Olen usein miettinyt roomalaisajan jälkeisen ajan Britannian vaiheita ja verrannut sitä oman aikamme "uppoavan lännen" tilanteeseen. Esim. kuningas Arthurin legenda sijoittuu tilanteeseen, jossa eletään mailleen laskeutuvan auringon aikaa; Rooman imperiumin viimeiset legioonat on vedetty pois ja maa jätetty alttiiksi raakalaislaumoille. Se kulttuuri ja sivistys, joka useamman sadan vuoden ajan oli latinalaistanut ja kristillistänyt muinoin pakanalliset keltit, alkoi väistyä samaan aikaan, kun viimeiset purjeet häipyivät Kanaalin ulapan taakse. Tilalle tuli rappeutuvien rakennusten, siltojen ja teiden ajanjakso ja kulttuurisen degeneraation aika. Suojattomille rannikoille rantautui germaanisia barbaareja; angleja, sakseja ja juutteja, jotka toivat tullessaan tuhon entiselle.
Muutama sata vuotta myöhemmin saarta hallinneet saksit elivät Britannian varjossa kaikkien niiden suurten monumenttien raunioiden keskellä, joita roomalainen kulttuuri voimansa päivinä tuohonkin syrjäiseen imperiumin kolkkaan oli pystyttänyt. He käyttivät edelleen roomalaisten rakentamia teitä ja muita aikaansaannoksia, hyödynsivät kaikin tavoin muutenkin edesmenneen kulttuurin tapoja ja kieltä ja epäilemättä ihmettelivät, miten ennen niin loistelias kulttuuri oli näin rappeutunut ja hävinnyt.
Luulen, että me tämän ajan kristityt elämme monin tavoin samankaltaisessa tilanteessa, jossa toisaalta edelleen ihailemme ja hyödynnämme menneiden parin tuhannen vuoden kristillistä perintöä, sen kulttuuria, kieltä ja tapoja, mutta toisaalta kuitenkin - aivan kuin väistämättömän pakon edessä - otamme etäisyyttä ja uudelleen arvioimme tuota mennyttä hegemoniaa, josta nyt näyttää kaikki h(H)enki lähteneen pois. Epäilemättä eräs suuria kysymyksiämme läntisinä kristittyinä on se, miten tästä eteenpäin suhtaudumme tuohon menneen maailman katoavaan perintöön, jossa kuitenkin on ollut (ja varmasti edelleenkin jossain määrin on) eräänlainen jumalallinen, katoamaton siemen. Miten oikein hyödynnämme noita muinaisia roomalaisia teitä ja raunioita - ilman, että teemme niistä ja niiden asuttamisesta väkisin itsellemme painolastin, joka siirtää ajatuksemme puhtaasta evankeliumin viemisestä ja lähimmäistemme palvelemisesta johonkin sinänsä toisarvoiseen kulttuuritaisteluun ja vanhojen etuoikeuksien säilyttämiseen.
No comments:
Post a Comment