Edellisen käytännöllinen sovellutus...
Silloin tällöin törmään tilanteisiin, jossa kirkkokuntaan sitoutunut ihminen joutuu (esim. minun vuokseni) valitsemaan (ilmiselvän) raamatullisen totuuden (ja sen käytännöllisten seurausten) ja oman kirkkokunnallisen käytäntönsä, tapansa ja traditionsa välillä. Yhä uudelleen ihmettelen sitä sinnikkyyttä, millä kirkkokunnalliset uskovat valitsevat näistä kahdesta tuon viime mainitun. Aivan kuin itse Raamatun totuus ei merkitsisikään mitään tai että se olisi ainakin noin vain ohitettavissa ilman sen kummempia seurauksia.
Tiedän kyllä (omasta kokemuksistanikin) sen, että uskonnollisissa yhteisöissä tällaisia valintoja tuetaan monin tavoin - sekä sanallisesti että muuten. Vedotaan esim. Jumalan armoon, joka kattaa erehdyksemme ja virheemme - aivan kuin se jotenkin vanhurskauttaisi synnin tekemisen. (Tässä kohtaa tarkoitan synnillä esim. ihmispelkoa, joka aikaansaa kirkollisen tradition ja yhteisöön kuulumisen asettamisen Raamatun Sanan edelle.) Toisissa yhteisöissä taas tällaista epäraamatullista käyttäytymismallia perustellaan kuuliaisuudella pastorille tai alamaisuudelle "omalle" hengelliselle johdolle (usein jonkun epämääräisen "hengellisen suojan" tähden). Ikäänkuin Jumala asettaisi pastorin tai vanhimmiston menettelyn Raamatun ilmoituksen edelle.
Viime kädessä otetaan käyttöön nykyaikainen versio ikivanhasta roomalaiskatolisesta prässikeinosta ("kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta") "vikuroivan" yksilöuskovan alistamisessa. Totuudenrakkautensa ja ilmiselvän Raamatun ilmoituksen edessä kipuileva uskonveli tai -sisar alistetaan kylmän rauhallisesti sillä perusteella, että jollet tottele, niin joudut "uskovien yhteyden reuna-alueille" tai peräti kokonaan erotetuksi kristittyjen yhteydestä. Ei tätä tapahdu vain jossain mustimman katolilaisuuden sydänmailla tai äärilestadiolaisessa pirttipuhuttelussa, vaan esimerkkejä löytyy ns. "paremmistakin piireistä". Wolfgang Simson käyttää tästä ilmaisua "kirkkokunnallinen henki" ("denominational spirit") ja näin se toimii käytännössä sitoen ihmisiä, heidän omaatuntoaan ja ajatteluaan. Hiljattain kuulin käytettän ilmaisua "kontrollin henki" - käytännössä on kysymys samasa hengestä ja sen toiminnan tuloksesta.
Totuus on kuitenkin se, että jokainen uskova on uudestisyntymänsä perusteella itseoikeutettu Jumalan lapsi ilman mitään kirkkokunnallisia ehdollistamisia. Tämän uskonsa perusteella jokainen uskova ja kastettu kuuluu Kristuksen ruumiiseen ja on myös velvoitettu noudattamaan Jumalan ilmoitusta Raamatussa. Tämän Sanan pohjalta nousee myös aito, raamatullinen paimenuus, joka on hengellistä vanhemmuutta, mikä ei perustu asemaan, oppiarvoon tai julkiseen virkaan, vaan Jumalan kutsuun ja Hengen virkaan. (Toki kirkkohistoriassa ja omassa kokemuksessammekin on olemassa esimerkkejä siitä, miten nämä voivat sopia yhteen samassa henkilössä. Vastaavasti myös päinvastaisia esimerkkejä on viljalti.)
-------
Mitä kauemmin joku käy seurakunnassa, sitä harvemmin hän puhuu uskosta sukulaistensa ja ystäviensä kanssa.
Eräässä seurakuntatutkimuksessa Yhdysvalloissa todettiin, että keskivertouskova kasvaa yhä enemmän erilleen siitä ihmisryhmästä, joka hänen tulisi tavoittaa. Tutkimus osoitti, että mitä kauemmin joku käy seurakunnassa, sitä harvemmin hän puhuu uskosta sukulaistensa tai ystäviensä kanssa. He kertovat yhä harvemmin siitä, miten Jeesus muuttaa ihmisen elämän ja kutsuvat ystäviään yhä harvemmin evankelioiviin tapahtumiin. Tämä johtuu siitä, että heillä on oman uskonyhteisönsä ulkopuolella entistä vähemmän ystäviä, joille voisivat kertoa uskostaan.
