Lamppumme sammuvat... vai sammuvatko?

Viimeisimmässä Perusta-lehden numerossa (1/2008) teol.tri Timo Eskola siteeraa skotlantilaisen historian professorin Callum Brownin kirjaa The Death of Christian Britain. Brown on tutkinut Skotlannin anglikaanisen kirkon (The Kirk) jäsenkatoa ja hätkähdyttänyt koko anglikaanista maailmaa tilastotiedoillaan ja terävällä analyysillään. Brownin viesti on selvä; Skotlannin anglikaaninen kirkko on menettänyt neljän viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana noin 60 prosenttia jäsenistään. Edelleen Brownin mukaan sama ilmiö toistuu useimpien Britannian protestanttisten kirkkokuntien kohdalla. Roomalaiskatolisessa kirkossa romahdusprosessi on alkanut myöhemmin, mutta se on Brownin mukaan sitäkin jyrkempi.

Käytännössä tämä kehitys näkyy Skotlannissa mm. seuraavissa asioissa:

• kasteiden määrä romahtaa, ehtoollisella käynti vähenee, kirkon jäsenmäärä vähenee

• seurakunnat romahtavat ja niitä liitetään yhteen, suuremmiksi hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi

• kirkkorakennuksia myydään ja suljetaan, niitä myydään yksityisasunnoiksi tai käytetään kauppoina ja varastoina tai ne vain puretaan

Brownin mukaan ”olemme jo 1960-luvulta alkaen olleet Euroopassa todistamassa kristinuskon romahdusta. Kristillisen kulttuurin hallintavalta politiikassa ja valtionhallinnossa sekä ennen kaikkea yleisessä kulttuurissa ja yhteiskunnan elämässä on hävinnyt. Eri maissa tämä kehityskulku on saanut hieman erilaisia muotoja ja toteutunut hieman eri aikoina. Kaikesta huolimatta kehityskulku on yleinen ja ulottuu Skandinaviasta Espanjaan ja protestantismista katolisuuteen. Ainoastaan Irlanti, Pohjois-Irlanti, Puola ja Balkanin maat ovat kyenneet vastustamaan tätä trendiä. Kuitenkin jopa Puolassa ja Irlannissa uskonnollinen aktiivisuus on merkittävästi vähentynyt.”

Hänen mielestään eräs pääsyy tähän kehitykseen on ollut 1960-luvulla alkanut kulttuurinen vallankumous. Itse kutsuisin tätä nuorisokulttuurin nousuksi, aluksi kaupallisena ja myöhemmin yhä monisäikeisempänä, moniarvoisempana ja omaehtoisempana. Lisäksi Brown mainitsee muina tärkeinä tekijöinä new age-uskonnollisuuden kasvun, jota kutsutaan myös henkisyyden vallankumoukseksi, sekä naisten vapautusliikkeen esille tulon, erityisesti ns. toisen aallon feminismi. (Viime mainitusta kannattaa tsekata Suomen Teologisen Instituutin nettisivuilta teol. maist. Soili Haverisen mielenkiintoinen luento: http://www.teolinst.fi/luennot/files/SH270906.htm.)

Tämä on nyt sitä, eikä sitä vastaan oikein voi väittää. Näin on maanosassamme käymässä, oli se meistä kivaa tai ei. Tiedän toki, että on paljon kristittyjä, jotka edelleen kokevat kutsumuksekseen työskennellä hartiavoimin perinteisten kirkkokuntien pystyssä pitämiseksi, jopa uudistamiseksi. Eikä siinä mitään; jokaisen on hyvä ola kuuliainen omalle kutsumukselleen. Toki toisenlaisiakin ääniä on kuulunut, jopa hyvin arvovaltaisiltakin tahoilta. Kuulin Kalevi Lehtisen pitävän nykyistä kehitystä Suomessa hyvänä, koska se tekee selvän eron uskon ja epäuskon välillä. Näin se itse asiassa helpottaa evankeliointia.

Olennainen kysymys on kuitenkin se, mitä Jumala on tekemässä? Näyttää nimittäin siltä, että Hän ei ole kiinnostunut ylläpitämään perinteisiä, kaatuvia instituutioitamme. Näihin luen kuuluvaksi perinteiset kirkot ja seurakunnat. Brown sanoo hyvin: ”Kristinusko sellaisena organisoituneena uskontona, jona Eurooppa on sen tuntenut uskonpuhdistuksesta lähtien, on lopullisen kadon edessä.”

Jotain on muuttumassa maanosassamme ja minua kiinnostaa se, mitä on tulossa tämän jälkeen? Usko Kristukseen nimittäin ei ole häviämässä mihinkään. Se on vain ottamassa uusia tai paremminkin aiempaa raamatullisempia muotoja ja toteutumistapoja. Tämä on ollut todellisuutta muualla maailmassa jo pitkään ja nyt mekin saamme osamme Jumalan Hengen Kristuksen seurakuntaa rakentavasta työstä.

Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. Brownin näkemyksen mukaan kristillisyyden riisumisen tyhjiö ei täyty new agella. Euroopassa kehitetään hänen mukaansa sen sijaan uusi moraalinen ohjelma, jossa kristityt liberaalit yhdessä sekulaarihumanistien kanssa määrittelevät humanistiset arvot. Nämä kaksi ryhmää kun ovat usein niin läheisellä tavalla yksimielisiä. Itse näen tässä suoran yhteyden ns. käsitteiden kavallukseen, jossa perinteisille kristillisille käsitteille pyritään antamaan uusi, muuttunut sisältö. Käytännössä tämä tulee olemaan laajamittaista ihmisten harhaanjohtamista. Tämä suuntaus tulee myös olemaan raamatullisen Kristus-uskon päävastustaja lähivuosina.