Käki politiikassa ja kirkollisessa elämässä

Aamukahvipöydässä lueskelin paikallista pravdaa, jossa siteerattiin toimittaja Maiju Lemettistä Ilkka-lehdestä.

"Kokoomus rupeaa profiloitumaan mainoskampanjoillaan politiikan käkenä. Se munii toisten lämmittämiin pesiin ja haudottaa poikasensa vierailla."

Sitä luekellessani ja salami-tuorejuusto-moniviljakorppua kaffen kanssa mutustellessani koin (taas kerran) eräänlaisen déjà-vun tyyliin "hetkinen... missä olen törmännyt tähän kuvioon aiemmin?" Hetken asiaa mietittyäni vanhat muistijäljet aktivoituivat: kirkossapa tietenkin!

Annas kun selitän.

Jo nuoruudestani asti olen huomannut tämän tutun kuvion toistuvan: nuori uskova kaveri jostain herätysliiketaustaisesta luterilaisesta seurakunnasta lähtee kirkasotsaisena ylioppilaana opiskelemaan Helsinkiin teologiaa. Jo tuolloin (70-luvulla) oli olemassa tuo tuttu sanonta "aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä", (jota termiä Timo Eskola viimeisimmässä Kulmakivessä ansiokkaasti sijoittaa uuteen kontekstiin).

Tällä tarkoitettiin kehitystä, jonka pelättiin tai oikeammin odotettiin seuraavan nuoren miehen elämässä tämän jälkeen. Ajatus kulki tähän tapaan: teologisen tiedekunnan opetus turhentaa vilpittömän seurakuntanuoren hentoisen uskon ja tuloksena on kyynistynyt ammattiteologi, josta mitä todennäköisemmin tulee apupappi johonkin puolikuolleeseen seurakuntaan pääkaupunkiseudulla, jossa maallistunut ja monikulttuurinen ympäristö armotta pommittaa raunioiksi jäljellä olevia uskon linnakkeita. Kirkon virkahierarkkia kyynärpäätaktiikkaa vaativine uraputkineen, väestökirjanpidollinen toimistopäivystysbyrokratia ja oravanpyörämainen toimitusrumba pitävät huolen lopusta. Myöhempien vuosien kurssikokouksissa naureskellaan sitten sille, miten "meidän piti muuttaa maailma, mutta maailma muuttikin meidät".

Mutta oikeesti: jo pitkään virallinen evl. kirkko on hankkinut kuuliaisimmat ja sitoutuneimmat palvelijansa juuri näistä tosissaan olevista herätysliiketaustaisista nuorista, ja jopa vapaista suunnista. Toimiiko siis kirkko niin kuin toimittaja edellä esittää kokoomuksen toimivan: "munii toisten lämmittämiin pesiin ja haudottaa poikasensa vierailla"? Oli tämä rekrytointi sitten tietoista (jolloin luottamus sekä yliopistoteologian että kirkollisen koneiston väistämättä muuttavaan voimaan on melkoista, muttei varmaan perusteetonta) tai hyväuskoisen sokeaa ja tiedostamatonta, niin näin tämä homma toimii.

Kun mennään kauemmas historiassa löytyy vielä karmaisevampi esimerkki, josta en tiedä tohdinko lausua sitä edes ääneen: nimittäin janitsaarit. Nämä Turkin osmanisulttaanien ammattisotilaat olivat alunperin kristittyjä sotavankeja ja myöhemmin jo lapsina Balkanin slaavilaiskylistä ryöstettyjä kristittyjä poikia. Heistähän sulttaanit saivat kaikkein kuuliaisimman ja tehokkaimman sotavoiman itselleen. (No joo, tietty mamelukkien kohdalla oli vähän samanlainen tilanne...)

No, yhtymäkohdat voi jokainen miettiä itse... Samoin koko kuvion mielekkyyden.

Voihan tuon lausahduksen "munii toisten lämmittämiin pesiin ja haudottaa poikasensa vierailla" kääntää toki toisinkin päin. Eli eivätkö kirkolliset herätysliikkeetkin teekin juuri näin: lähettävät valioyksilönsä kirkollisiin koulutuslaitoksiin hankkimaan muodollinen pätevyys, samaan aikaan kun itse pidetään huoli tuiki tarpeellisesta korjaavasta ja korvaavasta opetuksesta (sekä tarvittaessa välttämättömästä poisoppimisesta) ja palkataan sitten vastavalmistunut työntekijä oman herätysliikejärjestön tai -seurakunnan palkkalistoille. Eli poimitaan vaan rusinat pullasta.

Tässä mielessä hitusen verran ymmärrän kirkollisten piirien kritiikkiä esim. viidesläisyyttä kohtaan, kun he pitävät sitä kirkkoon kuulumattomana anglosaksisen pyhityskristillisyyden etäispesäkkeenä. Sen nähdään ottavan mielellään vain kaiken hyödyn irti kirkosta koulutuksen, aseman, palkkauksen ja avustusten muodossa, muttei oikeasti sitoutuvan siihen. (Tässä kohtaa puheet "todellisesta kirkosta" yms. taitavat kaikua kuuroille korville.)

Ollaan nyt tässä rehellisiä ja avoimia: evl. kirkosta ei koskaan tule sellaista vanhurskaitten syntisten yhteisöä, jollaisesta Sley, SEKL, SRO & co. haaveilevat. Kuitenkin roikutaan remmissä mukana, "koska halutaan vaikuttaa", sanotaan - niin ja, koska siitä on niin paljon hyötyä.

Mutta olisiko silloin reilumpi lähteä? Miten tilanne kirkon ulkopuolella Jumalan valtakunnan todellisuudessa eroaa niin ratkaisevasti kirkon sisäpuolisesta, että siellä kannattaa roikkua? Tai jos lähtö kerran on lopultakin vain "ajan kysymys", niinkuin kuulee tekohurskaasti sanottavan, niin miten siihen olisi silloin hyvä varautua? Olisiko hyvä alkaa jo nyt verkostoitumaan samalla tavoin ajattelevien kristittyjen kanssa? Tällaisia teemoja voisivat olla esim. Raamattu, 24/7-tyyppinen rukous, Pyhän Hengen todellisuus, Suomen voittaminen Kristukselle etc. Eli olisiko jo hyvä alkaa laittaa turvarakenteita pystyyn - ei kirkolle, vaan yksilöille?

Näin ei tilanne kuitenkaan voi enää pitkään jatkua. Muutoksen merkit ovat niin selvästi ilmassa. Mielessäni törmään uudestaan Paavalin profeetalliseen sanaan 1.Kor.kirjeessä: "olkoot ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa".