Erään harhan anatomia

”Turun seurakunta onnistui täydellisesti rekrytoidessaan jo kuukausia sitten pääsiäislauantain tuomasmessuun ristin kantajaksi Kanervan (kok) ja saarnan pitäjäksi Ilkka ”Pettäjäpiispa” Kantolan (sd). Mikä kertoisi tästä ajasta enemmän.”

(Toimittaja Hanna Anttila-Andersson, Hämeen Sanomat)

Tunnustan nyt heti kättelyssä tämän; aion nyt epäröimättä käydä erään aikamme harhan kimppuun. Tämä harha on erityisen vahva suomalaisen kristillisyyden sielunmaisemaisemassa. Sillä on aivan erityinen kanonisoitu asemansa luterilaisen kansankirkon piirissä. Se on sikäli suomalainen harha, että sen juuret ovat syvällä suomalaisessa herännäisyydessä, körttiläisyydessä. Sillä on ikää (ainakin) parisen sataa vuotta ja sitä kautta sillä on vahva vaikutuksensa suomalaisen ihmisen identiteettiin. (No, itse asiassa voi olla aika vaikeaa, ellei mahdotonta, sanoa kumpi oli ensin muna vai kana tai että kumpi on kumpi.)

Luin hiljattain erään blogin keskustelupalstalta kommentin, jossa puhuttiin erään pastorin työn tukemisesta. Kommentti kuului siten, että parempi kun ei itse lupaa rukoilla, se kun on itsestä kiinni, mutta rahasuoritukset hoitaa pankin automaattinen maksupalvelu. Se kun on paljon luotettavampi yhteistyökumppani kuin vanha aatami. Tutun tuntuinen sävy suomalaisessa kansalaisuskonnollisuudessa, vai mitä?

Kommentti on kaikessa nöyr(isteleväis)yydessään kuitenkin sangen kiero. Siinä kristitty on alentavinaan itsensä matalimman jalkajakkaran tasolle; jopa pankin persoonaton maksupalvelu on minua luotettavampi jumalanpalveluksessaan. Tosi asiassa tässä kristityn elämäntavassa ollaan alistuttu valheen edessä; milloin Jeesus on kehottanut meitä turvautumaan vanhaan aatamiin esim. rukouksessa? Eikö Hän olekin luvannut meille Henkensä sitä varten? Eikö Henki itse rukoilekaan meidän puolestamme sanomattomin huokauksin. Suokaa anteeksi, rakkaat körtit, jos olen ymmärtänyt asian kokonaan väärin. Oikaiskaa siis, te viisaat, minua.

Mutta vielä enemmän; tällainen asenne kristillisyydessä antaa meille luvan olla rukoilematta, mutta myös luvan olla kilvoittelematta, pyhittäytymättä, kasvamatta hengellisesti jne. Itse asiassa ikuisesti lihalliselle kristityn tasolle jääminen korotetaankin kaikkein korkeimmaksi nöyryyden ja pyhittymisen asteeksi. Eli tosi asiassa väite kumoaa itse itsensä, koska siinä viime kädessä tämä kristitty vanhoine aatameineen osoittautuukin kautta rantain siksi todelliseksi, aidoksi uskovaksi. Farisealaisuus Jeesuksen aikana ja meidän päivinämme ei juurikaan ole muuttunut, sen muodot vain vaihtelevat.

Jos ihmettelet kristittyjen jämähtämistä kiinni tietylle tasolle hengellisessä kasvussaan, niin tässä on eräs painava syy siihen. Eikä se anna meille ainoastaan lupaa olla menemättä eteenpäin uskonelämässämme, vaan se myös kaikessa kieroutuneisuudessaan antaa meille oikeutuksen omiin salaisiin synteihimme ja piiloteltuihin paheisiimme, joita verhoamme näennäisellä nöyryydellämme.

Käytännössä tämä myös tarjoaa uskonnollisille johtomiehille oivan keinon pitää kirkkokansa kyykyssä - kontrolloida ja manipuloida kristittyjä. Harva uskaltaa tällaisen opetuksen, arvo- ja asenneilmaston alla kohottaa päänsä oman kirkollisen kukkapenkkinsä reunojen yli nähdäkseen kokonaisen Jumalan Hengen maailmankaikkeuden ulkopuolella. Tällaiset uskalikot palautetaan nopeasti takaisin ruotuun varoituksilla ”hengellisestä ylpeydestä”, ”harhaan eksymisestä”, ”ahtaasta lahkolaisuudesta” tai peräti ”kristittyjen yhteyden ulkokehälle luisumisesta”.

Monille uskoville tämä ei vain enää riitä. Näitä ehkä alun perin hyvää tarkoittavia, mutta pian häikäilemättömäksi vallankäytöksi muuttuneita syyllistämiskeinoja ei enää noin vain nielläkään. Tänä päivänä moni etsii uutta elämää ja tuoretta ravintoa kuolleiden rakenteiden ulkopuolelta oman uskonsa säilymisen takia.

Millaisia älyllisiä kuperkeikkoja ja raamatullisen totuuden vääntelyjä em. kaltainen kanonisoitu körttiläisyys saa käytännössä aikaan, siitä on hyvänä esimerkkinä sähköposti, jollaisen sain jonkin aikaa sitten eräältä luterilaiselta tuttavaltani. Hän kertoi viestissään yrittävänsä ”koota täällä Baabelissa Herran laumaa”. Ajattelin, että nyt on maailmankirjat sekaisin; milloin se Herran lauma on sinne Baabeliin eksynyt? Eikö Pyhä Henki synnytäkään uskovaa Jumalan lasta Kristuksen morsiusseurakuntaan jäseneksi?

Otan mielihyvin vastaan sekä opetusta että ojennusta aiheesta, mutta kysyn; emmekö olekin uusi luomus Kristuksessa – ”Kristus teissä, kirkkauden toivo”?