"Kasvava joukko ihmisiä lähtee pois institutionaalisesta kirkosta uudesta syystä. He eivät lähde siksi, että olisivat menettäneet uskon. He lähtevät, jotta säilyttäisivät uskonsa."
Reggie McNeal, The Present Future: Six Tough Questions for the Church
Olen viime aikoina parissa yhteydessä käyttänyt tätä lainausta, joka itse asiassa on sitaattina Neil Colen kirjasta Orgaaninen seurakunta (Itätuuli-Kustannus, 2007). Olen huomannut (eikä tämän pitäisi yllättää minua), että suomalaisessa tilanteessa tämä herättää kuulijoissa kysymyksiä, epäluuloa ja turvattomuutta, otsan rypistyksiä, kulmakarvojen kohottelua, jopa hengen haukkomista. Se on kieltämättä provosoiva ajatus, ja sillä on seurauksensa. Myönnän auliisti, että siihen liittyy myös paljon ongelmia. (Minun, jos kenen, tulisi tietää se.)
Mielenkiintoinen ilmiö täällä Suomessa on se, että ihmiset eivät välttämättä eroa kirkosta tällaisessa tilanteessa. He vain perustavat uuden yhteisön sen suojiin, (mihin käytäntöön on monia eri syitä, mutta emme mene niihin tässä sen tarkemmin). Kirkon piirissä toimivia vaihtoehtoisia jumalanpalvelusyhteisöjä voitaisiinkin kutsua "hybridiyhteisöiksi". Perimmältään siinä näyttää kuitenkin olevan kysymys samasta asiasta. Uusi yhteisöä perustetaan, jotta ihmiset säilyttäisivät uskonsa.
Pari ajatusta siitä poislähtemisestä. Ensimmäinen ongelma tulee eteen sanan "lähteä" kohdalla. Jos olet aikeissa lähteä ulos jostakin, varaudu sen seurauksiin. Se ei tule olemaan helppoa. Sinulla tulee olla mielessäsi ainakin jonkinlainen suunnitelma siitä, miten elämä tulee jatkumaan tästä eteenpäin. En suosittele lähtemistä pelkän epämääräisen flow´n varassa, vaan jokin kiintopiste Sinulla tulee olla. Liian moni on jäänyt vuosiksi soukkailemaan sellaiseen kohtaan, minkä alun perin piti olla vain väliaikainen suvantopaikka. Kuitenkin Jumala tekee koko ajan uusia asioita. Hänen tahtonsa on, että mekin menemme koko ajan eteenpäin.
Toinen ongelma tulee vastaan kohdassa "säilyttää usko". Voit säilyttää uskosi vain pysymällä itse puhtaana. Jos lähdet pois jostakin, pidä huolta siitä, että et syytä, etkä syyllistä entistä yhteisöäsi ja sen ihmisiä siitä. Jos Sinulla on kutsu Jumalalta lähteä, ota Aabrahamin asenne, joka lähti liikkeelle uskossa, tietämättä, minne olisi saapuva. Älä ota katkeruutta matkakaveriksesi. Tunnen joitakin, jotka edelleen operoivat kokemistaan väärinymmärryksistä ja kärsimistään loukkauksista käsin. Kun alat painia nokikolarin kanssa, muutut aikaa myöten yhtä mustaksi itsekin. Vain anteeksipyytäminen ja -antaminen takaavat sellaisen mielen puhtauden, johon Pyhä Henki mielistyy ja sitoutuu. Kristuksen nöyrä mielenlaatu ei ole vain kaukainen esikuvamme, vaan Pyhä Henki haluaa vuodattaa sen myös meihin niin, että Hänen mielenlaadustaan tulee myös meidän mielenlaatumme. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että me tarvitsemme matkakumppaneita. Paavali neuvookin Timoteusta harrastamaan kristillisiä hyveitä nimenomaan niiden kanssa, jotka huutavat Herraa avuksensa puhtaasta sydämestä.
Jos vielä tämän jälkeen olet loukkaukseksi ja provokaatioksi muille, niin silloin he mitä todennäköisemmin loukkaantuvat Johonkin Muuhun kuin Sinuun.
Muistutan taas kommentoijia identifioimaan itsensä. En julkaise anonyymejä kommentteja. Keskustelu on hyvästä, mutta on kiva tietää kenen kanssa se tehdään.
ReplyDeleteKiitoksia rakentavasta ja puhuttelevasta kirjoituksesta! Niin tärkeää on rukoilla Jumalan yksilöllistä johdatusta silloin kun kokee, että nykyinen kristillinen yhteisö ei tarjoa tarpeeksi hyvää hengellistä ravintoa ja/tai ei tue riittävästi hengellistä kasvua, tai jos siellä on ikäviä ristiriitoja lähimmäisten kanssa. Tulee vaan mieleen pastori Vilho Rantasen eräästä runosta katkelma: "... niin vähän muotoa Kristus saa meihin. Ja ... sarvet kasvaa moniin pitkälle ehtineihin". Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tulee varjella sydämensä katkeruudelta silloin kun siirtyy toiseen kristilliseen yhteisöön. Sitä tulee siunata ja rukoilla sinne jäävien veljien ja sisarten puolesta. Tärkeää olisi se, että jos ja kun siirrytään toiseen kristilliseen yhteisöön, ollaan saatu rukouksen, Raamatun tutkimisen ja mahdollisten Jumalalta tulleiden sanomien ja/tai olosuhteiden kautta varmuus, että se on todella Jumalan tahto. Jos perustetaan uusi kristillinen yhteisö, sen tulisi pyrkiä yhteistyöhön muiden uskovien ryhmien kanssa, ja pyytää muista yhteisöistä sinne haluavia rukoilemaan vilpittömästi Jumalan johdatusta. Näin ainakin vähennettäisiin ns. "sumppukalastusta" ja siirtymistä toisiin krist. yhteisöihin "vaihteen vuoksi" tai siksi että useat tai monet uskovaiset kaveritkin tai sukulaiset tai perheenjäsenet sinne menevät. Eräs toinen kristitty vaikuttaja Suomessa näyttää haluavan, että uskovaiset pysyvät mahdollisimman pitkään niissä yhteisöissä, joiden piirissä he ovat uskoon tulleet, kantavat niissä vastuuta, ja yrittävät muuttaa ne hengellisemmiksi. Oma ajatteluni sijoittuu jonnekin tämän toisen bloggaajan ja sinun ajattelusi väliin. On siis yritettävä vilpittömästi ja antaumuksella palvella Jeesusta ja lähimmäisiä nykyisessä krist. yhteisössä, mutta jos Jeesus selvästi johdattaa toisaalle, tulisi uskaltaa siirtyä sinne, kuitenkaan sitä vanhaa yhteisöään armottomasti arvostelematta, vikoilematta ja tuomitsematta. Siunattua ja hengellisesti rakentavaa kevään jatkoa! Miika Tynjälä, Filippiinit (Suomen-lomalla)
ReplyDelete