Miten meidän sitten olisi lähestyttävä tätä aihetta?

Muutama pointti liittyen aiheeseemme, mitä voisi tehdä ja mitä voisi jättää tekemättä.

Meillä vallitsee helposti eräänlainen "onnellisen opittomuuden harha", joka ilmenee esim. tyyliin "ei kai sen nyt niin väliä ole, miten kasteasiasta ajatellaan". Olen huomaavinani tämän ajattelun takana sekä tietynlaista eskapismia että myös ihan perilihallista mukavuudenhalua.

Toisaalta näen sen olevan seurausta ilmiöstä nimeltä "maailman pieneneminen". Olemme tulleet tilanteeseen, jossa kaikki onkin käsillämme tässä ja nyt (tai ainakin melkein). Emme enää elä turvallisessa yhtenäiskulttuurissa missään suhteessa, jossa oli selvää miten tuli ajatella ja uskoa. Sekä me että hengelliset lapsemme ovat kaikkien mahdollisten virtausten ulottuvilla.

Mutta juuri sen tähden olisikin niin tärkeää perehtyä Jumalan ilmoitukseen Raamatussa.

Toisaalta näen tämän ajattelun syynä olevan mukavuudenhalun. Ei haluta rasittaa itseään eikä muita asioilla, joissa on ilmeinen erimielisyyksien vaara. (Samaa ajattelua olen huomannut uskovien suhtautumisessa homokysymykseen: "ei viitsitä nyt riidellä näistä toisarvoisista asioista... ollaan vaan ystäviä ja yhtä hengessä" jne.) Kristillisen rakkauden nimissä vaietaan siis ns. "ikävistä asioista". Perimmältään postmoderni moniarvoisuus on näin löytänyt oman kristillisen sovellutuksensa - paitsi, että tuon kristillisyyden aitous on vahvasti kyseenalaistettava. Rakkaus näet iloitsee aina yhdessä totuuden kanssa.

Em. pohjalta joku esittääkin kysymyksen: "entä jos onkin olemassa kaksi kastenäkemystä?" Luulen, että tässäkin (sinänsä vilpittömässä ja hyväätarkoittavassa) aihiossa on takana vain halu välttää elämistä erilaisten näkemysten välisessä jännitteessä. Emmekö me vain voisi -pakonomaisen harmonisoinnin sijaan - elää yhdessä uskoamme todeksi kotipaikkakunnallamme hyväksyen sen, että meillä Kristuksen paikallisessa seurakunnassa on erilaisia näkemyksiä monissakin asioissa?

Toinen on vieläkin rohkeampi ja kysyy: "entä jos Jumala ei olekaan puhunut meille aiheesta kyllin selvästi?" Niin, mitä Paavali sitten tarkoittikaan puhuessaan Efesolaiskirjeessä "yhdestä kasteesta" (4:5)? Muista, että Paavalilta puuttui kokonaan ns. "uudelleenkastamisproblematiikka". Veljeni Herman osuvasti totesi: "En usko että alkuseurakunnan uskoontulleet olivat ehtineet kovin syvällisesti perehtyä kasteen teologiaan kun antoivat kastaa itsensä uskoontulonsa yhteydessä. Tehdäänköhän me tästä(kin) asiasta vähän liian vaikeaa?"

Pääperiaatteen tulisi olla se, että emme yritä vääntää Raamatun ilmoitusta oman kulttuurimme muottiin sopivaksi, vaan se, että yritämme löytää UT:n alkuperäisen idean ja ojentautua itse kulttuureinemme sen mukaan.

Niin vaikeaa kuin se tuntuukin olevan, niin on myös tärkeää erottaa toisistaan omat kokemuksemme ja Raamatun ilmoitus. Emme saa tehdä kokemuksistamme teologiaa, oppia ja muita sitovaa käytäntöä ja ikäänkuin kanonisoida niitä, olivatpa ne olleet millaisia hyvänsä. Jumalan ilmoitus Raamatussa ei pyytele anteeksi omaa olemassaoloaan, sanomisiaan tai tekemisiään.

