan samanmielisiä jostakin asiasta, vaikkapa Kärppä-joukkueen kannattamisesta, niin sellaisen joukon yhdessä pysymiseen ei tarvita mitään yliluonnollista eikä jumalallista. Ei siihenkään, jos perustetaan omat yhteisöt esim. messiaanisille, naispappeuden vastustajille tai erilaisista ilmiöistä innostuneille.
On todella terveellistä antaa eri näkemysten koetella itseä ja meitä. Koettelijana toimii myös seurakunnan ulkopuolinen maailma. Sillä Paavalikin peilaa korinttolaisten vääränlaista käyttäytymistä kielilläpuhumisen suhteen.
Kun me suostumme olemaan arvioitavana ja pidämme sitä hyödyllisenä, niin siitä seuraa ihan itsestään se, että osaamme arvioida muitakin. Samalla kehittyy taito esittää arviointi oikealla tavalla, siis sillä tavalla, miten toivoisin itseänikin arvioitavan.
T. Kari Kangasharju
Mielenkiintoinen aihe todellakin.
ReplyDeleteKun ajattelen apostoliutta alkuseurakunnan valossa....hmmm...miten muuten sitä sitten tulisikaan katsoa, niin on aika selvästi nähtävissä, ettei aapostolius putkahtanut mitenkään salakavalasti "puskista" vaan useiden esimerkkien kohdalla siihen kutsumukseen kasvettiin seurakuntayhteyden sisällä.
Paavalin kasvuaikaisesta seurakunta yhteydestä ei ole tarkkaa kuvausta yksityiskohtaisesti kerrottuna, mutta se on nähtävissä, että hänkin oppi vanhemman veljen rinnalla, nimittäin Barnabaan. Ensin oppilaana, sitten yhden vertaisena ja sitten itse vahempana veljenä nuoremmille.
Kun ihminen tulee uskoon, ei hänen palveluvirkansa ole heti nähtävillä, se tulee esille hengellisen kasvun myötä myöhemmin. Tuon "viran" määrittelijä ei ole ihminen, vaan Jumala joka on kutsunkin antanut.
Uskon, että apostolin ei tarvitse itse sanoa olevansa apostoli, vaan se tulee ilmi hänen palvelus työnsä kautta, hän tekee sitä mihin on kutsuttu. Ja kun tuon kutsun aitous on tunnistettavissa, rohkenee seurakunta lähettää hänet apostolina sinne, mihin Herran Henki häntä kuljettaa.
Raamatun apostolit eivät olleet "yksistyisyrittäjiä". He toimivat lähes aina työparinsa kanssa tai useamman hengen tiiminä.
Paavalin kirjeittä luettaessa on mielenkiintoista nähdä yksityiskohta, johon ei aina tule kiinnittäneeksi huomiota. Hän ei kirjoita kirjeitään pelkästään omissa nimissään, vaan mainitsee aina joitakin muita joko kirjeen alussa tai lopussa.
Mielestäni tämä on tärkeää huomata arvioitaessa apsotolin virkaa. Eikö tämä tarkoita juuri sitä, että apostoli asettaa toimensa kaikenaikaa muiden arvoitavaksi, sekä tekee yhteistyötä seurakunnan muiden palvelijoiden kanssa missä kulkeekin.
Mielestäni tällaisessa työ yhteydessä apostoli on ikään kuin seurakunnan armoilla ja niin kuin Paavalin elämän esimerkistä näemme voi käydä niinkin, että apostoli voi tulla jossakin myös täysin väärin ymmärretyksi, mutta ei Jumalan hylkäämäksi jos pysyy uskollisena kutsujalleen.
8. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
ReplyDelete9. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
10. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
11. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. ( Matt. 23 luvusta )
Tässä on mainittu yksi tärkeimmistä periaatteista apostolin tehtävää ajatellen.
Valta rakentaa ja siunata. Sielujen johtaminen Kristus-tielle ja tiellä. Uskovien taistellessa, löydätte apostolin kasan alimmaisena, koska hänen tulee pitää kiinni ennen muita Jumalan sanasta. Syystä, että häneltä vaaditaan eniten tilinteon hetkellä.
