Entäpä jos...? (Vaihtoehtoisen historian lumo)

Kirjastosta tarttui viime viikolla matkaan Jukka Kompan sotaromaani Leningradin valloitus (Etukeno Oy, 2010). Luin sen eilisen ja tämän päivän aikana melkein yhdeltä istumalta. Kirjan takakansi herätti nimittäin heti mielenkiintoni: "Mannerheim harkitsee toisin ja Suomi liittyy natsi-Saksan rinnalle valloittamaan Leningradia. Valtaus onnistuu ja toinen maailmansota saa uuden käänteen. Valtionjohtajille sotareki on valtapolitiikkaa, mutta 17-vuotiaalle Reinolle matka aikuisuuteen ja Leningradin nälkää näkeville asukkaille mahdollisuus."

Fiktiivistä vaihtoehtoista historiankerrontaa siis. Kirjoittaja Jukka Komppa on historioitsija, Saksan natsihallinnon vuosista väitellyt filosofian tohtori. Kirjan Leningradin kuvaus tarkkaa ja elävää ja edellyttää hyvää perehtymistä asiaan. Sotahistoriallinen vaihtoehto taas on kyllin uskottava, jotta lukija voisi todeta: "juuri näin olisi saattanut tapahtua".

Leningrad vallataan lähinnä suomalaisten voimin ja kommunistivalta kaupungissa murtuu. Suomalaiset ja saksalaiset miehittävät yhdessä miljoonakaupungin. Lopulta järjestetään suuri voitonpäivän paraati, johon niin Hitler kuin Mannerheimkin osallistuvat. Paraatin jälkeisenä aamuna Hitler salamurhataan omien upseeriensa toimesta ja Saksaan perustetaan uusi, amiraali Canariksen johtama rauhantahtoinen hallitus...

Kuten sanottu, tällaisen tekemiseen vaaditaan paljon tietoa ja vaivaa, vaikka lopputulosta pitäisikin mahdottomana. Komppa sulattaa oikeaa historiallista tietoa ja faktaa uudeksi, suuremmaksi kokonaisuudeksi lähtien kansanomaisista ilmaisuista, rintamasotilaiden rupattelusta, historian suurhahmojen keskusteluista kansainvälisen median uutisjutuiksi ja kommenteiksi. Satunnaisen lukijan on turha epäillä yksityiskohtien aitoutta, vaikka olisikin saanut suomalaisten suuren enemmistön tapaan jo koulussa vahvan käsityksen historian ennalta säädetystä ainoasta oikeasta tiestä; "näin sen pitikin mennä".

Mutta ajatellaanpa tätä juttua laajempana ilmiönä. Monet historian ystävät ja harrastajat ovat nimittäin huomanneet, että historian sattumien tulkinta ja toisenlaisten lopputulosten etsintä on viime vuosikymmeninä alkanut kiinnostaa ihmistä enenevässä määrin. Ollaan herätty siihen huumaavaan ajatukseen, että "ehkäpä yhtä ainoaa oikeaa tietä ei ole olemassakaan, vain ihmiskunnan tapahtumien, oikkujen ja sattumusten kiemurainen polku ajan kaltevalla pinnalla..."

Muistan joskus pari vuotta sitten löytäneeni vielä netistä mielenkiintoisen Valtakunta - Kokonaisvaltainen ratkaisu-nimisen vaihtoehtoisen historian sivuston, jossa idea oli viety Kompaan kirjaa huimasti pidemmälle: "entäpä jos Saksa olisikin voittanut toisen maailmansodan?" Hesarikin otti sen lyhyesti esille jossain kuukausiliitteen numerossaan. Jostain syystä en löydä sivustoa enää netistä ollenkaan, ainoastaan tämän lyhyen johdannon:

"Mitä, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan? Millainen olisi Uusi Eurooppa ja sen asevoimat, mitä historiankirjat kertoisivat toisin? Entäpä Suomi - millaista olisi elämä Suur-Suomessa?

Vaihtoehtohistorian sivuston tekijöiltä kysytään: Oletteko uusnatseja? Tekijät vastaavat, etteivät ole sen enempää uusia, keski-ikäisiä kuin vanhojakaan "natseja". Sivusto on alunperin syntynyt taustamateriaaliksi roolipeliin. Tekijöidensä mukaan se perustuu harrastuspohjalta tehtyyn vakavaan tutkimustyöhön. Sivuja on suositeltu mm. esimerkiksi lähdekritiikin opetuksessa."

(Tekstin alla oleva linkki ei johda mihinkään. Liekö sitten jonkinlainen sensuuri iskenyt?)

Kristityssä tämä kaikki herättää luonnollisesti seuraavanlaisia kysymyksiä:

• Mikä on Jumalan johdatuksen osuus historian yleisessä kulussa?
• Toteutuuko Hänen tahtonsa kaikessa?
• Pitikö kaiken mennä juuri niin kuin se lopulta meni?
• Vai onko Hänen johdatuksessaan kyse "vain" jostain suurista linjoista?
• Entä mikä on ihmisen omien valintojen merkitys historian tapahtumien kulussa?
  

Mitä se kertoo oman aikamme kulttuurista, että ollaan kiinnostuneita vaihtoehtoisen historian harrastamisesta? Onko siinä kyse "historian lopusta" ja jonkinlaisesta historiattomasta tilanteesta (etenkin länsimaisen ihmisen mielen maailmassa), jossa kaikki ikäänkuin seisoo ja on tässä ja nyt läsnäolevaa? Samalla näyttää olevan kysymys valtavat mittasuhteet saavasta kirjoitetun historian uudelleenarvioinnista ja -kirjoittamisesta, joka on koko ajan menossa jollain historian osa-alueella; vuoden 1918 tapahtumat, talvi- ja jatkosota, sotasyyllisyysoikeudenkäynnit niin meillä kuin Nürnbergissä tai Tokiossakin. Historia kun on aina ollut voittajien kirjoittamaa...



PS. Miten Suomen ja karjalaisten kävi? Stalin oli helläkätinen Suomea kohtaan. Hän oli taistellut veitsi kurkulla ennen Hitlerin kuolemaa ja oli ylipäätään iloinen siitä, että oli säilynyt hengissä. Hän kuunteli mielihyvin Saksan uusien vallanpitäjien toiveita. Ja saksalaiset toivoivat, ettei Suomelle kostettaisi, että Suomi saisi pitää vanhat rajansa. Rajat pysyivät ennallaan, mutta ne oli tiukasti suljettu. Niin karjalaiset saivat jäädä asuinsijoilleen, evakko-ongelmaa ei tullut. Suhteiden jonkinasteinen lämpeneminen alkoi YYA-sopimuksesta, joka solmittiin 1948. Venäläiset eivät vaatineet itselleen Porkkalaa, eivät edes Petsamoa. Suomalaiset saivat rakentaa rauhassa maataan, venäläisillä ja länsivalloilla ei ollut maassa minkäänlaista valvontakomissiota. Sotasyyllisyysoikeutta ei käyty. Baltian maat jäivät Neuvostoliiton miehittämiksi ja kärsivät siitä vuosikymmenten ajan.

Leningradin sotaretken tai "seikkailun" veteraaneja arvostettiin yhä. He itse kuittasivat sankarityönsä tuttuun tapaan: "Paskareissu, mutta tulipahan tehtyä!" Presidentti Kekkonen antoi arvoa veteraaneille, toisaalta hän solmi läheiset suhteet Neuvostoliiton uuteen johtoon. Suomi säilyi länsimaisena demokratiana, joka tuli hyvin toimeen sosialistisen jättiläisen naapurina. (emt. s. 193-194)