Virtanen ja "pahan" puhuminen

Se oli jo toinen laatuaan. Ensimmäinen oli tullut sähköpostilla ja siinä oli valiteltu Virtasen "negatiivisuutta" ja sitä miten se loi "huonoa ilmapiiriä" koko kaupungin uskovien joukkoon. Virtasen pitäisi tehdä parannusta "pahan puhumisestaan". Viesti oli (tietenkin) nimetön ja lähetetty kirjaston koneelta.

- Niinpä, kukapa sitä nyt kasvokkain tulisi puhumaan... Virtanen mutisi painaessaan tietokoneensa "Poista"-painiketta.

Sitä enemmän häntä ihmetytti sitten tuo toinen yhteydenotto: henkilö, joka soitti puhelimella ja oma numero näkyvissä näytöllä. Hän jopa esitteli itsensä selvästi - nelikymppinen naisihminen, jonka Virtanen häthätää näöltä tunsi - ja aloitti sitten vuodatuksen.

Sen sisältö oli pähkinänkuoressa se, että Virtasen toiminta ja käyttäytyminen saivat aikaan paljon pahaa mieltä, kun Virtanen oli aina maalailemassa uhkakuvia - sanatarkasti "piruja seinille" - kirkon nykytilanteesta ja vapaiden suuntienkin maallistumisesta.

- Ja mitä pahaa siinä teologian opiskelussakin sitten on? nainen oli tiukannut, johon Virtanen oli ehtinyt vastaamaan väliin:

- No, ei periaatteessa mitään, olenhan itsekin sitä harrastanut, mutta olen aina sanonut, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä...

- Nii-in, mikä se Virtasenkin isäntä nyt sitten on, se jää nähtäväksi... oli nainen keskeyttänyt hänet ja jatkanut vuodatustaan Virtasen pahantapaisuudesta, sivistymättömyydestä ja "seurakuntayhteyden ulkokehälle luisumisesta".

Tuon enempää Virtanen ei ollut koko "keskustelun" aikana päässyt sanomankaan ja puhelu oli katkaistu, kun Virtanen oli yrittänyt kysyä, oliko sama henkilö ollut niiden parin aiemman puhelun takana, jotka olivat tulleet "tuntemattomasta numerosta" ja joihin Virtanen tapojensa mukaan oli jättänyt vastaamatta.

Virtanen oli ollut tuolloin yksin kotona ja käynyt harmissaan pitkäkseen sohvalle. Ajatukset olivat pyörineet sekä saadun emailin että puhelun ympärillä. Virtanen mietti oliko kenties ampunut hieman yli joissain puheissaan tai kirjoituksissaan, mutta ei oikein löytänyt mitään järjellistä syytä ajatella niin. Mihinkään "vastatoimenpiteisiin" Virtanen ei aikonut ryhtyä. Kokemus oli opettanut hänelle, että tällaisissa tapauksissa kannatti "nukkua yön yli" ja katsoa seuraavana päivänä tilannetta uudelleen. Usein jo pelkkä ajan kuluminen haihdutti turhat höyryt pois ja ikäänkuin luonnostaan karsi pois epäkelvot ideat.

Siinä sohvalla torkuskellessaan Virtasen mieli vaelsi puoliunessa jonnekin Rivendeliin ja Sormusten ritarien neuvonpitoon, jossa hän muisti tapahtuneen jotain seuraavaa...

Gandalf oli lausunut ääneen sen, mitä oli kirjoitettu suursormuksen sisäpintaan. Hän oli lukenut tuon tekstin ääneen Mordorin pimeän maan mustalla kielellä. Sen vaikutus oli ollut henkeä salpaava, Virtanen muisti sen ulkoa.

"Vanhan velhon ääni muuttui hämmästyttävästi. Äkkiä siitä tuli uhkaava, voimallinen, kova kuin kivi. Korkealla paistavan auringon editse tuntui käyvän varjo ja kuisti pimeni hetkeksi. Kaikki värisivät ja haltiat tukkivat korvansa.

- Koskaan ennen ei kukaan ole rohjennut lausua tuon kielen sanoja Imladrisissa, Gandalf Harmaa", sanoi Elrond , kun varjo oli mennyt ja seurue hengitti taas vapaasti.

- Ja toivokaamme, ettei kukaan enää koskaan puhu sitä täällä, Gandalf vastasi.

- En kuitenkaan pyydä anteeksiantoasi, kunnianarvoisa Elrond..."

Virtanen muisti Gandalfin jatkaneen jotenkin siihen tapaan, että jollei pian ryhdyttäisi joihinkin toimenpiteisiin tilanteen auttamiseksi, niin pian tuota kirottua kieltä puhuttaisiin kaikkialla "lännen joka kolkassa".

Virtanen käänsi kylkeä sohvalla ja nukahti rauhalliseen uneen. Herättyään hänellä ei olisi epäselvyyden häivääkään, mitä aikoisi tehdä.