(Kai Niemeä/Sanna Myllärinen/Uusi Tie 3/2009
-------
Mitäpä jos jättäisimme uskonnollisen ghetton rakentamisen sikseen ja alkaisimme elää!
Loistava postaus!
ReplyDeleteNäin se on. Tuo on tosi totta varmasti tuo tutkimus. Muistan esim. kerran yhden tytön sanoneen entisestä seurakunnastani että "enhän minä edes tunne ketään tämän ulkopuolelta" Että ketä sitä olisi mihinkään edes kutsunut..huh huh!
Lapset on niin oivia. Ne vain luonnollisesti puhuu ja todistaa. Esim. yhden serkkuni lapsi (9v) pääsiäisen aikoihin sanoi iso-isovanhemmilleen että "katsokaa sitten se Jeesus-elokuva maanantaina!" kun puhuttiin onko mitään elokuvia telkassa..Mistä se edes tiesi että on Jeesus-elokuva tulossa?!? :) Ja aika luonnollisesti se tuolla lasten parissa leviää. Itsekin muistan kun tulin 11-vuotiaana uskoon, niin aika luonnollisesti puhuin Jumalasta serkuilleni ja esim. uskovan bestikseni kanssa aloimme 5 muun (ei-uskovan) meidän luokkalaisen tytön kanssa käymään Vapiksen tyttökerhossa. Ei meillä mikään ohjelma ollut "evankelioidaan ja rekrytoidaan nyt nämä" vaan se oli ihan luonnollista vain.
Mutta tuo on kyllä aika mielenkiintoista, miksi niin käykään että mitä kauemmin käy seurakunnassa (Tai ehkä on uskossakin) hiipuu se uskosta puhuminen? Ihan itseäänkin miettii, nyt ja sitä luonnollisuutta nuorempana.
Yksi nuorisotyöntekijä Glasgowssa muuten puhui siitä, että uskovien perheen nuoret (siellä ainakin) olivat kaikkein haluttomampia "todistamaan" uskostaan tai levittämään evankeliumia millään tavalla..Paljon enemmän innokkaampia ne olivat, jotka tulivat siinä uskoon. Mikä siinä on ja miten uskovat vanhemmat kasvattavat lapsensa että näin on? Uskon että niin on Suomessakin. Pitäisikö tässä jotenkin kutinsa se mistä kirjoitit, se tunnuskuntalaisuus ja tietyllä tavalla se tietty sisäsiittoisuus, sisäänpäinlämpiävyys ja identiteetti Kristuksessa ei ehkä oikealla tolalla (=?).
Äitienpäivää sinne muuten! :)
"Uskovien perheen nuoret olivat kaikkein haluttomampia "todistamaan" uskostaan tai levittämään evankeliumia millään tavalla..Paljon enemmän innokkaampia ne olivat, jotka tulivat siinä uskoon."
ReplyDeleteTotta myös täällä. Luulen, että juuri tämä "denominational spirit" poikii tällaista kehitystä.
Miten sitten kasvattaa lapsensa niin, ettei sama kuvio toistu edelleenkin? Se onkin jo isompi kysymys, mutta liittyy uskon elämiseen uskonnon harjoittamisen sijasta: meidän on sekä elettävä ihmisten foorumeilla että myös luotava sellaisia itse.
Muistan kerran keskustelleeni pastoreiden kanssa siitä, miksei eräässä srk:ssa ollut omaa evankelioimistoimikuntaansa. Totesin, että ei sellaista tarvita, (eikä sellaista saa ollakaan), koska evankelioinnin tulee olla srk:n normaalia elämää.
Eikös se ihmiselläkin kerro jotain tilanteen vakavuudesta, jos hänet joudutaan laittamaan erityiseen hengityskoneeseen?
