”Kaksi länsimaailmaa” – Uskonnon aseman ja kehityksen vertailua amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa yhteiskunnassa

Pohjoisamerikkalaisen Barna-instituutin heinäkuussa 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan ”jälkikristillisyys” on yleistynyt USA:ssa. Seitsemän kymmenestä amerikkalaisesta sanoo kyllä edelleen olevansa kristitty, mutta vain joka viides uskoo enää samalla tavoin kuin kristilliset kirkot opettavat. Uskonnollisena pidetty Amerikka ei enää ole sitä, miltä sen on kuviteltu näyttävän.

Eurooppaa pidettiin 1960-luvulle asti kristillisenä maanosana, millä tarkoitettiin perinteisten historiallisten tunnustuskuntien vankkumatonta asemaa suhteessa maalliseen valtiovaltaan. Suomessa valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus, johon kansanedustajat ja korkeat virkamiehet puoluekannasta riippumatta osallistuvat, on ehkä viimeisiä merkkejä tästä hegemoniasta. Toisenlaisena esimerkkinä Euroopassa voidaan pitää Ranskaa, jonka valtiollinen uskonnottomuus on peruja vallankumouksen kirkko- ja uskontokritiikistä.

Uskonnon aseman erilaisuus eri mantereilla on ilmeinen, vaikka jotain samankaltaista kehitystä on havaittavissa. Uskonnollisen tarjonnan lisääntyminen on eräs yhteinen piirre, samoin alueellisten erojen korostuminen suhteessa uskontoon. Vapaan kilpailun periaate amerikkalaisena perus ”-isminä” pitää paikkansa myös uskonnollisilla markkinoilla. Eurooppalaisessa tilanteessa individualismi tekee uskonnollisesta markkinatutkimuksesta entistä haastavampaa. Niinpä se, mikä myös on yhteistä, on perinteisten sekularisaatioteorioiden kyseenalaistaminen.

Uskontososiologisessa tutkimuksessa on hahmoteltu kolme erilaista mallia uskonnon roolista modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa. Sekularisaatioteoria on 1900-luvun lopulle asti ollut hallitseva käsitys todellisuudesta. Sillä on pyritty selittämään modernissa yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, joiden vaikutus näkyy uskonnon asemassa yhteiskunnassa. Sen mukaan uskonnon merkitys vähenee maallistumisen lisääntyessä. Uskonnon tilalle on nähty tulevan tieteellisen maailmankuvan. Modernismin seurauksena syntynyt maallistuminen voidaankin nähdä valistuksen jälkeisen humanismin perintönä, jossa tieteen ja teknologian kehitys ovat vauhdittaneet muutosta yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Uskonnon kannalta tämä on merkinnyt sen aiemman valta-aseman ja totuusmonopolin horjumista.

Uskontososiologiassa tämä on ollut perinteinen tulkintamalli, jota on myös myöhemmin kritisoitu. Yhteiskunnassa tapahtunut kehitys on nähty enemmän uskonnollisen pluralismin kaltaisena, jonka vaikutus ilmenee liberalismina, uskonnollisen toleranssin kasvuna ja jopa ekumenian lisääntymisenä. Kun kehityksen toivotaan tapahtuvan näin Euroopassa, niin USA:ssa kehitys on ollut erilainen. Konservatiivisten republikaanien piirissä amerikkalaisen evankelikalismin nousu poliittiseksi voimatekijäksi on ollut eräs mielenkiintoinen piirre. Hyvä kysymys onkin, missä määrin samanlaista kehitystä tullaan näkemään myös muualla länsimaissa. Näyttää siltä, että tällainen poliittinen aktivoituminen liittyy yleensä sellaisiin kysymyksiin, jotka koetaan perinteistä kristillistä kulttuuritraditiota uhkaaviksi, kuten esimerkiksi maahanmuutto, monikulttuurisuus tai sukupuolikäsityksen muuttuminen.

Eurooppalaista tapaa yhdistää modernisaatio ja sekularisaatio toisiinsa on pidetty yleisenä mallina siitä, mitä tulee tapahtumaan myös ”muulle maailmalle”. Tällainen hyvin länsikeskeinen ajattelu on hallinnut sosiologista ajattelua, joskin sitä on kyseenalaistettu voimakkaasti 1970-luvulta alkaen. Missiologisena lisähuomiona tähän viime aikaiseen kehitykseen on tullut uusi käsite ”Seuraava kristinusko” (Next Christendom), jolla viitataan kristinuskon voimakkaaseen kasvuun jossain muualla kuin perinteisesti kristittyinä pidetyissä länsimaissa.

