Valtakunnan taloudenhoito

Omassa kotiseurakunnassamme olemme tämän kevään aikana useampaan otteeseen käsitelleet talous ja raha-teemaa. Länsimaisen kristillisyyden suuri ongelma on sama kuin rikkaan nuorukaisen, jonka sai murheelliseksi Jeesuksen kehotus myydä kaikki, antaa se köyhille ja seurata Jeesusta. Suurimman osan länsimaista kristillisyyttä (so. seura- ja kirkkokuntia, järjestöjä ja palvelutöitä) perusongelma on sitoutuminen mammonaan. Puhutaan uskosta, mutta käytässössä talousarvio sanelee säännöt. Luulen, että tulevaisuudessa Jumala tulee riisumaan meitä entistä enemmän tästä mammonasidonnaisuudesta, jotta Hän voisi tulla kaikeksi meille: "vanhurskas on elävä uskosta".

Wolfgang Simson kirjoittaa Starfish-kirjassaan paljon myös rahasta ja suhteestamme siihen. Hän aloittaa koko aiheen ottamalla esille Jeesuksen maanpäällisen elämän neljä vaihetta suhteessa rahaan:

• Aluksi Hän oli lapsi, joka oli taloudellisesti riippuvainen sekä maallisista vanhemmistaan että taivaallisesta Isästään, joka lähetti Pojalleen lahjoja, esim. itämaan tietäjien mukana.
• Sitten noin 12 vuoden ikäisenä nuorena miehenä Jeesus meni mukaan liike-elämään. Toimittuaan noin 18 vuotta rakennusalan yrittäjänä Hän siirtyi seuraavaan vaiheeseen.
• Siinä Hän eli taloudellisessa mielessä hyvin eri tavalla. Hän eli käytännössä yhteistaloudessa, (kommuunissa, if you like it), palveli ihmisiä lahjoillaan ja nämä ihmiset puolestaan rahoittivat Häntä omilla varoillaan (esim. Luuk. 8:3). Saadut varat kerättiin rahakukkaroon, joka oli Jeesuksen ja opetuslasten eräänlainen yhteinen tili, jota Juudas hoiti. Sen varoja käytettiin opetuslapsijoukon elatukseen ja siitä annettiin avustusta myös köyhille (Mark. 14:5). Jeesus eli niin kuin opetti: Jumalalla on palkattua työtä jokaiselle, joka on valmis jättämään markkinapaikan palvellakseen "viinitarhan omistajaa", Jumalaa. Tämä messiaaninen talousperiaate voidaan tiivistää: "Jumalalla on palkattua työtä kaikille". Tässä kolmannessa elämänvaiheessaan Jeesus kutsui opetuslapsia seuraamaan itseään. Käytännössä Hän siis oli hengellinen isä näille seuraajilleen.
  
• Noustuaan kuolleista Jeesus jätti omille opetuslapsilleen tehtäväksi tulla isiksi seuraaville opetuslapsien sukupolville. Eli esiteltyään omille seuraajilleen käytännössä tämän hengellisen isyyden mallin, Hän itse vetäytyi tästä vaiheesta. Nyt Hän on, taloudellisin termein puhuen, suuremman vaurauden ympäröimänä kuin mitä me voimme käsittää.
  

Kun tutkimme alkuseurakunnan taloudellista systeemiä, näemme kuinka opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen vallankumouksellisen sanoma ja elämän - ja panivat sen käytäntöön. Ei mitään Jeesuksen opetusten romantisointia, eikä mitään höpinöitä tämän kaiken kuvaannollisesta merkityksestä tai siitä, että ei Jeesus oikeasti sitä tarkoittanut, vaan niiden käytännössä todeksi elämistä. Eli toinen tärkeä messiaaninen talousperiaate on tämä: "Nämä taloudelliset periaatteet on tarkoitettu vakavasti otettaviksi".

Mikä sitten oli varhaisten kristittyjen tulojen lähde? Simson antaa kolme vastausta tähän kysymykseen.

• Jumala varusti opetuslapsia yliluonnollisesti, josta hyvinä esimerkkeinä toimivat evankeliumien kertomukset leivän ja kalojen yliluonnollisesta moninkertaistumisesta tai Pietarin kalansaaliista tai kalasta, jonka suussa on raha. Muu Raamattu on täynnä tällaisia kuvauksia Jumalan yliluonnollisesta avusta: öljy tai jauhot eivät lopu, kaarneet tuovat ruokaa ja mannaa sataa taivaasta.
• Simson puhuu "ohjeellisesta sisääntulomaksusta kääntymishetkellä". Eli uudet uskovat, joilla oli paljon omaisuutta ja jotka omistivat enemmän kuin tarvitsivat, alistivat itsensä kokonaan Herralleen. He tiesivät olevansa pelastettuja olemaan uuden Työnantajan palveluksessa Hänen työssään (Matt. 28:18-20). Kyseessä oli siis sitoutuminen yhteisölliseen elämään ja omistusoikeudesta luopuminen (Apt. 2:44-45, 4:32-34). Käytännössä tämä oli suuri yksittäinen tulonlähde seurakunnalle. (Simson arvelee jopa 95%:n kaikista tuloista tulleen ekklesialle tätä kautta.)
• Kolmas tulokanava oli jakaminen ja uhraaminen omastaan ja uskovien lahjat. Kun ihmiset tulivat uskoon, he omaksuivat yhteisöllisen elämäntavan ja yrittivät uhrata ja lahjoittaa niin paljon kuin kykenivät (esim. 1.Kor. 16). Alkuseurakunnassa ei tunnettu kirkollisveroa, eikä kymmenyssysteemiä, mutta vallalla ei myöskään ollut mikään taloudellinen individualismi. Uskova ei siis tavallaan ollut vapaa antamaan kenelle huvitti, vaan hän ymmärsi olevansa osa yhteisöä, jossa taloudellinen puoli oli selkeästi osa Kristuksen seuraamista.
  

Surulliset poikkeukset, kuten Ananias ja Safira (Apt. 5) tai Korinttin seurakunta, joka kieltäytyi tukemasta jopa omaa hengellistä isäänsä, apostoli Paavalia, vain vahvistavat tämän yleisen säännön. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa (mutta myös työnsä pioneerivaiheissa) Paavalista tuli itse itseään kannattava teltantekijä. Näin hän selvisi eteenpäin sellaisissa vaiheissa, kun hän ei saanut taloudellista tukea seurakunnalta (Apt. 18:1-5).