C.S. Lewis kirjoittaa kirjassaan Tätä on kristinusko: "Eikö se, miten ihminen toimii yllätettynä, kerro parhaiten siitä, millainen ihminen hän on? Eikö se, mitä paljastuu ennen kuin ihminen ehtii hypätä valepukuun, ole totuus? Jos kellarissa on rottia, niin näemme ne kaikista ilmeisimmin, jos menemme kellariin yhtäkkisesti. Yhtäkkisyys ei kuitenkaan luo rottia, se ainoastaan estää niitä piiloutumasta. Vastaavasti provokaation yllättävyys ei tee minusta pahantuulista ihmistä, se vain paljastaa millainen pahantuulinen ihminen minä pohjimmiltani olen. Rotat ovat kellarissa aina, mutta jos menemme sisälle huutaen ja meluten, ne ovat ehtineet piiloon, ennen kuin ehdimme sytyttää valot."
Kun ajattelemme nykyaikana niin paljon hoettua "uusien johtajien kouluttamista", tai arkipäiväisemmin, nuorten kristittyjen kasvattamista sekä vastuullisuuteen että itsenäisyyteen, niin meidän pitää entistä enemmän puhua luonteen muokkauksesta, jopa akateemisen teologian opiskelun kustannuksella. Pelkkä informaation jakaminen ja sen arviointi tentatorin ominaisuudessa ei vielä paljasta mitään todellista nuoresta Herran soturin alusta. Luentosalien, kirjastojen ja tutkijankammioiden varjossa voivat Lewisin mainitsemat rotat lymyillä hyvinkin pitkään, mutta tavallisen arkielämän kurjuudet ja ilot yhdessä eläen tuovat ne kyllä pakostakin esiin.
Mutta ihan sama pätee myös sellaiseen hengelliseen yksityisyritteliäisyyteen, jossa ei eletä elämää jakaen vuorovaikutuksessa oikein kenenkään kanssa - tai sitten tuo joukko pienenee vähä vähältä kun oikeaoppisuuden leikkuri alkaa heilua, tuon yksityisyrittäjän taholta nimittäin. Uskotaan jo sovinnolla: hengellinen elämä ei ole yksilölaji. Emme voi harrastaa tai tehdä mitään hengellisesti ilman, että se tapahtuu osana Kristuksen ruumista: emme teologiaa, rukousta, Sanan tutkimista, ajankohtaisten ilmiöiden punnitsemista, profetoimista, you name it. Yksinäisyydellä Herran edessä on toki aina paikkansa, mutta jossain vaiheessa tuo anti on suorastaan pakko tuoda yhteiseen pöytään muiden kanssa avoimesti jaettavaksi.
Paavalilla oli oma Arabiansa ja Tarsoksensa, josta Wolfgang Simson osuvasti sanoo, että "se on paikka, jossa näkysi kuolee". Näille asioille ja paikoille on siis aikansa, mutta jossain vaiheessa käy niinkuin kävi Paavalille: "Barnabas lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta." (Apt. 11:25-26)
Asetamme siis vaakakuppeihin toisaalta luonteen muokkaamisen ja toisaalta perinteisen teologisen seminaarin. Kumpi on toimivampi, kumpi on tärkeämpi? Jos joku ei vielä aiemmin ole lukenut sitä blogistani tai kuullut sitä ääneen sanottavan, niin UT:n mukainen malli opetuslapseuttaa ja kouluttaa uusia työntekijöitä hengelliseen työhön eroaa ratkaisevasti meidän informaatiokeskeisestä, ex cathedra-mallista. UT on paljon käytännöllisempi, paljon vähemmän akateemisempi. Pitäisikö meidänkin olla?
UT:ssa on yksi mielenkiintoinen case tällaisesta luonteen muokkauksesta, nimittäin Johannes Markus. Paavali ja Barnabas ottivat hänet mukaansa oppiin ensimmäiselle missiomatkalleen, mutta jo melko pian Markus erosi heistä ja palasi maitojunalla Jerusalemiin. (Ks. Apt. 13:13.) Myöhemmin kun Barnabas olisi halunnut ottaa uudelleen ottaa kaverin matkaan, Paavali ei suostunut siihen, koska kaveri oli alussa osoittautunut epäluotettavaksi (15:37-38). Tiukka kaveri tämä Paavali.
Myöhemmin jotain luonteen muokkausta lienee Markuksessa tapahtuneen, koska Paavali elämänsä loppuvaiheissa antaa hänestä Timoteukselle hyvän todistuksen: "Vain Luukas on täällä kanssani. Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua." (2.Tim. 4:11, ks. myös Kol. 4:10 ja Filem. jae 24) Koulutus oli siis tehnyt tehtävänsä, ja mikä merkille pantavinta, kun katsoo noita em. UT:n kohtia, niin niistä oikein paistaa läpi tietty veljesyhteys Herran työntekijöiden kesken - ja Markus osana sitä.
Ruumiissa oleminen, eläminen ja kasvaminen tuottaa aina kipuja. Niitä kutsutaan kasvukivuiksi. Niitä ilman emme koskaan pääse päämääräämme.
No comments:
Post a Comment