Toisena teoreettisena mallina on esitelty taloudellisten markkinoiden malli, jonka mukaan uskonnollinen pluralismi tarkoittaa käytännössä uskonnollisten ryhmien välistä kilpailua. Kohderyhmänä ovat tällöin, yhteisöjen sijasta, yksityiset ihmiset, jotka nähdään uskonnollisten palvelujen kuluttajina uskonnon vapailla markkinoilla. Tällaisena tilanne nähdään erityisesti USA:ssa, missä millään uskonnolla tai kirkkokunnalla sinänsä ei ole mitään uskonnollista monopoliasemaa. Uskonnollista pluralismia saatetaan jopa rohkaista, koska kilpailun oletetaan nostavan tarjottujen palvelujen tasoa. Uskonnon harjoittamisessa ollaankin siirrytty instituutioiden tasolta yksilöllisen kuluttajan tasolle. Näyttääkin siltä, että teoria uskonnollisten markkinoiden hallitsevuudesta haastaa perinteisen sekularisaatiomallin. Markkinateorian mukaan uskonnon tarjoamien ”erityispalvelujen” merkitys korostuu uskonnollisen tarjonnan kasvaessa ja monipuolistuessa. Tällaisiin ihmisen uskonnollisiin perustarpeisiin perinteisen sekularisaatiomallin on vaikea vastata.

Uskonnollisuudella on nähty olevan vaikutuksensa yhteiskunnan talouteen yleensä. Moniarvoisuushypoteesin mukaan siellä, missä on eniten erilaista uskonnollista tarjontaa, siellä myös uskonnollinen aktiivisuus on korkeinta. Tähän on hänen mukaansa kaksi syytä: erilaiset uskonnolliset tarpeet tulevat tällöin parhaiten tyydytetyksi ja uskontojen markkinoilla ilmenevän kilpailun uskotaan parantavan tarjotun tuotteen tai palvelun laatua. Tätä taustaa vasten suomalainen uskonnollinen todellisuus näyttäytyy melko köyhänä ja vaatimattomana.

Markkinajakohypoteesin mukaan, mitä pienempi osuus uskonnollisella yhteisöllä on uskonnollisuuden markkinoista, sitä aktiivisempana se siellä esiintyy. Kilpailun siis nähdään parantavan laatua myös uskonnollisilla markkinoilla. Sitä korkeampaa on myös sitoutuminen yhteisöön sen sisällä, mikä piirre tulee esille myös klassisessa uskontososiologisessa ”kirkko – lahko – kultti”-teoriassa. Vastakohtana tälle aktiivisuudelle uskonnollisilla markkinoilla nähdään eräänlainen ”laiska monopoli”, mikä muistuttaa erehdyttävästi kirkollista tilannetta Pohjoismaisten valtio/kansankirkkojen kohdalla.

Kolmas hypoteesi lähtee siitä ajatuksesta, että valtion kontrolli yleensä alentaa sekä uskonnollisten ryhmien määrää että niiden moninaisuutta yhteiskunnassa. Tällöin kilpailu uskonnollisilla markkinoilla vähenee, samoin aito moniarvoisuus. Uskonnollisuuteen kohdistuvaan valtion säätelyyn liittyy käytännössä aina se raadollinen piirre, että säätelyä (esimerkiksi lainsäädännön keinoin) harjoittavat virkamiehet ja poliitikot ovat itse useimmiten jonkin uskonnollisen yhteisön jäseniä tai muuten sen vaikutuspiirissä. Tämä selittänee osaltaan kristittyjen aktivoitumisen politiikassa. Toisaalta myös Venäjän ortodoksikirkon ja valtiovallan välinen suhde käynee esimerkiksi tästä. Valtion poliittisilla linjauksilla näyttää olevan suora yhteys sekularisaatioon ilmiönä. Mitä tiukempi valtiovallan kontrolli on, sitä vaikeampi on uusien tulokkaiden saada jalansijaa uskonnollisilla markkinoilla. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi Suomen uskonnollisessa kentässä uudet ilmiöt ja virtaukset menestyvät parhaiten, kun ne pystyvät integroimaan oman sanomansa ja toimintansa luterilaisen kirkon ”siipien suojiin”.

