Polarisoitumisesta politisoitumiseen...

Kristinusko on selvästi politisoitumassa. Kun pahaa-aavistamattamme otamme kantaa joihinkin ajankohtaisiin kysymyksiin kristillisen arvopohjan puolesta, huomaammekin entistä useammin sekaantuvamme politiikkaan.

--------

Tällainen blogi (so. "... nettipäiväkirja") on luonteeltaan sellainen, että tänne heitetyt ajatukset ovat sananmukaisesti usein "heiteltyjä". Ne eivät siis edusta mitään kiveenhakattuja dogmeja, joihin voidaan vedota vielä joskus sadan vuoden päästä. Ne ovat luonteeltaan aina hajanaisia, usein raakilemaisia ja aina silloin tällöin jälkeenpäin roskakoriin deletoitavia ajatusryppäitä. Esim. tämän blogin kohdalla joku tulevaisuuden gradun tekijä varmaan huomaa siellä joitain ajatuksia, jotka ovat aikojen saatossa eri tavoin kehittyneitä. Niin kai nyt sitten tässäkin kohtaa.

Niin, ja sen lisäksi tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat minun omiani (kommentteja lukuunottamatta).

(Tämä nyt vain tiedoksi sillekin yhteiskunnallisen kontrolliviranomaisen edustajalle, joka näitäkin blogeja työkseen seuraa.)

--------

Mutta niin, siitä polarisoitumisesta politisoitumiseen.

Viime kevään vaalien yhteydessä puhuttiin siitä, miten "politiikka teki paluun takaisin politiikkaan". Yhtä mieltä voidaan olla siitä, että "jo oli korkea aikakin!" Nyt huomaamme selvästi olevamme yhteiskunnallisen ja poliittisen murroksen keskellä. Voimme hyvinkin olla lähellä eräänlaista tosiasiallista kaksipuoluejärjestelmää: kysymys suhtautumisesta kohti liittovaltiota kehittyvään Euroopan Unioniin näyttäisi olevan se puoluekenttää (ja kait sitä kautta äänestäjiäkin) oikeasti jakava juttu. Ei kai muuten nykyisenkaltaista sateenkaarihallitusta voitaisi kuvitellakaan.

Samaan aikaan näyttää aito kristinuskokin olevan politisoitumassa. Otit sitten tunnustavana kristittynä kantaa Israeliin ja Lähi-idän tilanteeseen, aborttiin, eutanasiaan, avioliittoihin (koskivat ne sitten samaa tai eri sukupuolta tai yhtä tai useampaa puolisoa) tai islamiin (liittyi se sitten uskonnonharjoittamiseen tai maahanmuuttoon), huomaat aina olevasi kuuman ajankohtaisten poliittisten kysymysten keskiössä. Et voi enää aukaista suutasi oikein mistään päivänpolttavasta kysymyksestä ilman, että esiin putkahtaa poliittisen korrektiuden vaatimus.

Mitä tämä tarkoittaa jatkossa?

Pitäisikö meidän selvästi irtautua politiikasta ja keskittyä "vain" evankeliumin julistamiseen, jotta emme repisi auki entisiä tai aiheuttaisi uusia haavoja? Joillekin tämä olisi mieluisaa mukavuussyistä (kaikki "kenkut" asiat voisi sen varjolla skipata ja harrastaa jonkinlaista "pyhää" eskapismia), joillekin taas käytännön syistä (evankeliumin julistus ei saisi vaarantua ns. "kehällisten" asioiden takia). Eri asia, kuinka pitkälle tällä tiellä voisi edetä...

Olisiko meidän raamattu-uskollisten kristittyjen tietoisesti sitouduttava pasifismiin käytännössä (esim. suhtautumisessa asepalvelukseen)? Eivätpähän ainakaan pääsisi syyttämään meitä Norjan tapauksen kaltaisista terroriteoista. Tästähän meillä on runsaasti historiallista dokumenttiaineistoa ja kokemuksia esim. Sveitsin ja Etelä-Saksan anabaptistisen liikkeen kohdalla. (Historian ironiaa onkin juuri se, että esim. luterilainen historiankirjoitus taitaa edelleenkin laittaa pasifistiset anabaptistit samaan kategoriaan talonpoikaiskapinallisten kanssa Lutherin ajan Saksassa.)

No, kuten alussa sanottu, nämä nyt ovat tällaisia heittoja. En ehkä todellisuudessa ajattele juuri näin, mutta kummasti se pelikenttä näyttää vaan kaventuneen. Raamattu-uskollinen kristitty näyttää yhä useammin olevan jalkapallotermein sanottuna paitsiotilanteessa, jossa heti kun liikahtaa johonkin suuntaan, niin avustavan lippu nousee ja tuomarin pilli soi.