Monday, July 26, 2010

Irtiottoja


Kirkon nykytilannetta seuratessa sitä väistämättä odottaa, millaisia irtiottoja kirkon johdon linjauksista seuraa. KD-senaattori Bjarne Kallis on tehnyt yhden avauksen tässä kohtaa. Kallis on sitä mieltä, että kirkko voisi luopua juridisesti pätevästä vihkimisoikeudestaan, jos ehdotettu sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan.

Jos sukupuolineutraali avioliittolaki toteutuu, tulisi laillinen vihkimisoikeus Kalliksen mielestä jättää vain siviiliviranomaisille. Laillisesti pätevään avioliittoon vihittäisiin siis maistraatissa, minkä jälkeen aviopari voisi halutessaan saada kirkollisessa tilaisuudessa siunauksen liitolleen.

- Itse pidän tätä vaihtoehtoa hyvänä, mutta en minä tiedä, miten esimerkiksi kirkon seurakunnat tähän suhtautuvat, Kallis totesi sunnuntaina STT:lle. Kalliksen mukaan kirkon asiaksi jäisi harkita, antaisiko se siunauksensa myös samaa sukupuolta oleville aviopareille.

Kun näin evl. kirkon ulkopuolisen kristityn silmin katselee kirkon nykykehitystä, niin sitä ajattelee, että jotain tällaisia irtiottoja väistämättä tulee, eivätkä nämä varmasti tähän jää. Mikäli juridiset paineet samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimiseksi kirkoissa kasvavat, luulen, että samanlaisia äänenpainoja nousee muualtakin kristittyjen piiristä.

(Yksi kysymys, mitä monikaan ei ole esittänyt ääneen, on se, mistä lähtien aktiivisesta homoliikkeestä on tullut niin kristillisesti orientoitunut, että oikein kirkkohäitä halutaan?)


Yhden sortin irtiottoja tapahtuu myös raamatullisessa kolmiossa laki - sana - henki.

Missä määrin kristittyjen on noudatettava maallista lakia eli oltava alamainen maalliselle esivallalle? Ymmärrän, että tilanteessa, jossa kristittyä kielletään todistamasta Herrastaan, hänen on toteltava enemmän Jumalaa kuin maallista lakia. Mutta entä esimerkiksi lakisääteisten verojen maksaminen? Voidaanko ne noin vain jättää maksamatta, kun "ei henki kehottanut"? Tai avioliittolaki? Onko se uskovalle vain lain "kuollut kirjain", jonka orjuuden alta hänet on vapautettu? Voiko uskova esim. hylätä laillisesti vihityn aviopuolisonsa "hengen johdossa"?

Jos lainsäädäntömme peruslinjauksiltaan vielä perustuu - edes jollain tavalla - Jumalan ilmoitukseen Raamatussa, niin velvoittaako se kristittyä elämään kuuliaisena esivallalle esim. verojen maksun, avioliiton, liikennesääntöjen noudattamisen tai elinkeinon harjoittamisen suhteen?

Entä mikä on Raamatun sanan suhde Pyhään Henkeen? Voisiko käydä niin, että Pyhä Henki jossain kohtaa kehottaa ihmistä jopa toimimaan "hengessä" tai "Herran edessä" vastoin tätä ilmoitusta? Eli käytännössä: voisiko Herra kehottaa Sinua eroamaan vaimostasi ja saman tien ottamaan uuden puolison "Jumalan edessä"? Tai samaa logiikkaa noudattaen: mitä sitä turhaan odottelemaan mitään lakisääteisiä harkinta-aikoja, kun kerran on mahdollisuus "olla Hengen johdossa" jo tässä ja nyt?

Entä mitä tapahtuu, mikäli tätä uutta periaatetta ryhdytään soveltamaan sokeasti käytäntöön milla elämänalueella hyvänsä? Voisivatko Sana ja sen inspiroinut Henki olla ristiriidassa keskenään?

Jos nyt joku tätä lukenut kokee jotain epämääräistä kiusausta ajatella em. tavalla, niin voin vakuuttaa hänelle koko Jumalan Sanan arvovallalla, että ne, jotka näin vakuuttelevat itselleen ja jotka näin houkuttelevat muita samaan ajatteluun ja elämään käytännössä, ne syyllistyvät raskaaseen syntiin sen Jumalan edessä, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Sana ja Henki eivät koskaan ole ristiriidassa keskenään. Mikään profeetallinen sana ei koskaan aja yli, ohi, eikä ali Jumalan sanan ilmoituksen Raamatussa. Niin, paitsi tietysti väärä profetia ja sen takana oleva eksyttävä henki.

Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumala ei muutu. Hän on edelleen sama Jumala, joka vihaa hylkäämistä.


