Aikansa kullakin asialla

Muistan kuinka nuoruudessani kuulin erään kaverini siteeraavan ns. "läpällä" Vanhan testamentin profeettaa: "Urho on röyhkeä, mutta hän ei ole pysyväinen" (Hab. 2:5 KR33). Tuolloin 70-luvulla, kun minunkin koko silloisen elinaikani Suomessa oli ollut vain yksi Urho-niminen presidentti, se kuulosti lähinnä pyhäinhäväistykseltä. Lisäksi ajatus jostain muusta presidentistä, kuin UKK:sta tuntui, jos ei nyt aivan mahdottomalta, niin ainakin hyvin kaukaiselta - ja poliittisesti hämmentävältä. Mitä me sitten osattaisiin tehdä? (Luulen, että eräissä lähiympärisöni totalitaristisissa maissa koettiin samanlaista pelkoa ja neuvottomuutta suuren johtajan poismenolla spekuloitaessa.)

Nykyistä korona-aikaa ajatellessani mieleeni tulivat sanat Saarnaajan kirjan 3. luvusta, miten jokaisella asialla on oma määräaikansa auringon alla. "Kaikella on määräaika. Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla." (Saarn. 3:1) Saarnaajan sanoissa piilee vahva toivon näkökulma; Jumalalla on ajat ja määrät kädessään ja Hän hoitaa asioita oman tahtonsa mukaan. Hän ei ole tarkoittanut ihmiskuntaa häviämään kulkutautien, globaalien mullistusten tms. myötä. Bob Dylania lainaten, "He´s got plans of His own, to set up His throne, when He returns". 

Kun kristinuskon vaikutus länsimaisessa mielenmaisemassa yhä enemmän menettää otettaan, myös toivon näkökulma häviää ihmisiltä. Mieleni tekisi sanoa, että kyky toivoa parempaa huomista surkastuu. Ollaan kirjaimellisesti ilman Jumalaa ja ilman toivoa maailmassa, sinne sekaan heitettyinä, erilaisten virtausten ja tapahtumien vietävissä. Seurauksena ihmisen mielessä on ahdistus ja suorastaan apokalyptinen pelko. Päätöksiä tekevässä asemassa olevan henkilön kohdalla tällainen voi epäilemättä poikia jopa paniikkiratkaisuja. Kun teepussi laitetaan kuumaan veteen, se tuo esiin sen oman maun.  

Tekstimme ei kuitenkaan kehota meitä velttouteen ja passiivisuuteen. Kun kerran kaikella on määräaikansa, niin silloin kaksi asiaa on tärkeää: ensinnäkin seurata omaa aikaamme ja toisekseen kuunnella, mitä kommunikoi Hän, jolla on aika kädessään. 1800-luvun lopun saksalainen valtakunnankansleri Otto von Bismarck totesi aikanaan valtiomiehen tärkeimmän ominaisuuden olevan kyvyn tarttua Jumalan takinliepeeseen, kun tämä kulkee ohi. Itse asiassa tämä ei riitä, vaan me tarvitsemme enemmän. Tarvitsemme paljon syvemmän ja henkilökohtaisemman suhteen Hänen kanssaan. 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että Hänen lampaansa kuulevat ja tuntevat Hänen äänensä kaikkien tämän maailman äänien keskelläkin. Kun meillä on Hänen Henkensä, me olemme yhtä Hänen kanssaan, niinkuin Hänkin on yhtä Isänsä kanssa. Jeesuksen todistus on profetian Henki ja Hänen Sanansa on meidän valomme. Niinpä esim. jokin pandemian kaltainen ei ole ikuinen, vaan sillekin Jumala on mitannut määränsä ja aikansa.