CURRICULUM VITAE – ELÄMÄN JUOKSU

”Missä olet käynyt viime aikoina?” Kaverin kysymys isoilla miestenpäivillä yllätti minut ensin täysin. Hetken aikaa päässäni suti tyhjää, kunnes oivalsin; kaveri tarkoitti kirkossa käymistä. Mumisin vastaukseksi jotain epäselvää tyyliin ”vähän siellä sun täällä”. Kaverin huolestunut ja epävarma ilme paljasti hänen vilpittömän huolensa minun hengellisestä tilanteestani, kun en oikein osannut kertoa tarkalleen, missä sitä on tullut käytyä.

Meillä on vallalla vahva perinne ja ymmärrys siitä, että olla kristitty on yhtä kuin käydä jossain. Tällä ”jossain käymisellä” me mittaamme uskomme palavuutta ja seurakuntayhteyden lujuutta – ”sitoutumista”, niinkuin joku ammattipastori hanakasti täsmentäisi. Mutta mitä jos minä olisinkin todennut ”käyneeni” pääasiassa omassa kodissani ja ystävien kotona ja joskus silloin tällöin jossain isommassa koulutus-, ylistys- tai miesten tapahtumassa? Olisiko se kelvannut ”kunnolla käymisen” standardiksi. Näin minä joka tapauksessa olen käytännössä uskonelämääni hoitanut ja uskovien yhteyttä harjoittanut.

”Mitä olet viime aikoina tehnyt?” Samalla pettämättömällä logiikalla vastaisin; ”Jaa-a, olen elänyt enimmäkseen, luulisin...” Kun nimittäin tietyssä kontekstissa näin kysytään, niin sillä tarkoitetaan toimimista ja vastuun kantamista seurakunnassa. Erään itäsuomalaisen helluntaiseurakunnan vanhimmistoveljen mukaan parhaat tavat sitouttaa uusi jäsen seurakuntayhteyteen ovat:

• lyhyellä varoitusajalla tulevat kutsut kertomaan oma todistuksensa (tämä pitää ko. seurakuntalaisen jatkuvasti varpaillaan);

• erilaisiin vastuisiin ”nakittaminen”, mikä taas tehokkaasti sitoo henkilön vapaa-ajan käytön seurakuntayhteisöön.

Ympärillämme näemme jatkuvasti tällaisen kokous- ja ohjelmarumban loppuun ajamia seurakuntalaisia, palkatuista työntekijöistä puhumattakaan.

”Miksi vastaan noin?” Syy on yksinkertainen ja luonnollinen; koska olen hengellinen, en lihallinen. En ole uskonnollinen, kirkollinen, ohjelmallinen... or what ever! Olen hengellinen, koska olen uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Arvosteluperusteeni ovat hengellisiä ja hengelliset asiat kiinnostavat minua. En välitä kampanjoista, ohjelmista ja toiminnasta. Haluan keskittyä elämään. En halua niinkään kouluttaa johtajia, työntekijöitä tai vastuunkantajia, kuin kasvattaa lapsia, olivat he sitten biologisia tai hengellisiä. En tarvitse siihen videotykkejä tai multimediaa, vaan ihmisiä ja hyvää ruokaa. Jumala ei ole personal-trainer – Hän on Isä. Elämä on siis liian lyhyt kulutettavaksi erilaiseen puuhasteluun. Monilla perinteisillä seurakunnilla on kolme yhteistä asiaa; ”They have pastors, programs and problems” (by Wolfgang Simson). Minä olen väsynyt tähän. Haluan tilalle elämää; Hengen vapautta, ihmissuhteiden lämpöä ja Jumalan läsnäolon kokemisen riemua – ja kaikki tämä yksinkertaisen, jopa arkipäivän elämisen keskellä.

Itse asiassa; onko Jumala meitä koskaan kutsunutkaan mihinkään muuhun? Vai mihin johtopäätökseen Sinä tulet, kun luet evankeliumien kertomuksia Jeesuksesta, joka vaelsi, opetti ja teki kaikenlaista hyvää?