Katutyöstä vielä ja eilisestä seurakunnan yhteentulemisesta

Meillä oli eilen sellainen silloin tällöin järjestettävä isompi tapahtuma, jossa oli seurakuntaa koolla. On hyvä ihan tietoisesti miettiä oikeita ilmaisuja väärinkäsitysten välttämiseksi. Niinpä emme sano, että "seurakunta on koolla", koska silloin automaattisesti rajaisimme ulos ne, jotka eivät a) satu olemaan paikalla, b) yleensäkään ole paikalla tai c) juuri koskaan ole mukana meidän kokoontumisissamme. Eli seurakuntaa on toki koolla muuallakin kuin vain meidän kokoontumisessamme. Esim. jonkun paikallisen kirkkokuntasidonnaisen yhteisön piirissä on todennäköisesti koolla Jumalan seurakuntaa, sielläkin. On siis hyvä tiedostaa Kristuksen ruumiin kokonaisuus.

No joo, mutta sitten asiaan. Puhuimme eilen illalla vielä siitä, millaisia ongelmia ns. katutyöhön liittyy ja rukoilimme edellisenä iltanakin tapaamiemme nuorten puolesta. Saatamme nimittäin törmätä nuoriin, jotka ovat jo oman kertomansa mukaan uskossa, mutta heiltä puuttuu uskovat ystävät. Niinpä he ovat mukana kaljoittelevassa porukassa. Tai joku nuori haluaa todellista muutosta elämäänsä ja tekee uskonratkaisun perjantai-iltana. Ongelmaksi on tullut se, miten nämä nuoret saadaan mukaan uskovien yhteyteen. Kun heitä yrittää tavoittaa ja kutsua mukaan, niin seinä tulee vastaan. Tuntuu ylivoimaisen vaikealta saada syntymään kunnon kontakti sen perjantai-illan tapaamisen jälkeen.

Ongelma on itse asiassa paljon suurempi ja yleisempi kuin vain näihin satunnaisiin perjantai-illan tallaajiin liittyvä. Sama ongelma tulee nimittäin esiin kaikissa suurissa evankelioimisaktioissa ja -kampanjoissa: miten saada ns. "eteen tulleet" tai uskonratkaisun tehneet ihmiset a) mukaan seurakunnan toimintaan ja b) pysymään ja kasvamaan uskossa. Erään suurehkon suomalaisen vapaan seurakunnan pastorin mukaan tällaisissa tapauksissa 10% pitempään mukana säilyneistä on hyvä tulos. On päivän selvää, että jos kaikki vain jää "toimitaan mukana seurakunnassa"-tasolle, niin ei siinä sen kummempaa sisäistä muutosta ja uudestisyntymistä tarvita. Ihan samaa "toiminnassa mukana oloa" löytyy SPR:n avustustyöstä tai Keskustapuolueen tupailloista. Tarvitaan kiinnittymistä ja juurtumista Kristukseen. Vain sitä kautta voidaan oikein ja terveellä tavalla olla Kristuksen ruumiin eli seurakuntayhteisön jäseniä.

Jeesuksen missiologinen strategia oli hyvin toisenlainen. Kun Hän lähetti opetuslapsensa pareittain julistamaan evankeliumia ja parantamaan sairaita Hän ohjeisti heitä etsimään itselleen sieltä lähetyskentältä sellainen tukikohta, josta käsin toimia: "rauhan talo" (Matteuksen 10. ja Luukkaan 10. luku). Liian usein meidän ongelmamme on se, että sensijaan, että veisimme Jumalan valtakunnan sinne, missä ne ei-uskovat ovat, me yritämmekin saada tämän ihmisen mukaamme hänelle täysin vieraaseen ympäristöön, hänelle tuntemattomien ihmisten pariin. Kuvittele nyt sitä, mikä olisi jonkun murrosikäisen nuoren spontaani reaktio tällaisessa tilanteessa.

Eli pitäisikö Jumalan valtakunta viedä ja se seurakunta synnyttää sinne nuorten kokoontumispaikoille, heidän maaperälleen ja heille luonnolliseen ympäristöön sen sijaan, että yrittäisimme sen enempää "kristillistää" heitä?

No, tässä kaikessa ei ole mitään uutta, eikä ihmeellistä, eikä mitään sellaista, mitä joku ei olisi joskus aiemmin sanonut jo. Tunnustan avuttomuuteni ja neuvottomuuteni näiden asioiden ja kysymysten edessä. Minulla ei ole vastauksia, eikä edes hirveästi kokemusta oikean mallin toiminnasta käytännössä - muuta kuin jonkinlainen ymmärrys Sanan pohjalta, miten tulisi toimia. Nimittäin Matt. 10. ja Luuk. 10. luvut. Jos jostain saatte käsiinne Neil Colen erinomaisen kirjan Orgaaninen seurakunta (Itätuuli Kustannus, 2007), niin em. problematiikkaa ajatellen kannattaa lukea se.

Iltaisissa keskusteluissamme nousi esille myös vakava, hengellisen maailman todellisuuteen liittyvä asia, nimittäin kysymys synnyttämisen tuskasta ja vaikeudesta. Raamattu puhuu tästä erityisesti VT:ssa monin paikoin. "Hädän, kurituksen ja häväistyksen päivä on tämä päivä, sillä lapset ovat tulleet kohdun suulle saakka, mutta ei ole voimaa synnyttää" (Jes. 37:3). Tämä kuvaa hyvin meidän tilannettamme koko Suomessa. On olemassa valtava odotus Jumalan valtakunnan todellisuuden esiin murtautumiseen, mutta jokin estää, pidättää sitä. Tämä odotus näkyy jopa ei-uskovien piirissä hengellisenä etsintänä ja ajelehtimisena sinne tänne erilaisten oppien ja suuntausten perässä.

Tässä mielessä tämä koskee muitakin kuin vain joitain yksittäisiä nuoria perjantai-iltaisin nuorten kokoontumispaikoilla. Kyse on hengellisestä läpimurrosta ja herätyksestä kotikaupungissamme ja maassamme. Kyse on koko Kristuksen ruumiin synnytyskivuista ja ponnisteluista saada synnytettyä jotain uutta, ennen näkemätöntä. On yhteisen esirukouksen paikka.