Samoin kuin on olemassa pyhä kolminaisuus, niin samoin on olemassa epäpyhä kolminaisuus; lohikäärme sekä 1. ja 2 peto eli väärä profeetta. Mutta kumpi pedoista on antikristus? Johannes on ainoa, joka käyttää tätä ilmaisua (esim. Matt. 24:11 ja 24 "pseudokristoi" ja "pseudoprofeetai") ensimmäisessä kirjeessään (1.Joh. 2:18-19, 22-23 sekä 4:3-5). Näiden kohtien perusteella antikristus näyttäisi olevan nimenomaan uskonnollinen harhaanjohtaja, joka nousee kristillisen seurakunnan piiristä.
Johannes näkee siis kahden pedon nousevan, ensimmäisen merestä ja toisen maasta. Mikä merkitys tällä eroavaisuudella on? Ilm. 17:15 sanoo "vesien" viittaavan maailman eri kansoihin, jotka ovat antikristillisen järjestelmän vallassa. Jotkut tutkijat näkevät "maan" viittaavan Israeliin. Esim. monet kirkkoisät sekä myös messiaaniset juutalaiset ovat pitäneet antikristusta juutalaisena (vrt. Joh. 5:43). Tärkeintä lienee kuitenkin näiden kahden välinen suhde, joka käy ilmi 13:12-17:stä.
Antikristuksen persoonaa mietittäessä on hyvä ensimmäisenä miettiä, kuinka kirjeen ensimmäiset vastaanottajat saattoivat ymmärtää asian. On selvää, että koko Ilmestyskirja puhui heille Rooman valtakunnasta ja sen keisareista. Tämän jälkeen on hyvä tutkia historiaa ja miettiä, millaisia historian hahmoja on näiden omana aikana pidetty antikristuksina tai ainakin hänen esikuvinaan. Näille hahmoille näyttää olevan yhteistä, paitsi palvonnan kohteena oleminen, niin myös se, että he ovat nousseet valtaan levottomina aikoina ja monenlaisen sekasorron keskeltä. (Näin esim. Napoleon ja Hitler, joita molempia on pidetty antikristuksena näiden omana elinaikana.) Tähän on usein liittynyt myös pyrkimys totalitarismiin ja ihmisten kontrollointiin. Rehellisyyden nimissä on myös hyvä tutkailla, millaisia antikristuksen prototyyppejä tai antikristillisyydeksi luonnehdittavaa omasta yhteiskunnallisessa kehityksessä olisi havaittavissa.
Ymmärtääksemme oikein antikristuksen olemusta, pyrkimyksiä ja toimintaa meidän on hyvä tutkia itse termiä. Kreikan etuliite "anti-" omaa kaksi merkitystä; jotain vastaan ja jonkun sijaan. Antikristus edustaa siis jotain sellaista, joka on toisaalta jotain aidon Jeesus-uskon vastaista, mutta toisaalta pyrkii syrjäyttämään ja asettumaan Jeesuksen tilalle ihmisten palvonnan kohteena. Voidaankin sanoa, että antikristus on kaiken nimikristillisyyden loppu.
Ajatus antikristuksesta Jumalan eskatologisena vastustajana ei ole mikään uusi juttu, vaan sen juuret on löydettävissä jo Vanhan testamentin alkulehdiltä (1.Moos. 3:15). Vanhasta testamentista voidaan löytää monia muitakin antikristuksen edeltäjiä ja esityyppejä:
- "Anti-Aabel" eli Kain. Niin kuin ensimmäinen ihmisten välinen konflikti oli uskonsota (1.Moos. 4:4-8), samoin on viimeinenkin (Ilm. 19:19). Tästä eteenpäin on ihmiskunnan historia kainilaisen kulttuurin narratiivia.
- "Anti-Hanok" eli Lemek, joka oli itseään korottava kerskailija. Ihmisen itsejumalointi on antikristillisyyden luonteen mukaista (1.Moos. 4:23-24, Ilm. 13:1s. ja 2.Tess. 2:4).
- Nimrod ensimmäisen maailmanvallan perustajana. Hänestä alkoi ja antikristukseen päättyy "babylonialaisen" maailmanvallan historia. Babylon Eufratin varrella oli keisarillisen Rooman esikuva ja se taas eskatologisen antikristillisyyden esikuva (1.Moos. 10:8-12, Ilm. 17:1-4).
- Bileam haureuteen johtavana "Anti-Mooseksena", joksi häntä kutsuivat jo juutalaiset rabbit (4.Moos. 31:16, 2.Piet. 2:15, Ilm. 17:4, 15, 18:3-4 ja 19:2).
