Monday, December 23, 2013

Virtasen joulupakina

Virtanen oli aamulla aikaisin herännyt sadepisaroiden voimakkaaseen rummutukseen ikkunaa vasten. Nyt kolmisen tuntia myöhemmin hän käveli parturiaan kohti. Hän oli jo hyvissä ajoin varannut amerikkalisen parranajon kantapaikastaan naapurikorttelista. Virtanen tunsi itsensä lähinnä joksikin Fauni Tumnukseksi tepastellessaan adventtisohjossa sateenvarjoaan pidellen. Hän mietti hiljaa mielessään, ettei olisi kuunaan lapsuudessaan uskonut tarvitsevansa sateenvarjoa jouluaaton aattona. Mutta niin Virtasen kuin muidenkin ihmisten oli syytä totutella näihin ilmastonmuutosjouluihin, joille oli ominaista voimakkaat tuulet, pieksevät sateet, muutama lämpöaste ja lehdetön ja lumeton, karu maa, joka leijui jossain varsinaisen syksyn ja odotetun talven savisessa välitilassa.

Parturintuolissa istuessaan, lämmin pyyhe kasvojensa peittona Virtanen vaipui hetkeksi jonkinlaiseen unitilaan, jossa ei varsinaisesti nukuttu, mutta ei myöskään enää kunnolla havainnoitu ulkopuolisen maailman asioita. Tuon horroksenomaisen hunnun läpi hän yhtäkkiä kuuli tutun joululaulun sanat:

- "... näin sydämeeni joulun teen, kun Jeesus-lapsi syntyy uudelleen..."

Yhtäkkiä hän tunnisti jossain mielensä sopukoissa jonkinlaisen onton vierauden tunteen, josta oli oppinut sen yleensä enteilevän jonkinlaista prosessointia tai ylipäätään  jotain sellaista, mikä ei jättänyt häntä rauhaan, vaan pakotti tutkimaan asiaa syvemmin.

Nyt Virtanen oli taas valveilla ja tunnusteli ympäröivää todellisuutta yhtä aikaa varuillaan ja kiinnostuneena. Hän muisti joskus aiemminkin kiinnittäneensä huomiota noihin laulun sanoihin, jotka ulkonaisesta hartaasta tunnelmasta huolimatta eivät vastanneet sen jouluevankeliumin sisältöä, jonka Virtanen oli oppinut tuntemaan. Laulussa ei nimittäin puhuttu - traditionaalista kristinuskon tunnustusta lainaten - "lihaksi tulleesta Sanasta", inkarnaatiosta, vaan jostain ihan muusta - sellaisesta, mikä tapahtui pelkästään ihmisen sydämessä. Virtanen mietti hiljaa mielessään, mitä seurasikaan, jos näitä kahta ei osattaisi oikein erottaa toisistaan ja myös laittaa oikeaan tärkeysjärjestykseen.

Näillä kahdella nimittäin oli Virtasen ajattelussa vissi ero, eikä Virtanen nyt ihan yksin näine teologisine pohdiskeluineen ollut, sen hän tiesi. Lihaksi tullut Jumalan Sana, josta Johannes evankeliuminsa alussa kirjoitti, edusti jotain sellaista, mikä tulee muualta kuin ihmisen mielestä. Ihmiseksi tullut Jumalan Poika Jeesus oli Jumalan lahja ihmiskunnalle, taivaasta tullut Pelastaja, joka tulee syntiinlangenneen ihmiskunnan ja maailman, pahan vallassa olevan kosmoksen ulkopuolelta. Hän tuo vapautuksen vihollisen vallan alla eläville ja johdattaa heidät uuteen todellisuuteen Pyhässä Hengessä.

Tämä Hengen välittämä uusi elämäntodellisuus, pelastuksen tila johti kyllä tuohon sydämen tilan muutokseen, jota lauluntekijäkin ehkä oli mielessään hakenut. Kaiken perusta on kuitenkin siinä, mitä Jumala oli tehnyt, ajassa ja paikassa, historiassa, joka oli totta, eikä vain joitain ihmisen ailahtelevia sydämen haikuja.

- Sitä paitsi ei Jeesus enää koskaan uudelleen tänne synny. Pikemminkin Hän tulee takaisin Kuninkaana, Virtanen melkein ääneen mietiskeli, kunnes hänet herätti ajatuksistaan parturin asiakaspalveluääni:

- Miltäs se nyt näyttää? Mä otin tosta reunoista vähän enemmän, kun on joulukin ja...

Virtanen huomasi istuvansa parturintuolissa ja tuijottavansa pöllämystyneenä peilikuvaansa, jossa hän istui siloposkisena ja siistissä parrassaan. Jouluradion biisikin oli jo ehtinyt vaihtua.

- "... kun Jeesus meille aaarmoon toi!"




No comments:

Post a Comment