Mistä tunnistamme hänet? Emme ainakaan ulkonäöstä. Hänen asenteensa Sanan auktoriteettiin kertoo paljon. Hän ei kuitenkaan ole erehtymätön, mutta suurissa linja kysymyksissä hänen tulee puhtaasti nähdä ruumiin kokonaisuus. Hänkin on matkalla täydellisyyteen yhdessä kaikkien muiden Jeesuksen omien kanssa. Hänen tulee valvoa tasa-arvon säilymistä kaikkien palvelustehtävien ja uskovien välillä. Jokaisella paikkakunnalla asuessaan palvella yhdessä toisten paimenten(vanhinten) kanssa paikallis seurakuntaa, johon kuuluvat kaikki, jotka huutavat siellä avuksi Herramme nimeä!
Mihin asti olemme kukin ehtineetkin, että vaellamme samaa tietä! Raamatullinen marssijärjestys on muuttumaton: Ensin Herramme Jeesus, antoi apostolit, sitten muut...
Jolle on paljon uskottu, siltä myös paljon kysytään, että tasapaino säilyisi Hänen ruumiissaan. Jumalan kunniaksi!
En ole kuitenkaan tilivelvollinen sinulle, vaan Herrallemme Jeesukselle Kristukselle.
Israelin Jumalan siunausta, myös sinne Lahteen, Herramme nimessä!
Juuri muutama päivä sitten mietin, että apostolisuudesta tarvitaan kipeästi opetusta. Tässä jotain ajatuksiani blogin kysymyksiin.
ReplyDeleteMistä tunnistamme aidon tai epäaidon apostolin?
Tuomo kirjoitti jo siitä, että apostolisuus kasvaa seurakunnan keskellä kunnes on valmis lähtemään ja välittämään tuota kasvua edelleen. Eli apostolisuus on erittäin kiinteää yhteyttä ja riippuvaisuutta paikallisseurakuntiin. Mutta samalla on apostolin tunnusmerkki myös tietynlainen irrallisuus. Ensinnäkin apostoli irtautuu seurakunnasta joka hänet lähettää, niin ettei seurakunnalla ole enää yksityisoikeutta apostolin työhön, eikä apostoli työssään edusta yksin tuota seurakuntaa. Sitten kun apostolin kautta syntyy uutta jollain paikkakunnalla, ei hän jää paikalleen vaan nostaa kytkintä heti kun seurakunta pärjää ilman häntä. Eikä apostoli sen jälkeen enää pyri hallitsemaan synnyttämäänsä seurakuntaa, vaan jättää sen Jumalan armon haltuun, Hänen valitsemien ja paikkakunnalle asetettujen vanhimpien paimennettavaksi. Väärä apostoli pyrkii hallitsemaan seurakuntia, tai on jonkun seurakunnan hallittavissa, kun taas oikea apostoli on kaikista ja kaikille riippumaton, mutta Kristuksessa kaikkien palvelija joka ei pysty tekemään mitään ilman muita.
Minusta apostolien ensisijainen koetteleminen tapahtuu sen seurakunnan keskellä, josta hänet lähetetään (ja jonka keskellä hän on kasvanut). Luonnollisen tuntemisen ja yhdessäelämisen kautta. Seurakuntayhteydessä elävät veljet voivat suositella apostolia matkoilleen oman paikkakuntansa ulkopuolelle.Näin kai se yleisperiaate käytännössä voisi olla.Näkisin tärkeäksi linkittymisen omaan lähettäjäseurakuntaan. Luottamus siellä on hyvä pohjalasti.
ReplyDeleteApostolit ovat usein oman tiensä kulkijoita. Heidän valjaisiinsa ei turvallisuushakuinen "normaali" kristitty helpolla istahda. Jumalan lähettämät naiset ja miehet menevät sinne, minne organisoidut missiot ja kirkkokuntien viikkotoiminta eivät koskaan ulotu. He eivät markkinoi itseään Jumalan miehinä tai naisina, vaan ovat sitä käytännössä. He eivät ole kristillisten julkaisujen kansikuvaolioita, eikä heidän nimiään löydy seurakuntaneuvosten julkkislistoilta.
Yksinäiset jonkun järjestön nimeen vannovat sooloilijat eivät ole uskottavia. Paikkakunnalle saapuva ja apostolisena ennalleenasettajana esiintyvä vanhinten nimittäjä ja profeettojen asettaja olisi parempi ohjata samaa tietä takaisin siihen "päämajaan", josta hänet on matkalle lähetetty.
