"Meillä on paljon pastoreita, jotka mielellään seisovat Jumalan edessä oman ryhmänsä puolesta, kun me tarvitsisimme sellaisia hengellisiä vanhimpia, jotka seisovat Jumalan edessä kotikaupunkinsa puolesta."
Nämä ajatukset kirjasin ylös joitain vuosia sitten ja nyt ne tuntuivat yhtäkkiä hyvin ajankohtaisilta, kun luin Neil Colen kirjan Organic Leadership loppuun. Kirjan lopulla Cole nimittäin kertoo kertomuksia ihmisistä, jotka ovat astuneet ulos perinteisistä kuvioista ja alkaneet toteuttaa Jumalalta saatua näkyä uudella, tuoreella tavalla.
Jotain yhteistä näillä ihmisillä nimittäin on niin negatiivisessa (so. poisoppimisen paikka) kuin positiivisessakin mielessä - mitä vanhan tilalle? Tiedämme jokainen, että on olemassa paljon kirjoja, koulutuksia ja seminaareja, joiden tarkoituksena on helpottaa pastorien taakka maallikkojen aktivoimisessa. Tälle on tietty olemassa suuri tarve, koska eiväthän vapaaehtoiset vastuunkantajat aina mitenkään intoa hehkuen noihin tehtäviinsä astu. Ollaan rehellisiä ja myönnetään se, että usein tuo vastuunkanto on turhauttavaa. Eli sitä saa, mitä tilaa.
Colen mielestä syy tähän on siinä, ettemme odota ihmisiltä tarpeeksi. Ja jotta et ymmärtäisi tätä ihan väärin, niin puetaan sama juttu kysymyksen muotoon: kuka meistä olisi valmis antamaan henkensä tehtävänsä puolesta, kun se tarkoittaa tervetulokättelyä kirkon ovella, lastenhoitoa kokouksen aikana tai kymmenen euron setelin pudottamista uhrikoppaan? Tämä voi kaikki olla hyvää ja tarpeellista, "oikein ja autuaallista", mutta harvoin niistä on joksikin elämää suuremmaksi jutuksi.
Tiedän tapauksen, jossa nuori kaveri paloi omalle näylleen nettievankelioinnista, mutta se ei sopinut hänen kotiseurakuntansa johdon suunnitelmiin ja hänet istutettiin "kantamaan vastuuta" johonkin toimikuntaan, joka on luonteeltaan jossain hyvin kaukana siitä, mitä tulee hänen omaan kutsuunsa. Pelkään kaverin nykyisin olevan hyvin turhautunut, ehkä jopa katkera. Irtiottoa hän ei kuitenkaan uskalla tehdä, koska ajattelee jollain selittämättömällä tavalla tämän kaiken olevan hänen kohdallaan oikein ja jopa Jumalan tahto.
Eikö niin, että useimmat meistä haluavat käyttää elämänsä johonkin tarpeelliseen ja tärkeään, mutta useimmat tehtävistä eivät ole koko elämän uhrauksen arvoisia? Useimmat meistä myöskin näkevät kaiken tämän läpi, mutta ovat joko liian mukavuudenhaluisia, pelokkaita tai kilttejä sanoakseen ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Jos sensijaan voisimme nähdä oman tehtävämme (jonka ehdottomasti tulee perustua kutsuumme ja armoitukseemme) osana koko maailmaa muuttavaa missiota, suhtautumisemme, niin kuin myös siitä saamamme tyydytyksemme olisivat aivan eri luokkaa.
Mutta rehellisiä ollaksemme, emme näe perinteisten sunnuntaikokouksen muuttavan maailmaa. Niinpä monet ottavat ja lähtevät. He eivät lähde, koska ovat luopumassa uskostaan. He lähtevät, koska he haluavat säilyttää uskonsa ja elää todeksi sen syvimpiä arvoja.
Ajatellaanpa Paavalia, joka oli teltantekijä ja jota työtä hän aina välillä teki apostolintoimensa ohella. Hän jopa lyöttäytyi apostoliseen tiimiin yhdessä Priskan ja Akyllaan kanssa tämän työn myötä. Näin hän teki, ettei olisi esteenä Herran työlle. Kuitenkin, heti kun tilanne sen salli, hän irrottautui siitä ja "antautui kokonaan julistamaan sanaa" (Apt. 18:5). Eikö tässä ole osoitettu käypäinen tie meillekin?
