Muutama ajatus seurakunnasta

Aluksi…

Seuraavassa esittelen amerikkalaisen seurakunnanistuttaja Neil Colen ajatuksia seurakunnasta, sen olemuksesta ja toimivuudesta kirjassa Orgaaninen seurakunta (Itätuuli-Kustannus 2007). Cole kyseenalaistaa mielenkiintoisella tavalla monia itsestäänselvyyksinä pitämiämme käytäntöjä ja tapoja. Monet hänen esittämistään näkemyksistä saattavat tuntua aluksi hyvinkin radikaaleilta, jotkut jopa toteuttamiskelvottomilta, mutta niitä kannattaa tutkia ja miettiä rauhassa. Tarkoitus ei tietenkään ole kopioida mitään mallia yhtenä ainoana oikeana vaihtoehtona sellaisenaan, vaan etsiä parhaiten omaan tilanteeseemme sopivia ratkaisuja ja malleja. Oman ja monien muiden kokemuksen mukaan Colen ajatukset antavat hyviä aineksia tällaiseen prosessointiin.

 

Seurakunta on orgaaninen luomutuote

Colen mukaan seurakunnan perusolemus on orgaaninen. Dynaaminen ja elämää muuttava seurakunta syntyy luonnollisesti, orgaanisesti. Seurakuntaa ei voi rajata mihinkään tiettyyn rakennukseen, olipa sen katolla sitten kirkontorni tai savupiippu. Kansainvälisessä kotiseurakuntaliikkeessä kristityt saattavat kokoontua mitä kummallisemmissa paikoissa; tyhjillä tonteilla, puistoissa, parkkipaikoilla, pukuhuoneissa, opiskelijayhdistyksissä tai työpaikoilla. Tämä piirre kertoo orgaanisen seurakuntanäkemyksen integroitumisesta myöhäismoderniin ajatteluun. Colen mukaan he eivät vaadi, että seurakunnat pysyvät pieninä ja kokoontuvat kodeissa, vaan tavoitteena on, että seurakunta on terve ja se lisääntyy (so. istuttaa uusia seurakuntia).

Seurakunta on elävä organismi, ei paikalleen pysähtynyt instituutio. Useimmat Jumalan valtakuntaa ja seurakuntaa koskevat kielikuvat Uudessa testamentissa ovat luonnollisia käsitteitä, kuten ruumis, morsian, oksat, viljapelto, sinapinsiemen, perhe, lauma, hapate, suola ja valo. Silloinkin kun seurakunnasta käytetään ilmaisua ”rakennus”, lisätään pikaisesti, että seurakunta koostuu elävistä kivistä.

Jeesus käytti orgaanisia kielikuvia kuvatakseen Jumalan valtakuntaa tavalla, jota voimme ymmärtää. Markuksen evankeliumin 4. luvussa on eräs keskeinen vertaus, jonka luonnollinen, maanviljelyyn liittyvä teema havainnollistaa Jumalan valtakunnan orgaanista luonnetta. Vertauksen opetus on siinä, että kun kylväjä kylvää siemenen peltoon, siemen ”aivan itsestään” (kr. automate) tuottaa sadon. Tärkeintä on kylvää oikeanlaista siementä hyvään maaperään. Ajatellaanpa Paavalin sanoja korinttilaisille: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.”

 

”Simple church”

Kotiseurakuntaliikkeessä USA:ssa ja Euroopassa käytetään termiä ”simple church”, josta on tullut heidän liikkeensä kasvun myötä suosittu, koska he arvostavat ”yksinkertaista elämää Herraa seuraten” ja halusivat välttää ”monet tavanomaisen seurakunnan monimutkaisuudet”. Monet tällaiset seurakunnat ovat keskimäärin 16 hengen yhteisöjä. Kyse on siitä, että halutaan ”madaltaa seurakunnan määritelmän rimaa ja korottaa opetuslapseuden rimaa”. Tavanomaisesta seurakunnasta on monien mielestä tullut niin monimutkainen ja vaikeasti toteutettava, että vain harva ammattilainenkaan selviää siitä kunnialla. Tämä johtaa passiiviseen seurakuntaan, jonka jäsenet toimivat enemmänkin yleisönä kuin Jumalan valtakunnan täysivaltaisina edustajina. 