Minkään paikkakunnan seurakunnan - vielä vähemmän jonkin työmuodon tai palvelujärjestön - ei kannattasi lähteä hallinnoimaan ja kontrolloimaan apostolista toimintaa oman paikkakuntansa ulkopuolella. Muuten toimitaan juuri samoin kuin tähänkin asti. Kirkkokunnat ovat luoneet oman verkostonsa kautta maan ja levittäneet omaa valoansa pimeille paikkakunnille toimimatta aktiivisesti yhteistyössä muiden paikkakunnan kristittyjen kanssa. Monet uusapostoliset järjestelmät tekevät valitettavasti samoin. Luodaan omaa verkostoa kautta maan, luetteloihin otetaan vain "omat apostolit" ja levitetään uutta valoa ikään kuin kohdepaikkakunnalla ei olisi muita kristittyjä laisinkaan.
Toki voi olla paikkakuntia ja organisaatioita, joita Jumala voi erityisellä tavalla käyttää. Ehkäpä Antiokian seurakunta pystyi Paavalin ja Barnabaan kohdalla siihen, mihin Jerusalemin seurakunta ei olisi milloinkaan pystynyt. Mutta johtoajatuksena tulisi olla liittyminen muihin sen sijaan, että ajateltaisiin Jumalan erityiskutsun olevan juuri (ja vain ) meidän osanamme.
Työmiehiä on vähän. Niin myös apostoleita, niitä hiljaisia puurtajia, jotka etsivät rauhantaloja, parantavat sairaita, ajavat ulos riivaajia ja julistavat Jumalan valtakunnan lähelle tuloa.
Pyhällä Hengellä täyttyminen oli Jeesuksen antama edelletys, ennen kuin Hänen (elämän)kouluttamansa apostolit saivat lähteä Jerusalemista, Samariaan ja maan ääriin.
Ja kylläpä oli lähteminen siitä huolimatta vaikeaa. Niin kuin Joonalle aikoinaan Niiniveen. Mennä nyt julistamaan pakanoille ja barbaareille! Usein apostolit joutuvat menemään sinne, minne kukaan muu itseään kunnioittava kristillismielinen standardievankelista ei mene.
Apostolilla on Jumalan lähettiläänä samat huolenaiheet kuin Hänellä. Olennaista ei ole, mitä ihmiset hänestä ajattelevat tai miksi häntä nimitetään, vaan se, että tekee Lähettäjänsä tahdon.
Voimme myös kysyä, mitä sitten tekisimme, jos kohtaisimme aidon apostolin...
ReplyDelete1. Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2. kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3. ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7. Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
8. Sen tähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14. ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15. vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16. josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. ( Ef. 4: 1 - 16 )
Tai epäaidon? Entä, kuten aidon profeetan tai sen joka toimii oman sielunsa voimassa?
Aijaa että ihan siellä "pääkallonpaikallakin" Suomen Teologisessa opistossa opetetaan että -yksi johtaa muut vikisee :) Miksiköhän niin opetetaan -eikö ihan selvästi nähdä sitä Raamatusta että seurakuntaa johtaa todella vanhimmat. (taisin oikeen itse olla kurssilla jossa opetettiin että - kollektiivinen johto -mutta se ei oikein sitten kohtaa vanhimpia seurakunnissa)
ReplyDeleteOikeasti , tulen vain enemmän ja enemmän murheelliseksi - :( täytyneekin lukea nuot viikkolehdet jotka mainitsit)
Mielestäni apostolin kutsu ja tehtävä on aika kinkkinen :)
Toki voisi laittaa "apostoliseen kutsuun" evankelistan ja lähetystyöntekijät , ja mitenkäs niiden määrä onkaan suomessa ? ihan itse tiedän 2 evankelistaa vapaakirkosta -siinäkö kaikki.
Ex-seurakunnasta muistan kommentin " että tulos ja kokemus" on ollut huonoa evankelistoilla ainakin ilmeisesti ex-seurakunnassa?
Juu mutta apostoliin :
Kyllä minusta seurakunnan syntyminen on musta aika konkreettinen hedelmä :) hauska tietysti on missä ja miten noita sitten syntyy? oman käsitykseni mukaan kirkkokunnalliset pitävät -seurakunnattomina yms -
Eli minusta seurakunta on aika relevantti hedelmä apostolille.
ja mitä tulee koetteluun kyllä kait se on lähettevä seurakunta joka voi tarkistaa -että mitäs opettaa -ja vastaan ottava seurakunta , näinhän esim Paavalikin opetti -jos vanhimmat kokoivat että Apostoli ei opettanut Raamatun mukaista oppia -ei tullut ottaa vastaan.
