Jotakuinkin tasan neljäkymmentä vuotta sitten olin etsikkoajassa. Minulla oli jumalaetsintä päällä. En muista koskaan ennen tuota ajanjaksoa (joka kesti ehkä vajaat puoli vuotta) olleeni niin suuressa etsinnässä - vielä vähemmän sen jälkeen. Tarkoitan tuolla etsinnällä sitä, että etsin - mielestäni vilpittömästi - totuutta ja tarkoitusta elämälleni. Kaikki muu tuntui tyhjältä ja tarkoituksettomalta sen löytämisen rinnalla.
Näin jälkeen päin (tietenkin) tuo kaikki tuntuu aika (melo)dramaattiselta murrosikäisen kaverin angstilta, mutta silloin oli totuus kysymyksessä. Ainakin siltä se tuntui. Siinä olivat monenlaiset ainekset sekaisin; lokakuun -73 Jom Kippur-sota, Moody Blues, mielen pimeys ja ahdistus, keskustelut uskonnonopettajan kanssa tajunnan laajentamisesta, uskovien luokkatoverien esirukoukset, levoton hengailu kaupungilla viikonloppuisin, keskikaljakännit kavereiden kanssa, kaiken merkityksettömyys...
On ihmeellistä, miten alas Jumala on valmis kurottautumaan etsiessään meitä. Hän ei epäröi kurottautua puoleemme monenlaisen moskan keskelle ja nostaa meitä ylös vaikka niskasta. Sillä siitähän siinä kaikessa oli kysymys; Jumala etsi minua. Minä en ollutkaan mikään aktiivinen totuuden etsijä, vaan minä olin hukassa, neuvoton ja ilman tietä eteenpäin. Mutta Hän olikin liikkeellä nähden minut sellaisena, kuin todellisuudessa olin ja tuntien minut läpikotaisin - ja kuitenkin rakastaen minua. Tätä kutsutaan Jumalan armoksi.
Jeesus kutsuu itseään Hyväksi Paimeneksi, joka jättää 99 lammastaan tarhaan ja lähtee yöhön etsimään sitä yhtä kadonnutta. Niin minullekin kävi keväällä 1974.
Eräs uskova luokkatoverini antoi minulle kerran kuvallisen kortin, jossa suuri, valaistu risti loisti myrskyävän meren yllä. Kortin taakse hän oli kirjoittanut jotain sellaista, että Herra on lähellä niitä, joilla on särjetty sydän ja nöyrä henki. Minussa heräsi heti epäilys ja kysyinkin häneltä, että mistä hän ajattelee, että minulla on särjetty sydän (sillä sellainen minulla oli).
Keskellä etsikkoaikaa oli aika kova juttu saada kokemus Jumalasta, joka ulottuu yhtä aikaa kahteen niin erilaiseen paikkaan, kuin "korkeuteen ja pyhyyteen" ja sitten vielä alas minunkaltaisteni pariin. Sinne ylös "korkeuteen ja pyhyyteen" minä uskonnollisessa etsinnässäni halusin ja tänne alas minä tunsin olevani tuomittu jäämään.
Mutta vielä oli matkaa pelastukseen.
Onks tää jatkuu seuraavassa jaksossa? :)
ReplyDeleteMimosa, luulen niin... :)
ReplyDelete