Uskonnollisuus saattaa kukoistaa parhaiten yhteiskunnassa, jossa valtiovalta mahdollisimman vähän säätelee uskonnollista elämää ja toimintaa. Kuitenkin syitä tällaiseen julkisen vallan puuttumiseen uskonnolliseen elämään voi olla suoranainen tietoinen halu rajoittaa jonkun tietyn tunnustuskunnan, ryhmän tai uskonnon vaikutusta yhteiskunnassa. Kyseessä voi olla islam uskontona Euroopassa tai jotkut kristilliset ääriryhmät pohjoisamerikkalaisessa kontekstissa. Euroopassa islamin lisääntyvä näkyminen yhteiskunnassa on lisännyt paineita miettiä uudelleen uskonnon asemaa yhteiskunnassa. Tällaiseen valtiovallan uskontokysymyksiin puuttumiseen kuuluu yleensä jonkin perinteisen enemmistöuskonnon tiedostamaton suosiminen.

Kolmas teoreettinen selitysmalli, individualisaatioteoria sijoittuu kahden edellä mainitun välille. Sen mukaan voidaan tarkastella toisaalta uskonnollista eriytymistä, kulttuurin moniarvoistumista ja rationalisaatiota toisiinsa vaikuttavina tekijöinä. Toisaalta taas modernisaatiota ja uskontoa yleensä ei nähdä toisiaan poissulkevina, vaan jopa yhteensopivina tekijöinä. Eri asia on, millainen merkitys uskonnolla nähdään yhteiskunnassa olevan sen julkisella tasolla. Uskonto voidaan helpommin nähdä vaikuttavan vain ihmisen yksityisen elämän tasolla, jolloin se on ikään kuin sallitumpaa. Yksityinen uskonnonharjoitus jää jäljelle, vaikka uskonto häviäisikin julkisesta kuvasta yhteiskunnassa. Ehkä juuri tämä puoli uskonnollisessa muutoksessa lisää ihmisen individualistista spiritualiteettia, jossa ihminen toteaa uskovansa, mutta ”ei niin kuin kirkko opettaa”.

Erot käsityksessä uskonnon vahvasta asemasta Euroopassa ja toisaalta sekularisaation absoluuttisesta ylivallasta Euroopassa ovat usein kliseenomaisia käsityksiä vallitsevasta tilanteesta toisaalta eri maanosien, mutta myös eri (osa)valtioiden ja etnisten ryhmien välillä. On mielenkiintoista huomata, miten moderni ajattelutapa ei välttämättä johda sekularisaatioon. Pluralismiin se sen sijaan väistämättä johtaa, esimerkiksi maahanmuuton ja kaupungistumisen myötä. Moderni kehitys heikentää yhteiskunnan ja vallitsevan kulttuurin homogeenisuutta. Se myös muuttaa uskonnon luonnetta sekä instituutioiden että yksilön tasolla. Ensinnäkin instituutioiden välille syntyy uusi kilpailutilanne. Yksilön tasolla taas uskonto muuttuu ylhäältä päin annetusta itse tehdyn reflektoinnin ja oman päätöksen kautta omaksi valinnaksi. Uskonnosta tulee tällöin helposti maailmankatsomuksien seisovasta pöydästä itse valituista aineksista rakennetuksi kokonaisuudeksi.

Merkittävimpinä eroina kahden länsimaailman välillä nähdään erot kirkon ja valtion välisessä suhteessa sekä erilaisen käsityksen valistuksen ajan merkityksestä länsimaisen yhteiskunnan kehittymiseen. Kirkon ja valtion välinen suhde säätelee täysin kilpailua uskonnollisilla markkinoilla. Tämä seikka on usein nähty selittävänä tekijänä uskonnon elinvoimaiselle asemalla Amerikassa.