Käytännössä se voi tarkoittaa esim. avioparin antautumista Herran työhön toisen aviopuolison tuloilla. Yrittäjyys voi hyvin olla toinen vaihtoehto. Siinä pääsee hyvin tutustumaan uusiin ihmisiin. Evankeliumissa kun on kuitenkin aina kyse hankkiutumisesta toisen ihmisen iholle. Perinteisen seurakuntapastorin ei ole niin yksinkertaista ryhtyä siihen. Useimmiten juuri tuosta papinkaavusta ulos astuminen vapauttaa ihmisen evankeliumin työhön, monellakin tavalla.
Eräs Colen esimerkeistä on hyvin puhutteleva, koska siinä asioita tapahtuu yhteisöllisellä tasolla. Esimerkki kertoo Vineyard-seurakunnasta Cincinnatissa, Ohiossa. Tuolla vastaistutetulla seurakunnalla oli vuokrattuna hyvä ja toimiva kiinteistö kunnalta ja eräänä perjantaina kunnan johto kertoi pastorille, että seuraavan sunnuntain jälkeen tilat eivät enää olisikaan heidän käytössään.
Tuona sunnuntaina pastori tekikin jotain yllättävää ja jakoi koko seurakunnan kokoustilan neljään nurkkaan sillä perusteella, missä päin kaupunkia kukin asui. Etelässä asuvat tuohon nurkkaan, pohjoisessa asuvat tuonne, lännessä asuvat tänne ja idässä asuvat tuohon nurkkaan kirkkosalia. Tässä vaiheessa kaikki tietysti ajattelivat, että "hei, tää on varmaan joku uusi toimintakokemusmenetelmä" jne. Pastori kuitenkin kertoi julkisesti, ettei heillä tämän sunnuntain jälkeen enää olisi kirkkoa käytössään. Hän ohjeisti nyt kaikkia valitsemaan keskuudestaan johtajia, toiminnan vetäjiä, ylistyksenjohtajia ja jonkun kotia, jossa voitaisiin kokoontua jne. Tämä tulisi olemaan näiden ihmisten seurakunta siihen asti, kunnes seurakuntalaiset taas kuulisivat tilanteen muuttumisesta.
No, eihän kaikki tietenkään oikeasti käynyt ihan näin yksinkertaisesti, mutta tästä alkoi tietynlainen muutos- ja kasvuprosessi näiden ihmisten elämässä, joka johti pienimuotoisen orgaanisten kotiseurakuntien verkoston syntymiseen. Tämä verkosto levisi, kasvoi ja moninkertaistui. Jonkin ajan kuluttua seurakunnan "tilaongelma" sitten saatiin ratkaistuksi ostamalla vanha roomalaiskatolinen kirkkorakennus (ja itse asiassa kokonainen kortteli erilaisia tiloja). Ajatuksena oli nyt palata takaisin "normaaliin" seurakuntaelämään, mutta sitten ilmenikin jotain yllättävää: ihmiset eivät enää tunteneetkaan kiinnostusta tähän "paluuseen". Ihmiset olivat muuttuneet. He olivatkin maistaneet elämän makuista kristillisyyttä yhteisessä elämän jakamisessa, eivätkä he enää halunnetkaan palata entiseen.
Mitä tämän jälkeen tapahtui, onkin ihan tarinansa ja aika yllättäväkin. No, enpä kerro enempää...
Mutta vakavasti: Jumalan valtakunnassa on kyse jostain paljon laajemmasta jutusta kuin vain sinun oman pienen ryhmäsi pönkittämisestä. Jumalan valtakunta on Kuningaskunta, joka kattaa alleen kaikki eri elämän alueet. Sen jälkeen kun Herramme syntyi tänne ja toimi puusepän alan yrittäjänä, mikään työ ei enää ole ollut vain maallista työtä. Kyse on siis toimimisesta sen kaupungin parhaaksi, johon Herra on meidät asettanut. Tarkoitus on rukoilla sen puolesta Herraa. Sinun kotikaupunkisi ihmisten pelastuminen sisälle Jumalan valtakuntaan kiinnostaa Herraa, ei sinun jäsenrekisterisi.
Kaikki alkaa tosiaan siitä, että seisoo Jumalan edessä kaupunkinsa puolesta. Jos on siinä tosissaan ja tekee sitä uskollisesti, niin se tehtävä alkaa toteutua myös konkreettisesti.
ReplyDeleteKari K