Virtanen ja kotikaupungin uskovat

Virtanen käveli mietteissään sataman rannassa ja kävi mielessään läpi muutamia tapaamisia, joita päivän mittaan oli sattunut. Aamupäivällä kaupungilla eräässä kahvilassa hän oli jutellut muutamien nuorten kanssa, jotka olivat aloitelleet raamattu- ja rukouspiiriä keskenään. Homma ei ollut kuitenkaan onnistunut. Kun Virtanen oli sitten tiedustellut nuorilta, että mikä siinä oli ongelmana, niin nuoret olivat - vilkuiltuaan ensin toisiaan epävarman näköisinä - sanoneet, että ongelmaksi oli muodostunut se, että osa nuorista kuului tunnustuskuntaseurakuntaan, kun taas toiset eivät. Nuorille itselleen tässä ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta kun tämän seurakunnan pastorit olivat äkänneet mokoman villityksen, siihen oli puututtu oitis.

Seurakuntakurin ruoska oli viuhunut tiuhaan tahtiin nuorten orastavan hengenelämän yllä ja siinä ohessa oli tykitetty päälle vielä muutama perinteinen, joskin asiayhteydestään irroitettu Raamatun paikka ikäänkuin varmemmaksi vakuudeksi (esim. Hepr. 10:25). Nuorille oli tehty selväksi, että tällainen kokoontuminen tuli kyseeseen vain ja ainoastaan silloin, jos nuorten piiri olisi virallisin menoin liitetty muiden ko. tunnustuskuntaseurakunnan pienpiirien kunniakkaaseen joukkoon. Piti näet sitoutua omaan tunnustuskuntaseurakuntaan, koska näistä tunnustuskuntaseurakunnista sitten koostui Kristuksen pyhien seurakunta tällä paikkakunnalla.

Pari kertaa nuoret olivat kuitenkin matalaa profiilia pitäen kokoontuneet ja kokoukset olivat olleet hyviä. Painostuksen alla tunnustuskuntaan kuuluneet nuoret olivat lopulta antaneet periksi ja alkaneet kokoontua vain keskenään - nyt ns. virallisena piirinä. Loput nuoret olivat sitten tyytyneet kokoontumaan keskenään. Ikäänkuin lohdutukseksi eräs vanhimmistoveli oli todennut, että "itse asiassahan tilanne on hyvä, kun nyt saatiinkin yhden piirin sijasta kaksi!" Jostain syystä tämä ei ollut kauheasti lohduttanut nuoria.

Virtanen oli mietteissään kuullessaan tuollaisia juttuja. Totta puhuen se vähän suututti häntä myöskin, mutta toisaalta hän - alistuneesti huokaisten - ymmärsi, ettei tuulimyllyjä vastaan kannattanut taistella. Virtanen oli sitä paitsi lukenut kirkkohistoriansa ja tiesi, että uskonnollisen vallankäytön akselilla tämän kaltaiset jutut olivat kuitenkin sieltä kevyemmästä päästä. Jostain syystä tämäkään ei suuremmin lohduttanut Virtasta.

Olihan hän kuullut vastaavanlaisia juttuja toki aiemminkin. Joitain vuosia sitten hän oli kuullut eräältä tuntemaltaan naiselta, miten tämä oli yrittänyt liittyä toisen tunnustuskuntaseurakunnan pienpiiriin - tämä kun kokoontui maaseudulla naapuritalossa kaukana keskustan katedraaleista. Pienpiirin vetäjä ei ollut uskaltanut itse päättää moisesta asiasta, vaan oli kysynyt johtavan saarnaajan mielipidettä. Vastaus oli ollut ei, koska nyt etsittiin sellaisia halullisia sieluja, jotka olisivat olleet valmiita sitoutumaan juuri tähän tunnustuskuntaseurakuntaan. Niinpä tämä uskonsisar joutui tyytymään opetuskasettien kuuntelemiseen yksinään kotonaan samaan aikaan kun naapuritalossa parin sadan metrin päässä oli kokoontunut voimallinen naistenpiiri kerran viikossa aina torstai-iltaisin.