Toinen merkittävä ero on käsityksessä valistuksesta. Eurooppalainen käsitys on perinteisesti ollut vahvasti Ranskan vallankumouksen sävyttämä ja se on nähty perinteisesti ateistisena ja antikristillisenä. Sen kritiikin kärki on tuolloin suuntautunut ensisijaisesti katolista kirkkoa kohtaan. Amerikkalainen näkemys taas korostaa poliittisen mielipiteen vapauden merkitystä. Se ei ole antiklerikaalinen, koska mitään hallitsevaa pappisluokkaa ei ole ollut olemassa, eikä millään tunnustuskunnalla ole ollut lähtökohtaista totuusmonopolia tai vallitsevan normin asemaa uudella mantereella. Näin ollen se ei myöskään ollut kristinuskon vastainen.

Ranskalaisen ja amerikkalaisen valistuskäsityksen ohella voidaan puhua myös englantilaisesta valistusnäkemyksestä, joka perustuu vahvasti hyveiden merkityksen korostamiseen. Englannin historiallinen ja kirkollinen tilanne on 1600- ja 1700-luvulla ollut hyvin erilainen verrattuna Ranskaan. Amerikkalainen ja englantilainen näkemys valistuksesta ovat hyvin samansuuntaisia ja eroavat pragmaattisuudessaan ranskalaisesta.

Lisäksi voidaan erottaa toisistaan saksalainen, ranskalainen ja amerikkalainen käsitys sekularisaatiosta. Saksalaisen sekularisaation juuret ovat jo reformaation ajan tapahtumissa, kun taas ranskalaisilta puuttuu kokonaan reformaation kaltainen uudistava prosessi. Ranskan vallankumous tähtäsi väkivaltaisesti niin maallisen kuin uskonnollisenkin vallankäytön kielteisten ilmiöiden karsimiseen. Amerikkalainen käsitys sekularisaatiosta edustaa tässä teesi – antiteesi – synteesi -mallissa synteesiä. Amerikan vallankumouksen johtomiehille ajatus uskonnollisesta ja poliittisesta vapaudesta kulkivat käsi kädessä. Tässä se eroaa ranskalaisesta, jossa uskonto pyrittiin nimenomaan poistamaan ihmisten elämästä kokonaan. Saksalaisesta se taas eroaa siinä mielessä, että yksilön vapaudelle annetaan huomattavasti suurempi merkitys.

Myös historiannäkemykset ovat erilaiset. Eurooppalaisessa kontekstissa on kautta historian ollut itsestään selvyys, että jollain tietyllä tunnustuskunnalla on hallitseva asema valtiokirkkona. Tämä on kuitenkin 1960-luvulta alkaen joutunut entistä enemmän kyseenalaistetuksi. Sillä on kautta historian ollut myös pimeämpi puolensa, kun kansallinen kirkko on ollut mukana pyhittämässä tietyn etnisen ryhmän aseellisessa konfliktissa tekemiä julmuuksia. Viimeksi tästä on saatu kokemuksia Balkanin sisällissodista entisen Jugoslavian alueella.

Amerikkalainen vallitseva uskonnollinen tilanne taas on perustunut alusta alkaen uskonnonvapauden ihanteeseen. Käytännössä tilanteeseen on, maantieteellisestä tai yhteiskuntaelämän alueesta riippuen, vaikuttanut kauniisti sanottuna ihmiselämän raadollisuus. Uskonnonvapaus ilmenee sekä perustuslaillisena että organisatorisena asiana. Jumala-usko onkin USA:ssa perinteisesti tarkoittanut monoteistista, mutta pluralistista käsitystä jumaluudesta, jossa on kuitenkin nähtävissä vahva juutalais-kristillinen eetos. Kirkon ja uskonnon yleensä sekä valtion välinen suhde eroaa selvästi Amerikassa, joka on alusta lähtien tunnustanut vain ”vapaakirkkojen” olemassaolon, ja Euroopassa, jossa on normina ollut valtiokirkko.

