Thursday, March 12, 2009

MIKÄ TEPSII?

Olin viikonloppuna opettamassa nuorten leirillä ja käsittelimme mielenkiintoista tilannetta, johon Paavali omassa apostolintoimessaan törmäsi. Hän joutui käymään jatkuvaa linjanvetoa suhteessa kahteen erilaiseen maailmaan, joiden keskellä hän operoi tuon ajan hellenistisessä maailmassa.

Paavali kuvaa tilannetta tähän tapaan 1.Kor. 1:21-24:

- juutalaiset vaativat tunnustekoja - heille Kristus on pahennus (kreikaksi oikeastaan skandaali)

- kreikkalaiset taas etsivät viisautta (kreik. sofia, josta filosofia) - heille Kristus on hullutus

Tuossa tilanteessa Paavali ehdottomasti pitäytyi saarnaamaan ristiinnaulittua Kristusta - ja vain Häntä. Huomaa siis se, että Kristus ilman ristiä olisi hyvinkin voinut kelvata sekä juutalaiselle (yksi ihmeidentekijä lisää) että kreikkalaiselle maailmalle (yksi viisas opettaja entisten lisäksi). Tämän tähden Paavalille oli ensiarvoisen tärkeää julistaa molempiin suuntiin Kristusta ristiinnaulittuna. Tämä poiki sitten sekä skandaalin että hullutuksen.

Mutta niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus, sanoo Paavali. Kuitenkaan kumpaankaan noista et pääse käsiksi ohi Kristuksen ristin.

Tämä kohta opettaa meille parikin hyvin tärkeää juttua:

- Jumalan valtakunta (kr. basileia) ilmestyy taivaasta Kristuksessa. Julkisen toimintansa alussa Hän haastaa olemassaolevan maailmansysteemin, joka on saatanan vallassa ja manipuloima: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

- Ympyrä tuntuu nyt sulkeutuneen eli me elämme jollain tavalla hyvin samantapaisessa tilanteessa, kuin hellenistisessä kulttuuriympäristössä evankelioivat alkukristityt. Meilläkin on edessämme vaikuttamassa nämä kaksi saman tapaista maailmaa: vanha moderni maailmankuva ("etsivät viisautta") iänikuisine rationalismeineen ja humanismeineen sekä toinen, uudempi jälki/myöhäismoderni maailmankuva ("vaativat tunnustekoja"), joka on avoin mille tahansa yliluonnolliselle, mikä vaan kolahtaa.

- Tässäkin tilanteessa meidän on hyvä nähdä Jumalan valtakunnan - ja sitä kautta myös Kristuksen seurakunnan - eräänlainen yliajallisuus, ylikulttuurisuus ja ylimaallisuus. Emme koskaan usko ja elä missään tyhjiössä tai vakuumissa. Uskoomme ja sen mukaiseen käytännön elämään liittyy aina aito ajankohtaisuus. Kuitenkin Jumalan valtakunta on ilmestynyt meille Kristuksessa, joka ei ole tästä maailmasta. Hän ei ole alisteinen sen enempää modernin maailman reunaehdoilla kuin että Hän olisi postmodernien pragmaatikkojen hyppyytettävissä.

Nuorten kanssa sitten mietimme, millaisia kysymyksiä kuulemme ei-uskovilta ystäviltämme tänään ja mikä sitten voisi tepsiä parhaiten?

Esille nousi tietynlainen puhtauden vaatimus.

Eräs ajallemme tyypillinen piirre on kyynisyys. Se ilmenee jatkuvana epäilyksenä, ei vain ylipäätään kaikkia ns. ”virallisia” totuuksia ja oppeja kohtaan, vaan myös ihmisten asenteiden, arvojen ja motiivien aitoutta kohtaan. Ajallemme on tyypillistä ikään kuin kaiken luovuttava ja toivon heittävä suhtautuminen kaikkia esikuvia, johtajia ja julkisuuden henkilöitä kohtaan: ”kaikkihan he jossain vaiheessa lankeavat tai muuten paljastavat todelliset kasvonsa”. Ei haluta eikä uskalleta enää luottaa oikein mihinkään. Sen tähden meidän uskovien täytyy näyttää omalla elämällämme, että on olemassa todellisia ja ehdottomia arvoja ja ihanteita, joista pidetään kiinni, vaikka se maksaisikin paljon.

Toinen tärkeä pointti on sanoa ehdoton EI vallanhimolle, manipuloinnille ja hyväksikäytölle. Tätä näkyy eri seurakunnissa yllättävän paljon. Erityisesti tämä näyttää koskevan ns. "ohjelmistoseurakuntia", joissa monet ihmiset suorastaan kulutetaan loppuun.

Ajatus kaikkien oppien, uskontojen ja –ismien takana olevasta perimmäisestä vallanhalusta on eräs aikamme kyynisen ihmisen epäilyn kestokohde. Sen tähden meidän kristittyjen tulee osoittaa olevamme vallanhimosta aidosti vapaita. Emme halua valtaa, mutta haluamme vaikuttaa ihmisiin heidän parhaakseen. Kun apostoli Johannes kirjoittaa, että "minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa" (3.Joh. 4), niin me kuulemme siinä sellaisen henkilön puhuvan, jolla ei ole mitään valtapyyteitä itseään kohtaan. Kuitenkin siinä soi ehdoton kuuliaisuuden vaatimus Totuudelle, joka on enemmän kuin mikään inhimillinen.

No comments:

Post a Comment