Orgaaninen, yksinkertainen seurakunta pystyy Colen mukaan paremmin kuin mikään muu seurakuntamalli täyttämään jonkin maantieteellisen alueen, koska se on vapaamuotoinen, ihmissuhteita arvostava ja helposti liikkuva. Sillä ei ole taloudellisesti rasittavia yleiskustannuksia ja se voidaan helposti istuttaa monenlaisiin ympäristöihin, joissa se myös lisääntyy nopeammin ja leviää laajemmalle. Orgaaninen seurakunta voi olla hajautettu lähestymistapa johonkin alueeseen, kansaan tai ihmisryhmään, eikä se ole riippuvainen palkatuista työntekijöistä. Olisiko siis hyvä hylätä perinteisen seurakunnallinen työntekijäkeskeinen tapa toimia ja alkaa puhua jokaisesta seurakuntalaisesta työntekijänä? 

Olisiko myös aika hylätä perinteinen hierarkkinen rakenne? Olisiko parhaiten toimiva organisaatio adhokratiivinen, joka on postmoderni organisaationäkemys ja jolla tarkoitetaan organisaation tehtävänjaon joustavuutta ja tilapäisyyttä. Ympäristössä, joka on sekä dynaaminen että monimutkainen, organisaation tulisi olla orgaaninen, epämuodollinen, ryhmätyöskentelylle ja ihmisten asiantuntemukselle ja lahjoille perustuva. Työ on tällöin usein projektiluontoista ja johtamisessa on enemmän kyse sitoutumisesta kuin valvonnasta ja käskytyksestä. Johtamistapa on osallistavaa ja työtehtävät itsenäisiä, haasteellisia ja vaihtelevia. Organisaatiorakenne on matala, koska sekä suunnittelu, päätökset ja toteutus tehdään mahdollisimman lähellä tiedon lähdettä. Monet em. ominaisuuksista sopivat hyvin orgaaniseen seurakuntamalliin.

Seurakunta on suhdekeskeinen

Älä koskaan aliarvioi ihmisen muuttuneen elämän todistusvoimaa evankeliumin leviämisessä, joka tapahtuu parhaiten suhdekeskeisessä yhteisössä. Kuvattaessa ihmisen luonnollista suhdeyhteisöä Uudessa testamentin käytetään sanaa oikos, joka viittaa kodin tai perhekunnan merkitykseen. Sanan käyttö ulottuu kuitenkin laajemmalle kuin vain omaan taloon tai ydinperheeseen. Toisinaan henkilön oikos saattoi käsittää perheen ohella myös ystävät, naapurit ja työtoverit. Esimerkkinä UT käyttää roomalaisen upseerin Korneliuksen perhekuntaa, oikosta, jonka tämä kutsuu koolle Pietarin tullessa vierailemaan hänen kodissaan. Tuohon oikokseen kuuluivat Korneliuksen ja hänen perheensä lisäksi sukulaiset, lähimmät työtoverit ja alaiset sekä orjat ja palvelijat. 

Oikos on ihmisten sosiaalisten suhteiden verkosto, joka voi viedä evankeliumin uusiin paikkoihin. Agraariyhteisöissä perhe ja suku on yhteiskunnan perusyksikkö. Urbaanissa ympäristössä ihmiset eivät rakenna sosiaalista elämäänsä perheen, vaan samanlaisten mielenkiinnon kohteiden ympärille. Henkilön oikos ei enää koostukaan sukulaisista, vaan ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista tai harrastuksista tai ovat samassa työssä. Apostolien teoista voidaan nähdä, miten evankeliumi levisi nopeasti oikoksesta oikokseen. Myös Jeesuksen omassa tavassa toimia kontekstina olivat luonnolliset ihmissuhteet, mikä käy ilmi evankeliumeista. (Ks. Apt. 16:15, 31-34 ja 18:7-9 sekä Joh. 1:35-51.) 

Aidon suhdekeskeisyyden avainasioina voidaan Colen mukaan pitää seuraavia viittä seikkaa:

·         Aika ja käytettävissä oleminen, jotta tutustutaan ihmisiin ja syntyy vuorovaikutus heidän kanssaan.

·         Muuttunut elämä on muihin helposti tarttuvaa.

·         Vieraanvaraisuus on keino rakentaa siltoja syvempiin ihmissuhteisiin.

·         Hengellinen intuitio, mikä edellyttää sekä ihmisten että Pyhän hengen tarkkaa kuuntelua.

·         Anteliaisuus, joka tapahtuu vapaasti ja iloiten.

Missionaarisuus

Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, uudet kristityt ovat usein parhaita työntekijöitä. Otetaanpa lähtökohdaksi Jeesuksen sanat opetuslapsille tämän nähdessä suuret kansanjoukot: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia on vähän.” Tämän sanottuaan Hän käski rukoilemaan sadon Herraa lähettämään enemmän väkeä elonkorjuuseen. Voidaan kysyä, mistä opetuslapset olettivat vastauksen näihin rukouksiin tulevan? Cole vastaa, että ”olemme tehneet hirvittävän erehdyksen, kun olemme erottaneet uskoon tulleen työntekijästä”. Hänen mukaansa jokainen uusi kristitty on uusi Jumalan valtakunnan työntekijä.

Uudella kristityllä ei ole vanhempaan verrattuna mitään sellaista ratkaisevaa eroa, mikä estäisi häntä heti toimimasta Jumalan valtakunnan työntekijänä. Ainoana erona Cole mainitsee kypsyyden, joka on seurausta vuosikymmenien uskonvaelluksesta. Hengellinen valtuutus on molemmilla sama. Niinpä on tärkeää panna uuden kristityn kypsymisprosessi alulle mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Uusilla kristityillä on myöskin se etu, että heidän ystäväpiiriinsä (oikokseensa) kuuluu vielä paljon uskosta osattomia ystäviä, mikä tekee heistä vielä relevantimpia. He puhuvat sitä kieltä ja tuntevat sen kulttuurin, joka oli ennen heidänkin maailmaansa. Kaikki nämä edut menetetään, mikäli uudet kristityt pidetään aloillaan suojelunhalun takia. 

Neil Colen seurakuntanäkemys on maallikkovetoinen. Toisaalla hän painottaa sen tärkeyttä, että siirrytään pois hyvin koulutettujen pastorien ajasta hyvin koulutettujen seurakuntalaisten aikaan. Cole asettaa vastakkain perinteisen instituution hierarkkisen rakenteen ja uuden tyyppisen orgaanisen rakenteen. Colen ajattelulle, kuten koko seurakunnan istuttamisen liikkeellekin, on ominaista subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate. Seurakunta on ensisijaisesti paikallinen lähiyhteisö, jonka tulee löytää tiensä ihmisten luokse, eikä päinvastoin. Hän ei tarkastele seurakuntaa perinteisten tunnustuskuntien ja niiden traditioiden kautta, eivätkä uudet seurakunnat enää välttämättä miellä itseään osana jotain historiallista jatkumoa, vaan em. läheisyysperiaate sekä ajankohtaiset ilmiöt ja tarpeet nousevat ratkaisevaan rooliin. Tällainen missionaarisuus on hyvin pragmaattista, jossa kristityn luonnolliset sosiaaliset suhteet muodostavat lähetyskentän, jota hän käyttää kontaktipintanaan.

Tutustu myös näihin:

Neil Colen blogi, http://cole-slaw.blogspot.fi/

https://www.cmaresources.org/