Samanlainen, tietyllä tavalla monen amerikkalaisenkin mielestä ristiriitainen tilanne vallitsee suhteessa oikeuslaitokseen ja sen käytäntöihin. Vastaavasti monen mielestä aidosti pluralistinen asenne on havaittavissa Euroopan unionin maissa, ainakin nimellisesti. Kasvatuksen alue on perinteisesti, erityisesti Euroopassa perinteisenä kristinuskon hegemonian aikana, ollut uskonnollisen vaikuttamisen vahvaa aluetta, mistä on 1900-luvun lopulle tultaessa ja uskonnon vaikutuksen vähetessä väitelty paljon. Neljäntenä esimerkkinä voidaan mainita suhtautumisen taloudellisen hyvinvoinnin jakamiseen virallisen hallinnon toimesta. Euroopassa tällainen sosiaalinen toiminta on perinteisesti nähty osana yhteiskunnan vastuuta. Tosin tällainen laupeudentyö on alun perin ollut aina kristillisten kirkkojen alulle panemaa. Amerikassa suhtautuminen yhteiskunnan rooliin on hyvin erilainen. Tärkeänä nähdään jokaisen kannustaminen itse ansaitsemaan elantonsa. Muunlainen toiminta nähdään helposti verovarojen tuhlaamisena. Tiettyjen länsimaisen sivistyksen perustavien instituutioiden asema ja rooli yhteiskunnassa eroavat selvästi eurooppalaisessa ja pohjoisamerikkalaisessa tilanteessa.

Pohjoisamerikkalaisessa uskonnollisuudessa sekä sosiaalinen luokka että etninen tausta eroavat vaikutukseltaan selvästi eurooppalaisesta, kun taas iän ja sukupuolen vaikutus on hyvin samankaltainen vanhalla ja uudella mantereella. Euroopassa säännöllinen kirkossa käyminen on selvästi keskiluokan tunnuspiirre, kun taas USA:ssa jokaisella yhteiskuntaluokalla on uskonnonharjoitukseen osallistuminen samankaltaista. Erityisesti naisten asemassa uskonnollisuus näkyy eri tavoin USA:ssa ja Euroopassa. Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin naisten joukossa tapahtuneesta muutoksesta kaksi mielenkiintoista seikkaa. Ensinnäkin naiset eivät enää ole yhtä selvästi miehiä uskonnollisempia kuin aiemmin. Toiseksi naiset eivät enää samassa määrin toimi uskonnollisen tradition välittäjinä seuraavalle sukupolvelle, kuin aiemmin. Amerikassa taas nuoret säilyvät suhteellisen aktiivisina kirkossa kävijöinä tavalla, joka Euroopassa on harvinaista. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta ajatellen nuorten aikuisten korkeaa kirkosta eroamisen prosenttia monissa Euroopan maissa.

Seurakunnallisella tasolla leimaa antava piirre Amerikassa on vapaaehtoistyö, millä on selkeä yhteys yhteisöllisyyden kehittymiseen. Toinen vahva piirre on kongregationalismi, joka korostaa paikallisseurakunnan itsenäisyyttä. Nämä molemmat piirteet erottavat amerikkalaisen tilanteen eurooppalaisesta selvästi. Kun aiemmin viitattiin amerikkalaiseen vapaakirkkomalliin eräänä sen elinvoimaisuutta selittävänä tekijänä, niin eräät vuosituhannen vaihteessa tehdyt tutkimukset puoltavat tätä näkemystä.

Pelkistetysti voidaan sanoa, että siinä missä eurooppalaista todellisuutta hallitsee sekularisaation ajatus (joka nähdään seurauksena enemmän keskiaikaisesta kirkkovaltio-ideologiasta kuin valistuksen ajan humanismista), niin amerikkalaista tilannetta kuvaa parhaiten ajatus vapaista uskonnollisista markkinoista. Rationaalisen valinnan teorian juuret ovat nimenomaan uskonnollisesti vapaassa ja sitoutumattomassa uudessa alussa, jollaisena monet eurooppalaisten eriuskolaisliikkeiden ja muiden vainottujen vähemmistöjen edustajat näkivät Yhdysvallat sen valtiollisessa nuoruudessa.

Julkisessa keskustelussa on enenevässä määrin kyseenalaistettu Euroopan unionin ”sekulaari neutraliteetti” suhteessa uskontoon. Ajatusta eurooppalaisesta sekularisaatiosta on pidetty eräänlaisena itseään toteuttavana profetiana, jossa pääpaino on tiedon määrän kasvulla, eikä niinkään sosioekonomisella kehityksellä. Tästä syystä Euroopasta voikin tulla yllättävän nopeasti postsekulaari alue, jolloin uskontoa ei enää nähtäisi kaikkien ongelmien syynä. Tosin tämän hetken suomalaisen tilanteen valossa tämä ei näytä todennäköiseltä.