Totta, aika hyvä vertaus tuo hengityskone!!! :)
ReplyDeleteKun kysyin yhdeltä tutulta Skotlannissa että mitä kuuluu vastaus oli "Church and you know!" siis että srk ja siellä palveleminen oli koko elämä. Srk:ssa palvelemiseenkin voi paeta elämää ja asioiden kohtaamista. Joku joskus sanoi että tietynlaiset srk:t esim. jättävät ihmiset "lapsen" tasolle, epäkypsiksi. En tiedä sen tarkemmin sisällöstä mutta itseäni ainakin miellytti Vapiksen seminaari/koulutuspäivän otsake "tayteen hengelliseen aikuisuuteen".
Mutta sitä juuri mietin että tulisi varustaa ihmisiä ihan elämään oikeaa elämää ihmisten keskellä sen sijaan että sulkeudutaan sinne yhteisöön. Kun/jos se yhteisö vaikka katoaa tai hajoaa, niin hehän ovat aivan kriisissä eivätkä pärjää. (tai saattaa olla niin) Sitä jos liian pumpulissa elää, on se aika kova kolaus joutua sinne pumpulin ulkopuolelle. Siis varustaa nuoria ja ihmisiä ylipäänsä niin että heillä on rohkeutta ja oikea identiteetti!
Ja niinhän se on, uskon elämistä uskonnon harjoittamisen sijaan!
Miten olisi tämä "hengellinen kone"?
ReplyDeleteHaluatko olla osa sitä "koneistoa", joka elää "konekristillisyyttä" todeksi? Vailla hengellisiä tunteita ulkopuolella olevia kohtaan ja jota sisäisesti "voidellaan" kerran viikossa yleensä sunnuntaisin. Laitat rahasi kolehtiin merkiksi ja sinetiksi omalta puoleltasi. Näin hyväksymällä "koneesi" toiminnan ja niin homma jatkuu ja laulu soi!
Kysyt, no onko tässä mitään pahaa?
Eikö muutkin tee samoin?
"Hyvä on parhaan pahin vihollinen"
Jumala ISÄMME tarjoaa kaikille lapsilleen Jeesuksessa mahdollisuutta nyt palata siihen "parhaaseen" eli alkuperäiseen seurakunta elämään ihan käytännössä ja lopettaa tämä teatteri kristillisyyden ylläpito!
Jos kaipaat oikeasti oikeaa, niin avaa Raamattusi ja lue mitä Jeesus opetti. Miten seurakunta alussa toteutti ISÄN tahtoa Jeesuksessa eli keskinäisessä yhteydessä ja tätä samaa vaellusta on oleva käytännössä myös tässä loppusuoralla ennen kuin katkaisemme maalinauhan. Saavumme toivottavasti kaikki voittajina Jeesuksessa perille!!!
Ja eikun SANASSA tekoihin...
Apostoliuden on asettava paimenet.
ReplyDeleteTämä on sama kuin ensin tulee evankeliumia julistaa juutalaisille ja sitten pakanoille. Jumalallinen järjestys: Hän antoi ensin apostolit ...
Jeesus itse apostoliensa kautta asettaa paimenet jokaisella paikkakunnalla Pyhässä Hengessä.
ReplyDeleteTässä tarkennus tähän voitelu järjestykseen.
Olisiko nyt kuitenkin niin, että apostolit asettivat ensimmäiset paimenet niissä kaupungeissa, joissa seurakuntaa ei vielä ollut, vaan jonne se tuli vasta apostolien mukana. Samoin paimenia saatettiin asettaa ulkopuolisten toimesta tilanteessa, jossa apostolien perustaman seurakunnan paimenet olivat ajautuneet harhateille (esim. 1 Tim.).
ReplyDeleteEn kuitenkaan oikein usko, että apostolit normaalioloissa valitsivat joka seurakunnalle kaikki paimenet esim. jonkun paimenen kuollessa, seurakunnan koon kasvaessa, tms. Eiköhän seurakunta Pyhän Hengen johdossa pystynyt siihen itsekin...
"En kuitenkaan oikein usko, että apostolit normaalioloissa valitsivat joka seurakunnalle kaikki paimenet esim. jonkun paimenen kuollessa, seurakunnan koon kasvaessa, tms. Eiköhän seurakunta Pyhän Hengen johdossa pystynyt siihen itsekin..."
ReplyDeleteEpänormaaliolo on nyt kestänyt n.1900 vuotta. Seurakunnan valinnat täytyy tehdä äänestämällä, jos kaikki haluaa olla mukana valitsemassa.