Näin siis jokainen paimen piti visusti huolta omasta lammaslaumastaan Virtasen kotikaupungissa. Virtanen ja muut sellaiset uskovat, jotka eivät kuuluneet mihinkään olemassaolevista tunnustuskuntaseurakunnista luokiteltiin seurakuntien johtajien kuukausikokouksissa ns. "seurakunnattomiksi" eli paikallisseurakuntiin kuulumattomiksi. Virtanen eli edelleen siinä käsityksessä, että heitä kuitenkin pidettiin Kristuksen ruumiiseen kuuluvina eli sillä tavoin paikallisseurakuntaan kuuluvina. Virtanen tunsi monia näitä "seurakunnattomia" uskovia, jotka ottivat tämän tunnustuksen "isoisilta" paimenilta nöyrän kiitollisina vastaan. Virtasta itseään se ei liikauttanut pätkääkään. Kun eräät huojentuneet sisaret olivat siitä tohkeissaan kiitelleet Virtaselle hän oli julkisesti ja äänekkäästi pieraissut mokoman jutun päälle. Tätä hän tietenkin katui jälkikäteen, erityisesti saatuaan vaimoltaan satikutia asiasta.

Iltapäivällä hän oli futispelissä tavannut erään nuoren miehen, joka oli hiljattain lähtenyt lätkimään eräästä perinteisestä seurakunnasta. No, olihan siinä samassa lähtenyt lätkimään pari-kolmekymmentä muutakin nuorta uskovaa. Kun Virtanen oli tiedustellut mitä seurakuntarintamalle nyt kuului hän oli saanut vastaukseksi, että he olivat kokoontuneet vapaamuotoisesti kavereiden kesken silloin tällöin. Virtanen oli varovasti tiedustellut, tuntuisiko mahdottomalta ajatukselta antaa tällaisille kokoontumisille seurakunnan status. Tälle kaverille siinä ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta joillekin muille kyllä. Sen tiesi Virtanenkin: perinteet istuivat lujasti ihmisten uskonnollisessa mielessä, kuin tikku... sormessa.

Kaikki tämä sai Virtasen kelaamaan omaa elämäänsä ja sitä vaikeaa poisoppimisen prosessia, joka liittyi perinteisistä kirkkokunnista irtaantumiseen. Vielä nykyäänkin jotkut puhuivat Virtasen kotona kokoontuvassa seurakunnassa "kokouksen aloittamisesta" tai toruivat lapsiaan, että "ei saa metelöidä kirkossa". Kaikkeen tähän toki voitiin suhtautua hyväntahtoisesti hymähtäen, niinkuin Virtanen tekikin, mutta perimmältään kyse oli samasta asiasta. Eräs Virtasen saksalainen ystävä käytti tästä ilmiöstä nimitystä "denominational spirit" eli "kirkkokunnallinen henki". Sitä se olikin - ainakin sen raudanlujasta otteesta päätellen.

Illemmalla ollessaan matkalla harrastuksensa pariin - eli kaduille ja puistoihin kertomaan Jeesuksesta ihmisille - Virtanen tapasi erään tunnustuskuntaseurakunnan nuoren vastuunkantajan. Siinä kuulumiset vaihdettuaan Virtanen yritti houkutella tätä nuorta veljeä, jonka sydämellä nuoret olivat, mukaansa juttelemaan nuorten kanssa uskon asioista. Nuoren miehen kasvot olivat oitis vakavoituneet ja hän oli alkanut liikehtiä kiusaantuneen oloisesti. Hän oli todennut Virtaselle, että kyllä asia häntä kovin kiinnosti, mutta hän ei yksin kykenisi päättämään tällaisista asioista, vaan hänen olisi kysyttävä lupa seurakunnan johtavalta veljeltä. Tämän sanottuaan hän oli hypännyt pyöränsä selkään ja ajellut nopeasti pois paikalta. Virtanen oli jäänyt paikalleen ihmettelemään, miten hukkaan nuoren miehen kutsu ja into menisikään, kun sitä ei saanut oikein toteuttaa.

Myöhemmin iltayöstä saunan lauteilla loikoillessaan Virtanen rukoili hiljaa mielessään. Hän ihmetteli syvästi, mikä ihme näitä hänen kotikaupunkinsa ihmisiä oikein riivaa?