Joka tapauksessa niin yksityisten ihmisten kuin yhteisöjenkin on opittava elämään tässä uudessa sekulaarin jälkeisessä tilanteessa, jossa niin uskonnolliset, eettiset kuin demokratiaankin liittyvät näkökohdat kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Suhteessa perinteiseen sekularisaation toimintatapaan eristää uskonto pois näkyvistä yhteiskunnan julkiselta alueelta ja rajoittaa se tiukasti ihmisen yksityiselle elämänalueelle, tämä ajatus sekulaarin jälkeiseen tilanteeseen siirtymisestä edustaa uudenlaista ajattelutapaa eurooppalaisessa kontekstissa. Toisaalta myös islam, ei vain uskontona, vaan samaan aikaan poliittisena ja sosiaalisena organisaationa, edustaa irtiottoa perinteisestä länsimaisesta sekularisaatioon perustuvasta mallista.

Laajempi yhteiskunnallisen näkökulman muutos voitaisiin pukea myös uuden kysymyksenasettelun muotoon; sen sijaan, että kysyttäisiin, mitä Eurooppa on uskonnolliselta kannalta katsottuna, voitaisiinkin oikeutetusti, mutta uusia näkymiä avaavasti kysyä, mitä se ei ole? Eurooppa ei ole (ainakaan vielä) USA:n kaltainen uskontojen vapaavalintainen supermarket, mutta se ei myöskään enää ole kristinuskon vahvaa tukialuetta (muuta kuin ehkä kulttuurisesti), eikä se (ainakaan vielä) ole jonkin tai joidenkin vieraiden uskontojen (esimerkiksi islamin) hallitsemaa aluetta. Vanha manner näyttää olevan uskonnollisestikin ajateltuna muutoksessa.

Uskonnon merkitys näyttää lisääntyvän molemmilla mantereilla, mutta eri tavalla. Amerikassa uskonnolla on edelleen oma paikkansa niin yhteiskunnan julkisessa kuin ihmisen yksityisessäkin elämässä. Euroopassa ollaan selvästi siirtymässä sekulaarin jälkeiseen aikaan, jossa uskonto eri ilmenemismuotoineen selvästi vielä hakee omaa paikkaansa ja ilmenemismuotoaan. Euroopassa monia kiinnostaa erityisesti historiallisten tunnustuskuntien tilanne tulevaisuudessa. Tämä näyttää olevan eräs syy sille, miksi USA:n kaltainen vapaa uskonnollinen markkinatalous ei voi koskaan toteutua samanlaisena Euroopassa. Historiallinen perimä asettaa omat rajoituksena tässä kohtaa myös rationaalisen valinnan teorialle. Tämä asettaa myös koko sekularisaatiota oletetusti tuottavan modernisaationkin kyseenalaistuksen kohteeksi. Näin ollen voitaneen myös puhua ”kahdesta lännestä” niin uskonnon kuin maallistumisenkin ilmenemismuotojen suhteen.

Vanha sekularisaatiomalli siitä, miten modernisaatio auttamatta vähentää uskonnon merkitystä yhteiskunnassa on joutunut entistä enemmän kyseenalaistetuksi. Voidaan perustellusti sanoa, että modernisaatio johtaa nimenomaan pluralismiin, mikä puolestaan lisää uskonnollista tarjontaa – etenkin mikäli markkinat ovat vapaat ja julkisen hallinnon kontrolli vähäistä. Tässä kohtaa esiin astuvat erot kahden länsimaisen alueen väillä.

                Euroopassa voidaan puhua uudenlaisesta sekulaarin jälkeisestä tilanteesta, jossa haasteena näyttävät olevan vaatimukset uskonnollisen toleranssin kasvuun ja ekumeeniseen vuoropuheluun, ei vain eri kirkkokuntien, vaan myös eri uskontojen välillä. Valinnanvapauden lisääntyminen luo uusia mahdollisuuksia uskonnollisuuden markkinoille. USA:ssa uskonnon asema yhteiskunnassa on jo lähtökohtaisesti ollut erilainen sekä historiallisen tilanteen erilaisuudesta että historiallisen perimän lyhyydestä johtuen. Siinä, missä vanhalla mantereella puhutaan historiallisen jatkumon parista vuosituhannesta, kyse on uudella mantereella vajaasta kolmestasadasta vuodesta.

