Väärinymmärryksen vaara

Kun Paavali kirjoittaa galatalaisille kristityille, ettei hän alunpitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, hän tarkoittaa (tekstiyhteydestä päätellen) Jerusalemin isoisia alkuapostoleja. Paljon sanottu, varsinkin nuoren, vastaperustetun ministryn haltijalta (relevantteja länsimaisia termejä käyttääkseni). Joku vanhempi kristitty voisi nykypäivänä oitis ehättää sanomaan, että veli liikkuu nyt vaarallisilla vesillä, kun noin sanoo.

Väärinymmärryksen vaara on kieltämättä suuri. Mitä jos joku nuori höyrypää saakin tosta vaan ja jopa Pauluksen itsensä innoittamana päähänsä alkaa puhua itsestään ja saarnatoimestaan samanlaisin sanakääntein? Eikös tämä nyt helposti houkuta hengelliseen vallattomuuteen, jopa kurittomuuteen? Näyttäähän tämä antavan luvan melkein kenelle hyvänsä apostolinalulle nousta esiin auktoriteeteista piittaamatta.

Kuitenkin juuri tähän Jumala kutsuu meitä, nimittäin ehdottomaan kuuliaisuuteen yksinomaan Häntä kohtaan.

Mutta se, ettet kysy neuvoa lihalta ja vereltä tarkoittaa käytännössä sitä, että olet nyt täysin uskon varassa - kuin Aabraham, "tietämättä minne oli saapuva". Tällä tiellä, tässä prosessissa Sinut sitten riisutaan kaikesta omasta voimastasi ja erinomaisuudesta. Mieti, mitä ja miten Paavalille kävi tuon edellä kuvatun tilanteen jälkeen. (Ks. Gal. 1:15-2:2.) Seurasi aika Arabian yksinäisyydessä, jossa Jumala valmisti Sauluksesta Paavalin. Eikä tässäkään ollut kylliksi, sillä aikaa myöten mies palasi kaikessa hiljaisuudessa tekemään telttoja kotikaupunkiinsa Tarsokseen - paikkaan, josta kerran oli suurin toivein lähdetty rabbiinikouluun Jerusalemiin. Wolfgang Simson on todennut jossain yhteydessä Tarsoksen olevan meidän jokaisen elämässä paikka, jossa meidän näkymme kuolee.

Jumala tekee siitä selvän niin, ettei ole ketään muuta kuin Hän. Edes meidän kalleimmat näkymme, parhaat saarnamme, kultajyväisimmät opetuksemme ja onnistuneet palvelutyömme eivät saa tulla esteeksi Hänen läheisimmälle tuntemiselleen.

Tässä kohtaa tulee sitten ilmi ero niiden välillä, jotka ovat lähteneet soitellen sotaan ja kevein perustein tekemään Herran työtä. Jos meitä ei ole ensin käsitelty, emme mekään voi käsitellä Jumalan valtakunnan asioita oikein. Näistä tulee sitten niitä, jotka eivät hekään kysy neuvoa lihalta ja vereltä, mutta eivät liioin jaksa istua Herran neuvonpidossa. Jäljet tässä kohtaa pelottavat. Jumala olkoon meille armollinen.

Hedelmä elämässämme ja palvelutyössämme tulee siis esiin pitkässä juoksussa, joskus jopa elämänmittaisessa syklissä, jossa myös huomataan olevan myöhäistä katua aiemmin tehtyjä virheitä, mutta jossa sitten kuitenkin uskalletaan eteenpäin Herran armossa. Nyt se armo ei enää olekaan vain syntien peitoksi, vaan tästä eteenpäin se myös kasvataa meitä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää.