Sunday, August 02, 2015

Eläminen ruumiin jäsenenä


Johdannoksi 

Pidin eilen kotiseurakuntaväen kesäjuhlassa raamattuopetuksen aiheesta "Seurakunta Kristuksen ruumiina". En vähimmässäkään määrin kuvittele pitäneeni mitään tyhjentävää ja kaiken kattavaa esitystä aiheesta, vaan ajattelen psalminkirjoittajan tavoin tämän teeman ymmärtämisen edellyttävän (ainakin) kahta asiaa, joista ensimmäinen on sen eläminen todeksi käytännössä. Valtaosa (elleivät peräti kaikki) Raamatun totuuksista avautuvat ihmiselle vain käytännössä todeksi elämisen kautta. Uskonelämä on elämistä ruumiin jäsenenä, eikä se rajoitu vain yhteisiin kokoontumisiimme. Toinen seikka, mikä oleellisesti liittyy tähän, on Jumalan sanan mietiskely (ja nyt tässä kohtaa tähän teemaan liittyen). "Minä mietiskelen sinun asetuksiasi ja tarkkailen sinun teitäsi" (Ps. 119:15). Jeesus on asettanut seurakuntaansa, joka on Hänen ruumiinsa, tietyt lainalaisuudet ja periaatteet, joiden mukaan meidän tulee elää ruumiin jäseninä.


Mistä tämä ajatus on peräisin?

Kun me katsomme Raamatun ilmoitusta, niin huomaamme, ettemme löydä ajatusta seurakunnasta Hänen ruumiinaan mistään VT:sta. Kyse on täydellisesti uuteen liittoon kuuluvasta syvällisestä totuudesta, joka Paavalille ilmoitettiin ilmestyksen kautta (Ef. 3:5-6). Jeesuskaan ei julkisen toimintansa aikoina juurikaan viittaa tähän, koska se niin oleellisesti liittyy Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, kuten Room. 6. luvusta käy ilmi. (Tosin Jeesus Joh. 12:32:ssa puhuu syvällisesti siitä, miten Hän, kun Hänet ylennetään, vetää kaikki luoksensa. Samoin esim. Matt. 10:40 ja Matt. 25:40 puhuvat vahvasti Jeesuksen ja Hänen omiensa syvästä yhteydestä.)

Toinen seikka, mitä tämän teeman toimiminen käytännössä edellyttää (ja mikä ei ollut todellisuutta ennen helluntaita) on Pyhän Hengen läsnäolo ja toiminta. Vasta sen tosiasian kautta, että Pyhä Henki on vuodatettu koko ihmiskunnan päälle, meidät kaikki on yhdessä ja samassa Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa, jolloin voimme olla yksi ruumis Hänessä. Niinkuin inhimillisessä ruumiissa, niin Kristuksen ruumiissakin Henki on se, joka tekee ruumiin eläväksi ja toimivaksi. (Ks. 1.Kor. 12:13.)

Mutta varsinaisesti me törmäämme tähän käsitteeseen Paavalilla, joka kirjeissään kehittelee tätä teemaa eteenpäin. Itse asiassa Paavali törmää tähän ajatukseen jo ennen uskoontuloaan, kun Jeesus ilmestyy hänelle Damaskoon vievällä tiellä ja ilmoittaa itsensä hänelle: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat" (Apt. 9:4-5). Kuitenkin "vasta" 1.Kor. 12:12 on se kohta koko UT:ssa, jonka asetamme keskiöön puhuessamme seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Tämä on ehkä koko UT:n tärkein kuva seurakunnasta: seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa on erilaisia jäseniä, joilla jokaisella on oma tehtävänsä. Pyhä Henki on se uusi elämäntodellisuus, joka tämän kaiken vaikuttaa.

Tämä Paavalin ahkerasti käyttämä kuva yhteisöstä orgaanisena kokonaisuutena ei ollut antiikin maailmassa mikään uusi juttu, vaan sitä käyttivät monet antiikin ajan filosofit kuvaamaan jonkin organisaation tai yhteisön toimimista. Valtiosta, kaupungista tai perheyhteisöstä saatettiin puhua eräänlaisena "sosiaalisena ruumiina", joskin vain avioliiton ja perheen kohdalla tuo kuva tulee kyllin lähelle seurakunnan olemusta. (Ks. myös Matt. 12:46-50 ja Ef. 2:19.)


Miten Paavali kehittelee tätä ajatusta?

Kun sitten seuraamme Paavalin apostolista palvelutyötä ja luemme hänen tekstejään, niin näemme miten tämä teema kehittyy ja syvenee hänen ajattelussaan. Tähän asti hän on puhunut seurakunnasta Kristuksen ruumiina ja meistä Hänen ruumiinsa jäseninä. Roomalaiskirjeessä hän sitten vielä syventää tätä näkökulmaa todeten meidän olevan myös kukin toistemme jäseniä. (Ks. Room. 12:4-5.) Edelleen myöhemmissä vankeuskirjeissään hän korostaa Kristusta seurakunnnan päänä, johon kasvaminen on niin syvenevän uskonelämän kuin oikean palvelutyönkin edellytys. (Ks. Kol. 1:18, 2:19, Ef. 1:22-23, 4:4, 11-16, 5:23.) Hyvin usein hän liittää ajatuksen seurakunnasta Kristuksen ruumiina armolahjojen käyttöön, palveluvirkojen toimimiseen ja ylipäätään toinen toistemme palvelemiseen lahjoillamme ja kutsumuksellamme.


Mitä se on käytännössä?

Kristuksen seurakunta on siis
- ylikansallinen - on vain yksi Kristuksen ruumis, joka ei rajoitu esim. kansallisvaltion rajojen mukaan
- ylikulttuurinen - Pyhä Henki etsii kussakin kulttuurissa oman tiensä ja muotonsa, jolla kommunikoi evankeliumin relevantilla tavalla näille ihmisille
- myös paikallinen, niin että kunkin paikkakunnan uskovat (taustoistaan ja lähtökohdistaan riippumatta) muodostavat Kristuksen ruumiin paikallisena seurakuntana
- yliajallinen niin, että todellisuudessa siihen kuuluvat kaikki kaikkina aikoina eläneet pyhät

Kyseessä on uusi lopunajallinen ihmisyys, jota Vuorisaarnan tekstit hyvin ilmentävät. Tämä on myös kristityn ihmisen ensisijainen ja pääasiallinen identiteetti, olipa hänen hengellinen taustansa muuten mikä hyvänsä. Sama Henki on uudestisynnyttänyt jokaisen Jumalan lapsen ja nyt uskossa elämisessä on kyse opettelemisesta elämään saman ruumiin jäsenenä. Omalla kotipaikkakunnallani haluamme oetella elämään niin kuin mitään ihmisten asettamia raja-aitoja Jeesukseen uskovien välillä ei olisikaan.



No comments:

Post a Comment