Mitenkäs tänään opettaako "virkapappi" näin? :) ei taida hmm.
Eika tässä auta muukaan kuin laittaa kädet ristiin ja rukoilla että Pyhä Henki avaa uskovien silmät -ja että Pyhä Henki nostaa evankelistoja ja "pioneereja"
Tommi Messi
Turku
Mitä taasen tulee Paavalin kutsuun -on hän poikkeus muiden apostolien joukossa -eihän hän edes ollut minkään seurakunnan jäsen -kun Jeesus hänet kutsui :) ensimmäinen kommentini oli kirjoitettu yöllä nyt koetan saada selvämmän kirjoitetuksi.
ReplyDeleteEli kuten jo paavalillakin oli vääriä "isoisia apostoleja" kiusanaan taitaa olla myös tänä aikanakin -niitä jotka etsivät maallista voittoa evankeliumin työssä. näemme myös saman ongelman paavalin kirjeissä -muutamat jopa luopuivat uskostaan -koska maallinen rikkaus oli tärkeämpää , osa näistä tuli lopulta Paavalin vastustajiksi :/
Mitä tulee "apostolin" koetteluun , minusta menee lähettävän ja vastaanottavan seurakunnan puiteissa :) esimerkkinä Gal 1. 6-8
eli tässäkin on Jumalan viisaus mukana -jopa Apostolin tulee alistua koeteltavaksi:
eli onko se mitä opettaa löydettävissä Raamatusta etc hedelmä ja tunnusmerkit , Pyhä Hengen läsnä olo / voisi linjata että jokin profetia vaikka vahvistamaan tämä on Jumalan lähettämä.
ja tuossa huonosti nukutun yön jälkeen -tulee ajatus jota jo "anomymous" sanoo -apostolisella henkilöllä om " tiimi" :) ja taasen tässä on Jumalan viisaus mukana -yhdellä uskovalla EI voi olla kaikkia armolahjoja , muutenhan olisi "seurakunta ruumis" joka muodostuisi vain " päästä".
"Yhden pään teologian/tulkinnan/linjauksen" sen hedelmän jokainen voi mennä katsomaan omalla paikkakunnalla , niin ev.lut kirkosta , kuin vapaiden suuntien kirkoista - jos asetut ns. oppositioon ennen pitkää olet ulkona koko "seurakuntaleikistä" -koska pieneen hiekkalaatikkoon ei mahdu kuin yksi leikkimään. ja se "leikki" ei ole kaunista.
Mitä sitten tulee Timon mainitsemaan -STO( Suomen Teologisen opiston) jotjan näkemykseen seurakunnna johtamisesta -eikö enää sitäkään määrittele Vapaakirkon hallitus -vai toimiiko se niin että 1 on special teologi joka sorvaa koko kirkkokunnan käsityksen ko.aiheesta?
eli eli ole "apostoleja" mutta nostamme yhden teolgisen kandin johtajaksi seurakuntaa? eikö tämä ikäänkuin ole se "uusapostolinen" yksin johtaja? eli virallisesti -apsotolisuus kielletään mutta "epävirallisesti" pönkitetään "uusapostolista" johtajuutta :)
Ja summa summarun - maailman ja tunnuskuntalais-seurakunnat ovat tehneet kauniin missikilpailun :
ja sen voittaja on Kompromissi jota sitten kaunistetaan -Raamatullisuudella ja protestanttisuudella ja evankelisuudella . kuinka moneen kompromissiin uskovat ovat valmiita? Entä oliko Paaavali loputtomien kompromissien mies?
Tommi Messi
Turku
Aloin ajatella tuota, että apostolit eivät toimineet yleensä yksin, vaan työpareina ja tiiminä. Siinä on varmaan sama etu ja turva kuin siinäkin, että paimenuuskaan ei ole yhden johtajan varassa. Jos on niin särmikäs persoona tai muuten vain egologinen taiteilijatyyppi, ettei pysty toimimaan yhteistyössä, niin ei silloin pysty palvelemaan apostolina.
ReplyDeleteKari Kangasharju