Johtajuudesta vielä...

Kun tarkkailen ympäristöäni näen kolmenlaisia uskovia, joilla on takanaan huonoja, satuttavia kokemuksia kovasta johtajuudesta ja väärästä paimenuudesta.

Ensimmäinen ryhmä ovat ne, joita paimenet ovat kohdelleet kovalla kädellä, joko taitamattomasti tai tietoisesti, ja jotka tekevät sitten näistä omista huonoista kokemuksistaan teologiaa. Tätä he sitten soveltavat itseensä ja muihin. Huonojen kokemusten valossa torjutaan sen jälkeen yleensäkin kaikki ja kaikenlainen johtajuus, oli se sitten hyvää tai huonoa. Koska väärää rahaa on liikkeellä, niin kaikki raha on poistettava markkinoilta – varmuuden vuoksi ja oikeuden nimessä.

En minä nyt lampaita syyllistä paimenten nuijan heiluttelusta. Mutta onhan lampaidenkin joskus poisopittava vanhoista, huonoista kokemuksistaan. Jolleivat paimenet opi, niin oppikoot lampaat ainakin. Muuten heistä itsestään ennen pitkää tulee niiden kovien johtajien kaltaisia, joiden kaltoin kohtelemiksi he itse ovat aikanaan joutuneet.

Toinen ryhmä haavoille ruoskittuja lampaita ovat ne, jotka eivät hekään koskaan poisopi vanhasta käyttäytymismallista, vaan itsepintaisesti aina uudelleen ja uudelleen etsivät itselleen uuden kovan paimenen. He ovat kuin perheväkivallan kurimuksesta hädin tuskin hengissä selviytynyt naisparka, joka uudestaan antautuu itsetuhoiseen suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa.

Heillekö Paavali kirjoittikin siitä, miten ”vapauteen Kristus vapautti meidät – älkää siis uudelleen antako sitoa itseänne orjuuden ikeeseen”? Jokaisen meidän on otettava vastuu itsestämme. Kristus on ainoa hengellinen suojamme, ei kukaan ihminen.

Monissa seurakunnissa kova johtajuus passivoi uskovat. Ehkä se on tarkoituskin - ”saatte tulla, saatte olla ja saatte pullaa”. Seurauksiltaan tämä on ihan yhtä tuhoisaa kuin vastuunkantajien loppuunpolttaminen seurakunnan toiminnan loputtomassa oravanpyörässä.

Kolmas ryhmä ovat ne Jumalan valtakunnan patriootit, jotka kerran hengellisen diktatuurin alta vapauduttuaan aina tunnistavat tuon paaviuden hengen siihen törmätessään, eivätkä hetkeäkään epäröi olla lujasti vastustamatta sitä.

Heille myös kuuluu haaste kasvaa Jumalan mielen mukaiseen paimenuuteen; huolenpitoon ja vastuunkantamiseen muista. Jeesus antaa meille esimerkin; ”hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä” - mutta se ei tarkoita sitä, että hyvä paimen näännyttää itsensä muiden edestä. Kova paimen taas syö lampaansa illalliseksi.

Tulikos tässä taas painittua nokikolarin kanssa, jolloin molemmat osapuolet ovat lopulta yhtä likaisia? Mielestäni ei. Kyllä meidän on tunnistettava vääränlainen, kova, autoritaarinen paimenuus, ymmärrettävä sen tuhoisat seuraukset laumalle ja vastustettava sitä Jeesuksen nimessä. En usko kristilliseen positiivisuusajatteluun, jossa pullamössöllä pilalle hemmotellut, hengellisesti lapsen tasolle jumiutuneet uskovat ”kiitos, kiitos!”-hokemin ylistävät kaiken pahan olemattomiin. En todellakaan usko siihen. Sori.

Kristittyjen piirissä on huutava tarve oikealle hengelliselle vanhemmuudelle. Erityisen ajankohtaista se on näinä globaalin huutolaislapsen päivinä. Tarvitsemme siis kipeästi uskovia, joilla on paimenen sydän ja joilla on halu ottaa vastuuta ennemmin lampaista kuin toiminnasta ja joita kiinnostaa enemmän se, mitä ihmisessä tapahtuu, kuin se, millaiset muodot organisaatiolla on.

Jumala nostaa esiin oman sydämensä mukaiset paimenet. Luepa vaikka varmemmaksi vakuudeksi Hesekielin kirjan luku 34 ja Johanneksen evankeliumin luku10. Älä siis menetä toivoasi, sillä vaikka väärääkin valuuttaa on liikkeellä, niin oikea on alkuperäistä ja se on käypää valuuttaa käytännössä.