Missä mennään, Suomi?

Luin juuri mielenkiintoisen kirjoituksen osoitteessa www.vesan.blogspot.com

otsikolla Mihin kirkko on menossa? . Siitä lainaus, johon kannattaa tutustua:

”Merkittävä piirre kirkon nykyisessä tilassa on ikävä kielenkäyttö. Kohderyhmä on se vanha tuttu: vanhauskoiset syyllistyvät työpaikkakiusaamiseen, syrjintään, ehdottomuuteen ja ties mihin. Kerta toisensa jälkeen vanhauskoiset ovat syypäitä ongelmiin. He ovat skismaatikkoja, he viljelevät eripuraa, he eivät jousta, eivät taivu, eivät suostu yhteistyöhön.

Julkinen mustamaalauskampanja on jatkunut jo pidempään. Voi olla, että sen käyttäjät ajattelevat kovan äänenkäytön pelottelevan vaikenemaan tai eroamaan kirkosta. Mutta mitä tapahtuu jos solvaava ja valheellinen kielenkäyttö jatkuu kuukaudesta toiseen, useamman vuoden ajan? Historia opettaa, että lopulta ihmiset uskovat suuretkin valheet. Kohderyhmä menettää lopulta inhimilliset piirteet. Kukaan ei tunne heitä ja silti kaikki vihaavat heitä. Heistä ei saa kirjoittaa myönteisesti, tuskin edes neutraalisti.

Lopulta toistuvaa propagandaa seuraavat konkreettiset, kovat otteet. Toisin sanoen: kun vanhauskoiset jatkuvasti syyllistyvät syrjintään tms., yhteiskunnassa alkaa nousta yhä voimakkaampia vaatimuksia rajujenkin toimenpiteiden puolesta. Miksi kirkon johto vain pehmoilee? Eikö vihdoinkin olisi aika ajaa ongelmia aiheuttavat ulos kirkosta? Luulen, että jotkut piispoista ovat tahtomattaan joutuneet kielenkäyttönsä vangeiksi. Heitä uskotaan, ja heitä vaaditaan ryhtymään sanoista tekoihin.
-------
Mikäli kehitys jatkuu hahmottelemiani ratoja pitkin, loppu ei näytä hyvältä, eikä se näytä olevan kaukana.”

Olen joskus ennenkin todennut tämän kehityksen sekä heijastavan yhteiskuntamme nykyistä tilannetta että kertovan myös jotain profeetallisesti arvoilmaston kovenemisesta tulevaisuudessa. Tuleeko se, mikä nyt kohtaa em. ”vanhauskoisia” kirkossa, olemaan myös muiden perinteisesti Raamatusta, Jeesuksesta, uskosta ja avioliitosta (vain joitain mainitakseni) ajattelevien osana Suomessa yleensä, mutta myös muiden kirkkokuntien piirissä?

Mielenkiintoinen kysymys on se, että kun a) helluntailaiset ja b) nokialaiset järjestäytyvät kirkkokunnaksi, niin kuinka pian heillä alkavat näkyä muiden kirkkokuntien ominaispiirteet vallankäytössä virallisesta linjasta poikkeavia (vrt. em. ”vanhauskoiset”) kohtaan? Vai kuvittelevatko he (tai me muut) olevansa jotenkin tämän prosessin ja sen vaikutusten ulottumattomissa? (No, ei kai kukaan tosissaan nyt niin naiivi ole…?)

Mielenkiintoista on myös se, että samaan aikaan kuin esim. helluntaijohtaja Klaus Korhonen pohtii oikein Kotimaan palstoilla ”Kirkon perustamisen ihanuutta ja kurjuutta” (22.04.2008), niin muuten koko Suomen Siionin vapaakristillinen sektori on jokseenkin hiljaa kirkon kehityksen suhteen. Missä onkaan profeetallinen ääni? Ovatko aikanaan rehellisinä protestiliikkeinä syntyneet herätysliikkeet taantuneet aiempien vastustajiensa tasolle?

Joku voisi moisen poliittisesti korrektin hiljaisuuden äärellä ihmetellä ovatko paimenet myyneet ja jakaneet lampaat? Onko jossain tehty herrasmiessopimus, jossa sovitaan, että se, mitä toisen kirkkokunnan sisällä tapahtuu, se on sen oma, ”sisäinen asia” (vrt. Venäjä ja Tshetshenia), eikä kuulu muille? Yleisen kirkollisen sovun nimissä näistä ihmisoikeusrikkomuksista naapurin piirissä sitten vaietaan, jotta tarpeen vaatiessa itselläkin olisi työrauha. Silloin ei kukaan laumassa ole turvassa, koska ”eihän korppi korpin silmää noki”.

On opettavaista lukea Israelin kansan historiaa Vanhan testamentin pyhistä kirjoituksista. Toistuvasti kun hengellinen rappio yltyy tiettyyn rajaan temppelin johtaman virallisen uskonnonharjoituksen piirissä, niin Israelin Pyhän vastaus tähän degeneroitumiseen on sama: Herran sana tulee profeetalle…

Mutta missä ovat profeetat nyt? Ovatko he myyneet esikoisoikeutensa lautasellisesta yleisen hyväksynnän hyminää? Hamutessaan uusia vaikutusmahdollisuuksia he samalla vesittävät sanomansa. Entä missä ovat ne profeettojen kuulijat, jotka eivät metsästä karismaattisia väristyksiä, eivät pelaa mitään kirkkopoliittisia lautapelejä tai haali opetusta korvasyyhyynsä?

Ihmettelen, miksei mistään kuulu profeetallista ääntä. Vai ovatko kaikki profeetat nykyään internetissä? (Vrt. em. ”Uskon ja ajattelun puolesta”.)