- Goljat, "Anti-Daavid", rienaava terrorin edustaja, mitä mieltä olivat myös rabbiinit (1.Sam. 17:8, 10, 25, Dan. 7:25 ja Ilm. 13:6).
- Antiokus Epifanes antikristuksen vanhatestamentillisena pääesikuvana (Dan. 8:11, 9:27 ja Ilm. 11:7 sekä 13:7). Sellaisena hän on kolmannen maailmanvallan "pieni sarvi" (Dan. 7:23-25). Joidenkin mukaan nämä molemmat, esikuva ja historiallinen toteutuma sulautuvat sitten yhteen Dan. 11:21-45:ssä.
Uuden testamentin puolella apostoli Paavali käyttää Jumalan lopunajallisesta vastustajasta nimityksiä "laittomuuden ihminen", "kadotuksen lapsi", "vastustaja, joka korottaa itsensä", "laiton" (2.Tess. 2:3-11 - vrt. Matt. 24:11-12, 24, joista etenkin viimeinen kuvaa hyvin laittomuuden vaikutuksia). Kuten edellä todettu, vain Johannes käyttää termiä "antikristus", joskin hän myös puhuu monista "antikristuksista", jotka jo tuolloin olivat vaikuttamassa (1.Joh. 2:18) sekä "antikristuksen hengestä" (4:3). Antikristus on ihmisolento, joka hyväksyy Saatanan tarjouksen, jonka Jeesus hylkäsi (ks. Matt. 4:8-9). Yhteenvetona edellisestä voimme todeta kyseessä olevan läpi historian jatkuneesta ja loppua kohti suurenevasta vihollisuudesta Jumalaa vastaan.
Antikristillinen järjestelmä on totalitaristinen kontrolliyhteiskunta, jossa ajattelun, toimimisen ja sanan vapauden käyttöä tarkkaillaan herkeämättä ja jossa standardeista poikkeamiseen reagoidaan rajusti ja nopeasti (Ilm. 13:4, 8, 12-17, vrt. 2.Tess. 2:9-12). Johannes näkee tämän kontrollipolitiikan välineenä "pedon merkin", josta on läpi historian ollut monenlaisia sekä esimerkkejä että teorioita, mitä se tulisi olemaan tulevaisuudessa.
Tähän "merkkiin" liittyvät selkeästi talouteen, toimeentuloon ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen liittyvät seikat (Ilm. 13:15-17). Tässä kohtaa sitä on hyvä verrata Jumalan sinettiin, joka muualla UT:ssa on viittaus Pyhään Henkeen (Ilm. 14:1, ks. Gal. Ef. 1:3 ja 4:30) ja jolla Jumala merkitsee lopun ajassa omat palvelijansa. Ehkä pedon merkilläkin on siis jokin puhtaasti hengellinen ulottuvuus, vaikka sen käyttämisen seuraukset näkyvätkin ihmisten arkielämässä?
"Pedon luvusta" on myös monenlaisia teorioita. Gematrian harrastajat löytävät helposti yhteneväisyyksiä esim. keisari Neron nimeen, samoin kuin paavin latinankielisen nimen "Vicarius Filii Dei" ("Jumalan Pojan sijainen") lukuarvo on 666. Tältä pohjaltahan esim. Luther ja monet muut protestanttiset kristityt nimesivät paavin antikristukseksi.
Kun ajatellaan raamatullista gematriaa, voidaan lukua kuusi pitää ihmisen (ja epätäydellisyyden) lukuna (vrt. luku seitsemän Jumalan ja täydellisyyden lukuna). Vastaavasti myös luku kolme edustaa Jumalaa. Kolme kertaa kuusi merkitsisi siis ihminen korotettuna jumalaksi, sillä siitähän antikristillisyydessä on kyse, kuten edellä on käynyt ilmi. Tämä on mielestäni ehkä paras selitys "pedon luvulle". Länsimaisessa valistuksen ajan jälkeisessä humanismissa nimittäin on kysymys siitä, että ihmisestä itsestään tehdään kaiken mittari. Tällöin Jumala ja Hänen tahtonsa ja ilmoituksensa syrjäytetään. Ehkä tämä loppuaan kohti huipentuva ja polarisoituva kehitys on siis saanut erityisen lähtölaukauksen länsimaisen humanismin edistymisen myötä?
Antikristillisyydessä on kyse siitä, että ihmisestä lopulta, eskatologisen kapinoinnin huipentumana tulee jumala (vrt. 1.Moos. 3:5 ja 2.Tesse. 2:4). Kristinuskossa taas on kyse siitä, että Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa (ks. Fil. 2: 5-11).