Eräs merkittävä eroja selittävä tekijä on siis ollut valtion suhtautuminen uskontoon. Pohjois-Amerikassa millään uskonto- tai kirkkokunnalla ei juridisesti ole mitään erityisasemaa muihin nähden (joskin, kuten edellä on todettu, tilanne voi, alueesta riippuen, olla hyvin toisenlainen). Tässä suhteessa todellisuus vanhalla mantereella on ollut hyvin erilainen, jossa perinteisten tunnustuskuntien hegemonia on ollut ilmeinen aina viime vuosisadalle asti. Tätä eroa on selitetty erilaisella käsityksellä valistuksesta ja erityisesti sillä, miten Pohjois-Amerikassa mielipiteen vapaudella on alusta asti nähty suuri arvo.

Oma kysymyksensä on se, miksi USA:n perustajien kiinnostuksen kohteena olivat niin paljon sanan- ja uskonnonvapauden kysymykset. Miten paljon asiaan on vaikuttanut se, että maahanmuuttajien joukossa on alusta asti ollut sellaisten uskonnollisten ryhmien edustajia, jotka ovat lähteneet lähtömaassaan kokemaansa vainoa pakoon? Vanhalla mantereella virallisen kirkon taholta heireettisiksi leimattujen yhteisöjen, ”lahkojen”, panos uuden liittovaltion syntyyn ja kehitykseen on ollut merkittävä. Tämä voi mielestäni olla yksi selittävä tekijä uskonnollisuuden eroille uuden ja vanhan mantereen välillä.

Mistä sitten juontuvat nuo erot virallisen kirkon ja eriuskolaisliikkeiksi leimattujen yhteisöjen välillä vanhalla mantereella? Eräs näkökulma tähän liittyy 300-luvun jKr. ns. donatolaiskiistaan ja kirkkoisä Augustinukseen. Nykyisen Pohjois-Afrikan alueella vaikuttaneen donatolaisuuden ja samaan aikaan syntyvän virallisen katolisen kirkon välinen kiista seurakunnan olemuksesta ja kristityn elämästä yleensä on historian kuluessa siirtynyt eteenpäin kiistaksi reformaation ajan anabaptistisen liikkeen ja muun protestanttisuuden välille. Anabaptistien uskonnolliset perilliset siirtyivät myöhemmin suurin joukoin uudelle mantereelle. On mielenkiintoista huomata, miten tietyt opilliset linjaukset saattavat edelleen vaikuttaa uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin vuosisatoja myöhemmin.

Kirjallisuus

Barna-Instituutti

2017                              The Most Post-Christian Cities in America: 2017 https://www.barna.com/research/post-christian-cities-america-2017/ (katsottu 27.02.2020)

Berger Peter, Davie Grace & Fokas Effie

2010                              Religious America, Secular Europe? A Theme and Variations (Ashgate Publishing Company, USA).

Furseth Inger & Repstad Pål

2006                              An Introduction to the Sociology of Religion: Classical and Contemporary Perspectives (Ashgate Publishing Company, USA).

Gill Anthony

2008                              Artikkeli Secularization and the State: The Role Government Policy Plays in Determining Social Religiosity Detlef Pollackin ja Daniel V.A. Olsonin toimittamassa kirjassa The Role of Religion in Modern Societies (Routledge, Taylor & Francis Group, New York).

Ketola K., Hytönen M., Salminen V., Sohlberg J. & Sorsa L.

2016                              Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012 – 2015: Tutkimus kirkosta ja suomalaisista (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 125, Kirkon tutkimuskeskus, Kuopio).

McGrath Alister E.

1996                              Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan (Kirjapaja, Heksinki).

Olson Daniel V.A.

2008                              Artikkeli Quantitative Evidence Favoring and Opposing the Religious Economies Model Detlef Pollackin ja Daniel V.A. Olsonin toimittamassa kirjassa The Role of Religion in Modern Societies (Routledge, Taylor & Francis Group, New York).

Pollack Detlef

2008                              Artikkeli Introduction: Religious Change in Modern Societies – Perspectives Offered by the Sociology of Religion Pollackin ja Daniel V.A. Olsonin toimittamassa kirjassa The Role of Religion in Modern Societies (Routledge, Taylor & Francis Group, New York).

Voas David

2008                              Artikkeli The Continuing Secular Transition Detlef Pollackin ja Daniel V.A. Olsonin toimittamassa kirjassa The Role of Religion in Modern Societies (Routledge, Taylor & Francis Group, New York).