Kun ajatellaan näitä irtiottoja vanhasta, niin huomaamme, että meidän ajallemme näyttää olevan ominaista jonkinlainen kulttihakuisuus. Ehkä se osaltaan heijastelee oman aikamme rikkinäisyyttä, kun yhtenäinen kulttuurinen ja maailmankatsomuksellinen perusta on murennettu. Postmoderni pirstoituneisuus poikii yhä uusia alakulttuureja, vaihtoehtoisia todellisuuksia, rinnakkaiselämiä ja toisistaan irrallaan olevia elämisen tasoja. Näihin irrallisiin saarekkeisiin pesiytyvät kultit sillä yksinkertaisella logiikalla, että kun kaikki muu hajoaa ja virtaa ympärillämme, niin tämä tuttu perheenomainen yhteisö, joka on isompi kuin pelkkä ydinperhe ja pienempi kuin kokonainen kaupunginosa, antaa minulle turvan. Elämme uutta heimoutumisen aikaa, jossa kaikkialla huudetaan yhteisöllisyyden iskusanaa. Näen myös perinteisellä kristillisellä kentällä olevan meneillään tietynlainen uusjako tämän heimoutumisen pohjalta.

Se, onko kyseessä hyvä vai huono asia, ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä "kyllä" tai "ei"-laatikkoihin. Kyseessä on pitkälti pelkästään kulttuurinen ilmiö ja siinä on silloin puolensa ja puolensa, eikä tämän sinänsä ambivalentin ilmiön eri puoliin ole tässä yhteydessä tarkoitus sen tarkemmin mennä.

Kristillisessä kentässä ilmenevän kultinomaisen yhteisön eräs piirre on eräänlainen kovalevyn puhdistaminen ja uudelleen ohjelmoiminen. Vanha ja perinteinen edustaa siinä kuollutta ja jopa aitoa Hengen ilmoitusta vastustavaa. Se on pyyhittävä siis pois ja uusi, parempi on laitettava tilalle. Uusi nähdään ehdottoman ylivertaisena, jopa ennen näkemättömänä ja kokemattomana vanhaan "hapatukseen" nähden. Käsitteet ja termit, metodit ja käytännöt uusitaan kertaheitolla. Tämän operaation jälkeen ajatellaan nyt oltavan "Hengen uudessa tilassa" tai "uudessa voitelussa" tai "uuden viinin leilissä". Tietyssä mielessä tässä on vahva totuuden siemen ja tämä on tapahtunut kaikkien herätysliikkeitten historiassa ja tulee edelleen toistumaan hamaan paruusiaan saakka.

Nykyään huomaan kuitenkin yllättävän usein, että ainoat asiat, mitkä tosiasiassa ovat muuttuneet ovat konteksti, ihmiset ja termit. Muuten kaikki näyttää jatkuvan suurin piirtein ennallaan. Opetus esim. lopun ajoista tai vanhan liiton uhreista voi olla sitä samaa, mitä on ennenkin esitetty vanhojen herätysliikeveteraanien suin, mutta vasta uudessa kontekstissa se taas pelittää kunnolla. Eli kyse onkin ollut vain vallankumouksesta: kun vanhat patsaat ovat kaatuneet ja uudet johtajat istuneet valtaistuimelle, niin entinen meno saa jatkua.

Kuten olen joskus aiemmin kirjoittanut, niin tässä kohtaa vanhojen yhteisöjen yhteinen kokemuspohja hengellisen työn kehityskysymyksistä ja yhteisöllisestä elinkaaresta voisikin olla uudelle yhteisölle yllättävän raitistava ja tasapainottava. Valitettavan usein tätä opetusta vaan ei koeta itselleen niin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi ennen kuin ollaan erilaisissa vaikeuksissa esim. hierakkisen johtajuuden, erilaisten lankeemusten ja sisäisten ristiriitojen kanssa.

Nämä kokemukseni osoittavat myös sen, miten vaikeaa todellinen, sisäinen muuttuminen ja uudistuminen on, ellei ensin tapahdu aitoa vanhasta poisoppimista. Eli ei homma hoidu vaan sillä, että vaihdetaan piirtoheitin videotykkiin tai yhdistelmäpuku skeittipaitaan ja shortseihin. Meidän täytyy myös uudistua mielemme Hengeltä.


Neljännen sortin irtiottoja voisivat edustaa ne nuoret aktiivit perinteisten herätysliikejärjestöjen piirissä, jotka ovat aikansa kantaneet uskollisesti vastuunsa ja jotka nyt miettivät, että tässäkö kaikki?

Joku tällainen vanha ja perinteistä rikas herätysliike muodostaa oivan kasvupohjan tuleville nuorille tienraivaajille, mutta se edellyttää heiltä kahta asiaa: heidän pitää ensin palvella uskollisesti, tehdä havaintoja työympäristöstään, sen toimintatavoista ja kulttuurista (pystyäkseen itse välttämään näitä virheitä jatkossa) ja sitten heidän pitää tehdä vakava ja harkittu, rauhallinen irtiotto entisestä - siirtyä siihen, mihin Jumala on heidät kutsunut. Tämä ei tarkoita sitä, että he eivät olisi olleet Jumalan tahdossa aiemmin. Kyse on kutsumuksessa kasvamisesta.


1 comment:

  1. Jonkin verran blogiasi lukeneena heitän tässä vaiheessa tällaisen ylimalkaisen tsemppauksen. Vaikka näkökulmissamme on jonkin verran eroavaisuuksia pidän monia havaintojasi terävinä.

    ReplyDelete