Antikristilliselle järjestelmälle, jota Johannes kutsuu Babyloniksi, on siis ominaista:
- okkultismi: ks. Ilm. 18:2 ja 23; eri suom. käännökset käyttävät ilmaisuja "noituus", "velhous" ja "noitakeinot", kreik. "farmakeia" (mikä on mainittu myös Gal. 5:20), mikä voisi viitata ihmisen mielentilan muuttamiseen ja kontrollointiin kemiallisesti
- ylpeys ja itsensä korottaminen sekä moraalittomuus, jota kutsutaan tässä haureudeksi ja jossa on hyvä muistaa siihen erityisesti VT:ssa liittyvä epäjumalanpalvelus, mutta myös eksytys, mihin juopuminen viittaa, Ilm. 17:2 (vrt. tähän myös Ilm. 14:4)
- uskonnollisen ja maallisen (sis. poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen) vallan liitto, jota jo antiikin Rooma edusti, Ilm.18:3
- materialismi, turhamaisuus, ylellisyys, ks. Ilm. 18:11-19.
Näitä kaikkia kohtaa 18. luvussa Jumalan tuomio. Sekä portto että Babylon identifioidaan Roomaan, jolloin on hyvä perehtyä myös siihen, mitä Daniel 7. luvussaan näkee Rooman edustavan. Mutta onko lopulta kyse enää maantieteellisesti samasta Roomasta? Ehkä omassa ajassamme (tulevaisuudesta puhumattakaan!) on löydettävissä muitakin kaupunkeja tai valtakuntia, joihin Johanneksen näky voidaan sijoittaa? On varmaan myös hyvä peilata tähän Babylonin kuvaukseen omaa yhteiskunnallista tilannettamme: ihmiskauppa ja ihmisoikeusrikkomukset yleensä, itsekeskeinen kulutusjuhla, poliittisesti tai uskonnollisesti toisinajattelevien kriminalisointi jne.
Luvussa 14 kuvataan kahdenlaista sadonkorjuuta, joista toinen huipentuu taivaan iloon ja toinen tuomioon. On myös hyvä huomata, miten antikristillinen järjestelmä tuhoaa osittain itse itsensä (Ilm. 17:16), mikä lienee yleensäkin saatanallisuuden ominaispiirre. Sekulaari maailma ei loppujen lopuksi arvosta kovin korkealle uskontoa, joka menettää suolansa ja valonsa ja pyrkii vain miellyttämään parhaansa mukaan jokaista. Tähänhän niin porttous kuin haureuskin viittaavat.
Babylonin lopullinen tuomio kuvataan luvussa 18 ja 19. luvun alussa, mutta koko lopullinen tuomioprosessi on alkanut luvussa 16, joissa kuvataan seitsemän viimeisen vihan maljan vuodattamista maan päälle seurauksineen. Pasuunoiden (8:7-9:19 ja 11:15-19) ja vihan maljojen (16:1-21) välillä on todettu olevan tiettyjä yhtäläisyyksiä, jotka esiintyvät samassa järjestyksessä. Ehkä pasuunoiden tehtävänä onkin varoittaa näistä "iskuista, lyönneistä" (kr. plegai), joilla lopullinen tuomio alkaa. Näyttää myös siltä, että maljat toistavat pasuunoiden ilmoittamia rangaistuksia, mutta samalla ylittävät ne.
Yhteenvetona voimme todeta, että sinettien murtaminen johti kirjakääröön kätketyn suunnitelman avautumiseen. Pasuunat olivat varoitussignaaleja; lopullinen tuomio on tulossa, joskin nekin kutsuivat vielä ihmisiä parannukseen. Maljojen tyhjentäminen käynnistää kirjakääröön kirjoitetut rangaistukset. Lopulta Johanneksen annetaan ymmärtää, että suuren kirjakäärön sisältämä suunnitelma on toteutunut (Ilm. 22:6).
Kirjallisuutta:
Facius Johannes, God´s Prophetic Agenda For the End of Days (Sovereign World Ltd. 2009).
Jauhiainen Marko, Aika on nyt. Opas Ilmestyskirjan lukemiseen (Itätuuli-Kustannus, 2016).
Pawson David, Raamattu avautuu II (Lighthouse Network Ltd./TV7 Kustannus, 2008).
Sana elämään - Kommentaariraamattu (Aikamedia, 2018).
Sauer Erich, Ristiinnaulitun riemuvoitto (Uusi tie, 1974).
Thurén Jukka, Johanneksen ilmestys (Kustannus Oy Arkki, 2009).
No comments:
Post a Comment