"Mutta eikö sitten jo kirkkohisoriakin todista...". Kyllä, niin kirkko- kuin muukin historia todistaa juuri sitä, mitä haluamme sen todistavan. Myös kirkkohistoria on voittajien kirjoittamaa. 2000 vuoden periodilla propagandavoiton ovat vieneet valtiovallan kanssa naimisissa olevat suuret kirkkokunnat. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö historia todistaisi paljosta muustakin. Hanki käsiisi suomen kielellä esim. Uppsalan yliopiston kirkkohistorian professori Gunnar Westinin kirjat Alkukristillinen aika ja Vapaan kristillisyyden historia sekä Juhani Kuosmasen Herätyksen historia (jotka molemmat Aikamedia saisi kyllä jo uudelleen julkaista). Ruotsin kielellä voisit lukea esim. Karl Kilsmon Den tredje reformationen ja englanniksi E. H. Broadbentin klassikon The Pilgrim Church. Muitakin hyviä teoksia tästä vaietusta kirkkohistoriasta varmasti löytyy.

Mutta pääpointti on kuitenkin tämä: kirkkohistoria ei ole Jumalan Sanaa, eikä se, mitä kristillisten seurakuntien piirissä tapahtui vuosisatojen mittaan, ole mitään ohjeellista jatkoa Apostolien teoille. Siitä, mitä nyt on menossa ja vallalla, ei voi vetää johtopäätöstä sen suhteen, miten asioiden tulisi olla. Se kertoo vain siitä, mitä nyt on.

Olen myös joskus törmännyt sellaiseen ajatukseen, että lopun aikoina tulisi vielä jokin aivan erityinen ilmestys tai ikäänkuin ylimääräinen Hengen ilmoitus, joka sitten "lopullisesti" selvittäisi Herran omille totuuden kasteasiasta. En usko tällaiseen humpuukin. Kaikki, mitä me tarvitsemme "elämään ja jumalisuuteen" löytyy Raamatusta. Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ja erityisesti sen loppuhuipentuma on hyvin valaiseva tässä kohtaa: "Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot niitä!" (Ks. Luuk. 16:27-31.)

Kastekysymys on tärkeä kysymys koskien meidän omantunnon- ja uskonnonvapauttamme. Useat uskovat ennen meitä, meidän aikanamme ja meidän jälkeemmekin ovat saaneet kärsiä todellista vainoa tässä asiassa - ja varmasti itse kastenäkemyksestä riippumatta (tosin maallisen valtiovallan kanssa liittoutuneet kirkolliset organisaatiot ovat tässäkin olleet perinteisesti vahvoilla). Rakkaus ei kuitenkaan tee lähimmäiselleen mitään pahaa, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.

Sen tähden on tärkeää pitää kiinni omasta oikeudestaan itse tutkia asiaa Raamatun valossa, tehdä omat johtopäätöksensä ja ratkaisunsa sekä toimia sitten käytännössä sen mukaan. Kuitenkaan tietty näkemys kasteesta ei saa olla mikään este uskovien yhteydelle tai Herran pöytään osallistumiselle. Usko Jeesukseen on ratkaisevaa. Kastenäkemyksestä riippumatta kaikki Häneen uskovat ovat Jumalan lapsia ja samaa Jumalan perhettä.

Jos minulta kysytään omaa näkemystäni kasteesta, tuon sen tietenkin rohkeasti esille, mutta en halua tehdä propagandaa tai väkivaltaa sillä asialla. Se on aivan liian kallisarvoinen asia pilattavaksi sillä tavoin. Tulen kaikin keinoin puolustamaan jokaisen uskovan synnyinoikeutta olla jopa eri mieltä kasteesta kanssani, mutta en myöskään pyytele anteeksi omaa näkemystäni. Jokainen meistä on itse vastuussa Herralle myös omista opillisista näkemyksistään ja niiden mukaan toimimisesta.