Joskus kuulee sanottavan, että oppi on kuivaa. Päällisin puolin näin saattaa vaikuttaakin, etenkin jos olet kärsimättömästi sivuuttanut vaikeat opinkohdat. Mutta kun syventyy oppiin, huomaakin siinä syvyyksiä, joita ei ole aiemmin havainnut. Niiden ohi on ikäänkuin huomaamattaan kulkenut, eikä ole ollut yhtään tietoinen vieressään lepäävästä huimasta näköalasta. Pienikin vilkaisu niihin olisi saattanut muuttaa koko elämäsi.
Näin myös kristillinen oppi, dogmatiikka ja Jumalan ylistäminen nähdään toistensa vastakohtina. Ensin mainittu on muka vain kuollut kirjain ja viime mainittu taas elävän Jumalan läsnäolossa olemista ja Hänen palvontaansa. Molempien laitojen puolustajat, niin dogman kuin doksankin, osaavat tarvitessaan nähdä toisissaan pahimmat harhaanmenemisen tunnusmerkit; opin puolustajat ylistäjissä esoteerisen hörhöilyn vaaran ja ylistäjät dogmaatikoissa kuolleen pään tiedon ja kuivan oikeaoppisuuden luiden kalinan.
Mutta entä sitten, kun oppi herättää Sinussa palvonnan, joka sitten pukeutuu ylistyksessä sanoiksi, joissa sama asia esitetään musiikin keinoin? Mystiikka ei ole kaukana oppiin uppoamisesta. Se on jopa opin oikean ja elävän harrastamisen tulos. Kristus on Logos, Jumalan Sana, joka tuli ihmiseksi. Hän on koko Raamattu kirjoitettuna. Mielesi voi askarrella Hänessä vuosia ja kuitenkin tulet vain lillutelleeksi varpaitasi valtameressä. Loppujen lopuksi voit vain palvoa ja kiittää Häntä, ihan niinkuin taivaassa tehdään. Mutta silti Hän edelleen on tuo Jumalan Sana - ei myytti, eikä pään tieto, vaan Elävä Sana.
Wayne Grudemin systemaattisen teologian opuksessa on jokaisen opinkappaleen lopussa ehdotettu muutama hengellinen laulu, ylistyshymni aiheen tiimoilta. Hyvin toimittu, sillä kun paneudut esim. ajatukseen kristologisesta pre-eksistenssistä, niin jollei tämä pohdiskelu herätä Sinua ylistämään ja palvomaan Häntä koko sydämestäsi, olet täydellisesti missannut pointin.
No comments:
Post a Comment