Muutama sana jalkapallosta...

Tulin just Kisapuistosta. RoPS kaatoi Lahen, jonka pelejä koko kauden vaivannut aneemisuus tuli loppuun asti todistetuksi. RoPS otti hopeaa, eikä siinä ollut mitään jossittelua. Ei vain viittitty kavereiden kanssa jäädä katsomaan muiden juhlia. Kultaa vei SJK ja kolmanneksi jäi HJK. FC Lahti oli viides, mitä voi tällä porukalla pitää alisuoriutumisena. Kaiken uhallakin (vaikka tunteet on pinnassa) niin muutama sana kuluneesta futiskaudesta. Eli neljä pääpointtia.


Kylläisyys

Tämän piti olla se kausi, jolloin HJK mennen tullen hoitaisi kotimaan liigan ja pelaisi menestyksellä eurooppalaisia huippuseuroja vastaan. Monet (minunkin tuntemistani) hyväuskoisista futisfaneista puhuivat silmät kosteina jostain ihmeen "koko Suomen Klubista. (Miksi, eihän kukaan ensi kaudellakaan puhu mitään mistään "koko Suomen SJK:sta" tai RoPS:sta, jonka kohdalla varsinkin tuo termi olisi oikeissa mittasuhteissaan, ainakin maantieteellisesti.) Muistan hyvin, miten kauden alussa tuo kotimaisen futiksen pelaaminen vähän niinkuin toisella kädellä paistoi läpi joidenkin HJK:n pelaajien haastatteluissa. Kun kausi alkoi näyttää pahasti pieleen menemisen merkkejä, alettiin voivotella ottelusumaa ja loukkaantumisia, vaikka juuri sitä vartenhan oli pelaajahankintoihin panostettu. Lopulta pääkaupunkiseudulta todettiin, ettei tällainen sarjan ennätyksellinen tasaisuus ole hyvä asia, eikä palvele suomalaisen futiksen eteenpäin menoa. Tosiasiassa juuri tuo kylläisyys koitui Tsadin futiksen surmaksi. Hyvin opettavaista...


Valmennuksellinen umpisolmu

FC Lahden piti pelata elämänsä kausi ja siihen olisi ollutkin kaikki edellytykset, kun katsoo pelaajaluetteloa. Tuskin koskaan oli ollut koolla näin hyvää miehistöä kuin tänä vuonna. Toisin kävi - ja nimenomaan kaikkein huonoimpia seuroja vastaan. Sellaiset porukat kuin VPS, Jaro ja HIFK olivat Lahelle aivan käsittämättömän vaikeita vastustajia. Puolustus oli yleensä ihan hyvin kuosissa, tosin Eurocupin pelit Elfsborgia vastaan osoittivat sen keskuspuolustuksen hitauden karmaisevalla tavalla.

Mutta maalinteko osoittautui aivan ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Siihen voidaan sanoa kaatuneen mitalitoiveiden. Tässä tilanteessa valmennuksen merkitys korostuu; sen pitää kriisitilanteessa ja ylipäätään pitkin kautta reagoida oikein ja ajoissa. Joukkueen ja sen valmennuksen tilasta ei kerro hyvää se, jos oman joukkueen pelaajat sättivät ja tönivät toisiaan suutuspäissään, kun peli ei kulje.


Uudet nuoret pelaajat

Hyvää kuluneessa kaudessa oli (paitsi Akatemian kakkosdivaripaikan säilyttäminen) uusien nuorten kykyjen esiinnousu. Tätä ei ole vähään aikaan tapahtunut, että omista riveistä parikin nuoremman polven pelaajaa pelaa loppukaudesta täysiä minuutteja tärkeissä peleissä. Tämän kehityksen soisi Lahessa jatkuvan. Se on parhaiten seurayhteisöä palveleva ja ehdottomasti kustannustehokkain tapa tuottaa uusia hyviä pelaajia ja pärjätä seuranakin.


Eräät jäähyväiset

Tämä oli myös Petri Pasasen viimeinen kausi ja jäähyväisottelu. Kaikki kunnia Peetun kansainvälisestikin upealle uralle. Se todistaa, että suomalaisella (tai tässä tapauksessa lahtelaisella) juniorivalmennuksella (kun se oikein toteutetaan) voidaan tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoisia pelaajia. On hienoa, että vanha sotaratsu osaa jättää paikkansa tyylillä, eikä siten muodostu tulpaksi perässään tuleville.


Loppuun erään seuran tunnusbiisi, joka kertoo jotain siitä, mitä aito yhteisöllisyys voi parhaimmillaan olla.