Pioneeriyksilön synty ja vaikutus

Lueskelen parhaillaan Päiviö Latvuksen mainiota kirjaa Ymmärryksen siivet – Miksi tiede on länsimaista? (Omega-Kirjat, 2000). Kirjan alussa Latvus maalailee jo visiota selitykseksi sille, miksi länsimaiden – ja sitä kautta koko maailman – historiasta on tullut sellainen kuin on. Yhtenä syynä monien joukossa hän puhuu ”Pioneeriyksilön synnystä” (s. 5-6).

”Jos yhteisö rajaa yksilön luovuutta, ovat siteet usein vuosisataisia, noidankehään verrattavia. Siksi sen prosessin, jossa ensimmäinen yksilö – edelläkävijä – vallankumouksellisesti vapautuu kahleistaan, on alettava tämän omasta löydöstä. Luova vähemmistö syntyy, rohkaisijanaan ja esikuvanaan koko prosessin alulle panija, pioneeriyksilö.

Mistä hän on saanut ensimmäisen virikkeensä? Miksi hän on ollut ajatukseltaan riittävän vapaa nähdäkseen löytönsä arvon? Miksi hän uskaltautuu innovaatioineen koko muusta yhteisöstä poikkeavaksi? Hän on löytänyt uuden paradigman, tulikirjaimin piirretyn uuden tavan nähdä asiat. Suurin ihme hänelle näyttää olevan se, miksi muut eivät näe kuten hän.”

Se, mikä itselleni välähdyksenomaisesti tuli mieleeni on yksinkertainen Herran oma, joka on Pyhän Hengen johdossa. Ihminen, joka on kyllä tässä maailmassa, mutta ei tästä maailmasta. Vain tällainen on kyllin vapaa irrottautumaan ja nousemaan massan yläpuolelle. Tarkemmin vielä; uskon apostolinen ja profeetallinen luonne. Tästähän on kyse pioneeriudessa.

Mieleen tulee lisää huimia ajatuksia; onko tämä länsimaisen kulttuurin oikea, todellinen dna, jolle koko tähän astinen sivistys ja teknologinen kehitys perustuu? Tästähän kristinuskossa on perimmältään kysymys. Niin, ja luomisessa myöskin, tietty. Mennä niin pitkälle kuin silmä kantaa ja vielä ylikin. ”Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.” (1.Kor. 2:15)

Tämä selittäisi löytöretket, huipputeknologian, avaruuden valloituksen etc. Mutta elääkö kulttuurimme nyt jo oman iltaruskonsa aikaa?