Jos rakennat kirkkokunta organisaation ilman alkuperäiselle uskollista tunnustusta ja käytäntöä niin se on susi jo syntyessään. Näistä susista apostolit varoittivat 1900 vuotta sitten. Kaiken rakentaja Herra on uskollinen omille apostoleilleen ja nämä Herralle. Ja jos ei tämä toimi, niin ei ole apostolista seurakuntaa. Joku muu täyttää tyhjiön.
ReplyDeleteAslak Hemmetti Savukoski!
ReplyDeleteOlin jäistä vapautuvan Nuorttijoen tulvivilla rannoilla, kun Jumala puhui veden pärskeessä:
Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä...olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä...johdattamaan heidät luvattuun maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä...minä lähetän sinut faraon tykö...vie minun kansani pois Egyptistä...
Jumala kutsuu Mooses junioreita vapauttamaan kansaansa Egyptin orjuudesta, johon heidät on pikku hiljaa alistettu niiden faaraoiden toimesta, jotka eivät Joosefista mitään tiedä.
Faaraot ovat omaa valtakuntaansa rakentavia hierarkisen järjestelmän huipulla olevia paaveja, pikkupiispoja, kírkkoherroja, seurakunnanjohtajia, pastoreita, virkavanhimpia, jotka ovat alistaneet Jumalan kansan peloinsekaiseen kontrolliinsa, jossa kaikki pelkäävät kuin Stalinin Neuvostoliitossa.
Nyt on tullut aika Jumalan kansan sanoutua irti pelosta, katkaista orjuuttajiensa ikeet ja lähteä vaeltamaan kohti Luvatun maan vapautta.
Jokainen Mooses junioriksi kutsuttu voi johtaa laumaansa ulos kirkkokuntien uskonnollisesta orjuudesta. Byrokraattiset hierarkiset järjestelmät ovat perkeleestä. Ajattelepa vaikka tehotonta terveyskeskusta, Bryssel-vetoista EU:ta tai Jeesuksen ajan juutalaisten pappisjärjestelmää. Samaan listaan voi listätä vaikkapa pastorivetoisen, vanhimmistojohtoisen, työmuotokeskeisen ja sisäänpäin jo kauan lämmenneen helluntaiseurakunnan.
Tulkaa Mooses juniorit erämssata ja johdattakaa Jumalan teille osoittama lauma vapauteen!
Mie kehui jotakin Vapiksen seminaari/koulutuspäivän otsaketta "tayteen hengelliseen aikuisuuteen". Olisi syytä Vapiksessakin johtajien kasvaa aikuisuuteen. Tiedän nuorisotyöntekijän, joka ei voinut tulla vapaamuotoiseen aamurukoukseen yhdessä muiden Vapikseen kuulumattomien kristittyjen kanssa. Hän halusi ensin lojaalisti varmistaa asian seurakuntansa paimenelta (lue diktaattorilta). Jo se on kumma, jos ei voi rukoilemaan tulla ilman johtajan lupaa...
Niin sanottujen uusien seurakuntien pastoritkin ovat joskus sairaalloisen mustasukkaisia. Isot seurakunnat halveksivat heitä ja he puolestaan eivät voi suvaita sellaisia kristittyjä, jotka eivät kuulu mihinkään järjestäytyneeseen krikkokuntaan. Heidän mielestään jokaisen kristityn pitää kuulua johonkin, olipa se sitten vaikka perseellään ryömivä halvan armon kansankirkko.Täsyin epäloogista ajattelua näiltä pikkukuninkailta.
Uskonnollinen kontrolli on henki, joka on sisäänrakennettu uskonnollisiin järjestelmiin. Se tulee ilmi ajasta, paikasta ja pastorista riippumatta. Se on itsestään syvyyden kirkkoherrasta!
Jumalan lasten on parasta alkaa elää!! Eikä takertua olemassaoleviin uskonnollisiin, poliittisiin tai muihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Alkaa elää ikään kuin niitä ei olisikaan. Heimoutua, liittyä toisiinsa spontaanmisti, muodostaa erilaisia yhteisöjä ja klaaneja.
