Evankelioinnista

Millä tavalla lähetyskäsky toteutuu omassa kotikaupungissamme? Kuinka voisimme parhaiten tavoittaa ne lahtelaiset, jotka eivät tunne Jeesusta? Kuinka minä tai kuka tahansa muu uskova voisi auttaa tämän tavoitteen toteuttamisessa? Minkälaisia hyviä käytänteitä evankelioida olemme löytäneet sekä seurakunnassamme että henkilökohtaisessa elämässämme? Miten voisimme varustaa seurakuntalaiset evankelioimistyöhön mukaan? 

Tällaisiin kysymyksiin minua hiljattain pyydettiin vastaamaan. Hyviä ja ajankohtaisia kysymyksiä, joita olisi hyvää pysähtyä pohtimaan isommallakin porukalla (esim. kaupunginlaajan Kristuksen seurakunnan tasolla).

Joitain vuosia sitten eräs pastori kysyi minulta, onko seurakunnassamme evankelioimistoimikuntaa? Vastasin, että ei ole, eikä tule. Evankelioinnin tulee olla osa seurakunnan normaalia päivittäistä elämää, mikä tapahtuu joka paikassa, missä seurakunta on jäsentensä kautta edustettuna. Ei siihen mitään toimikuntaa tarvita, eikä sitä toisaalta voida myöskään ulkoistaa millekään erityisryhmälle tai työmuodolle.

Jeesus uskoi tämän mission tehdä opetuslapsia kaikille opetuslapsille eli koko seurakunnalleen. Matt. 28:18-20 on lausuttu jokaiselle usklovalle, niinpä jokaisella kristityllä on kalastusoikeus. Käsky kuuluu "menkää", ei "lähettäkää joku puolestanne". Kun kristitty tulee jonnekin, niin silloin Jumalan valtakunta tulee paikalle. 

Ymmärrän kyllä, että Jumalan seurakunnassa on olemassa sellaisia kristittyjä, joilla on erityinen evankelistan kutsumus ja armoitus. Ef. 4:11-12 puhuu heistä osana ns. viisitahoista palveluvirkaa (apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat). Heidän tehtävänään on rakentaa seurakuntaa eli Kristuksen seurakuntaa. Käytännössä se tarkoittaa uskovien varustamista suorittamaan sitä tehtävää, jonka Herra seurakunnalleen antoi. Kyse on seurakunnan tehtävästä, ei vain joidenkin evankelistojen. 

Niinpä aidon evankelistan tunnistaa siitä, että hän ei niinkään evankelioi itse, vaan innostaa, motivoi, valmentaa ja varustaa muita tekemään niin. 

En usko enää (enkä ole enää aikoihin niin tehnyt) perinteisiin evankelioimiskampanjoihin. Tiedäthän tuon peruskuvion; kutsutaan paikalle joku ammattievankelista, joka organisaationsa kautta järjestää paikkakunnalla kokoussarjan. Hyvin rasvattu koneisto hoitelee kaiken moitteettomasti ja kaikkea tekemistä leimaa korkea ammattimaisuus. Mutta mitä tapahtuu? Saamme kerättyä paikalle omat seurakunta-aktiivimme istumaan kirkossa illasta toiseen, mutta mitään pitempiaikaisia, pysyviä tuloksia sillä ei saada aikaan, tuosta paljon puhutusta läpimurrosta (engl. breakthrough) puhumattakaan.

Uskon ns. elämäntapa- tai ystävyysevankeliointiin tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua, kun uskova on Jeesuksen todistaja omalla työ- tai opiskelupaikallaan, mediassa, luottamustoimissa tai järjestötoiminnassa, kotona, harrastuksissa, kauppareissulla tai vaikkapa FC Lahen matseissa. On tärkeää läpäistä kaikki yhteiskunnallisen elämän osa-alueet kristittyjen todistuksella Jeesuksesta. Tämä suolana oleminen on erityisen tärkeää nykyisessä tilanteessamme, kun elämme ns. jälkikristillisessä ajassa, jossa ei enää ole olemassa perinteistä yhtenäiskulttuuriin perustuvaa kaikille yhteistä kristillistä arvopohjaa.

Voimme varustaa kristittyjä voittamaan sieluja Kristukselle parhaiten opettamalla heitä seuraamaan Kristusta. Se herättää parhaiten mielenkiintoa ihmisissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän täytyy nostaa rimaa ylemmäs sen kohdalla, mitä on olla Jeesuksen opetuslapsi ja seurata Häntä. Suola herättää janoa, mutta se myös joskus kirvelee.