ReplyDeleteEi kannata odottaa, että kirkkokunnallisissa instituutioissa alkaisi tapahtua jotakin herätystä tai muuta mystiståä, joka muuttaa kaikki kuin itsestään Jumalan valtakunnaksi. Moni kirkkokunta jatkaa jumalanpalveluksiaan vielä ylösoton jälkeenkin!
Wolfgang Simson sanoo: Jos ei mitään tapahdu, tapahdu sinä!
Minä sanon: Jos ei kukaan mu elä, elä sinä!
LarsLeevi
Kuulun kirkkokuntaan ja tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät ole uskossa ja uskosta myös keskustelemme. Toivottavasti Herra heitä joku päivä myös kutsuu ja voivat ottaa Jeesuksen vastaan.
ReplyDeleteKirkkokunta ei ole mielestäni se paha tässä vaan, jokainen meistä on vastuussa itsestään.
Onneksi on vielä armoa...
Jos sinä aloitat elämään apostolisessa uskossa ja identiteetissä omalla kotipaikkakunnalla niin saat varmasti tukea niiltä, jotka uskovat samoin muilla paikkakunnilla. Yhteistyö on tarpeen ja lahjoja voi käyttää yli paikkakunta rajojen, niin kuin tässä blogissa tapahtuu.
ReplyDeleteVisiot sen kun kirkastuu. Aina joku laittaa viljaa myllyyn ja tulee hienoja jauhoja. Vielä joku toinen heittää oikean nosteen taikinaan niin tulee maistuvaa leipää kaikille syötäväksi.
Ja eikun syömään SANAA...
Siis kirkkokunta ei ole se joka kuolettaa vaan se etten minä seuraa Jeesusta palvellen, rukoillen.
ReplyDeleteEksymme jos jäämme jumiin johonkin kirkkokunta anksteihimme.
Armo on se joka kannattaa
Kirkkokunta älköön enää ohjatko minua, vaan itse Vapahtaja. Se on armoa, kun saan seurata sinua Jeesus vain sinua Herrani. Omat mielipiteeni alistan sinulle oi Kuningasten Kuningas.
ReplyDelete"Olkoon Jumala totinen ja jokainen ihminen valehtelija".
Aamen.Vapahtaja minua johtakoon!
ReplyDeleteOnko syntiä kuulua sitten kirkkokuntaan, se on kysymys jolla ratkaistaan tämä asia. Erottaako se juuri minua Jumalasta, teenkö Jumalan tahtoa vastaan?
Jumala toimii niin kirkkokuntiin kuuluvien ihmisten keskuudessa, solujen, pienryhmien, kotiseurakuntien keskuudessa.Onneksi Jumala ei ole sidottavissa ja voida määräitellä kenen ryhmän keskuudessa Jeesus on läsnä. Jeesus on mahtava ja rakastava meitä kaikkia kohtaan.
Jos en koe tekeväni syntiä kuulumalla johonkin kirkkoon, uskon että minä voin olla siellä vapaa ja palvella Herraa, johtaa ihmisiä uskoon ja kasvaa keskenäisessä rakkaudessa.
Siitä meidät tunnistetaan opetuslapsikis , että meillä on keskenäinen rakkaus. En ole taistelemassa oikeudestani kuulua kirkkoon vaan sanon vain omat fiilikseni. Olkaa siunauttuja, mukavaa keskustelua kuitenkin
Armo kantaa.
Luopumuksen tilassa olevaan kirkkoon tai kirkkokuntaan kuuluminen on syntiä sen jälkeen kun olet tullut ymmärtämään tuon luopumuksen.
ReplyDeleteKuulumalla tällaiseen tulet osalliseksi sen luopumuksesta tukemalla tavalla tai toisella sen olemassa oloa.
Et voi palvella kahta herraa; "sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva."
Raamattu uskollisuudesta luopunut uskonnollisuus on elämää baabelin orjuudessa. Sellaiseen ei pidä kenenkään Herran oman alistua.
Aslak, Hemmetti, Savukoski!
ReplyDeleteTäältä pohjoisesta katsottuna te etelän tyypit jauhatte koko ajan samoja juttuja. Olisokohan jo aika jatkaa alkeista ja johdannosta vähän syvemmälle. Kirkkokuntien ote näyttää pelottavan tiukalta. Eipä sillä, olette kyllä monen muunkin systeemin orjia. Mainittakoon vaikkapa länsimainen markkinatalous ja sen sosiaalidemokraattiset tasapäistämisprosessit.
Joku anonyymi heitti ajatuksen:"Jos en koe tekeväni syntiä kuulumalla johonkin kirkkoon, uskon että minä voin olla siellä vapaa ja palvella Herraa, johtaa ihmisiä uskoon ja kasvaa keskenäisessä rakkaudessa."
On paljon asioita, jotka eivät ole syntiä, mutta jotka eivät siitä huolimatta ole järkeviä ja asettavat elämään ulkoisia kasvurajoitteita. Esimerkiksi alkoholistiperheen lapsi ei tee syntiä kuulumalla juopon perheeseen. Materialistisen juppiperheen PlayStationilla itsensä ruokkiva poika ei tee suoranaisesti syntiä, mutta olisi aivan eri kasvualustassa täällä Lapin avaruudessa luonnon keskellä vaikkapa tammukkapurolla tai ahmanajossa.
Lisäksi omaan kokemiseensa ei syntijutuissa kannata luottaa. Jos olet osana yhteisöä, joka määrittelee synnit, niin voit tehdä omasta mielestäsi syntiä, koska yhteisön sisällä koet siin. Tai olla tekemättä syntiä, vaikka itseasiassa teetkin. Esimerkiksi lestadiolaiset perustelevat tupakanpolton sillä, että Lestadiuskin poltti. Valoja päälle, LarsLeevin savuavat jälkeläiset ja kaikki muutkin uskonnollisiin perinnäissääntöihin sotkeutuneet kalat!
Ala sinäkin elää. Äläkä kaikkea tutki syntikysymyksen valossa. Aistien tulee harjaantua hyvän ja pahan erottamisessa, niin ettei jatkuvasti tarvitse tarkkailla, onko tämä syntiä vai ei.
Vapaudesta tulee helposti suhteellista. Ei kanahäkkiin munavaiheessa suljettu kotkanpoikanenkaan tajua olevansa vanki, ennenkuin sinä päivänä, jona kotkaemo liitelee korkeudessa ja poikanen kuulee sen huudon.
Minusta on hyvin kyseenalaista, kannattaako uskoontulleita edes yrittää johdattaa sisälle perinteisten kirkkokuntien systeemeihin. On ilmeisenä vaarana, että heistä ei kasva Kristuksen opetuslapsia täyteen miehuuteen, vaan uskonnollinen järjestelmä jättää heidät kääpiöiksi krikkokunnallisen sosiaalihuollon asiakkaiksi.
Monissa krikkokunnissa ja niiden yksittäisissä seurakunnissa keskinäisen rakkauden käsite on kovin yksipuolinen ja kalvakka. Se, että tullaan samaan kellonaikaan samaan paikkaan ja istutaan riveissä penkeissä, ei ole mielestäni kovin syvällistä rakkautta. Lisäksi usein paikalliset kirkkokuntaseurakunnat ovat riitaisempia kuin vaikkapa paikalliset kalastusseurat. Esimerkiksi helluntaiseurakunnat ovat monin paikoin jakaantuneet keskenään kyräileviin lahkoihin, jotka taistelevat toisiaan vastaan
raukkamaisin ottein.
Sama anonyymi heitti seuraavaa:
"Jumala toimii niin kirkkokuntiin kuuluvien ihmisten keskuudessa, solujen, pienryhmien, kotiseurakuntien keskuudessa.Onneksi Jumala ei ole sidottavissa ja voida määräitellä kenen ryhmän keskuudessa Jeesus on läsnä. Jeesus on mahtava ja rakastava meitä kaikkia kohtaan."
Tämä on sairaalloisen sinisilmäistä ja hyväuskoista legendaa. Kyllähän Jumala toimi Israelin kansankin keskuudessa, kun he kiersivät 40 vuotta erämaassa. Jumalan tahto olisi kuitenkin ollut, että Luvattu maa olisi vallattu. Tottakai Jumala rakastaa kaikkia ja Jeesus on mahtava. Mutta se ei valitettavasti muuta sitä tosiasiaa, että hänen nimissään toimivat kirkkokunnat toimivat usein päin helvettiä ja vastoin hänen periuaatteitaan! Raotahan silmiä...mutta varo ettet pelästy ja lennä perseelleen!