Viime aikoina on mediassa ollut runsaasti golffari Tiger Woodsin yksityiselämän penkomista. Woods itse on hiljattain esittänyt julkisen anteeksipyynnön seikkailujensa tiimoilta, mutta tämä ei ole riittänyt aikuisviihdetähti Veronica Siwik-Danielsille, joka sanoo olleensa yksi golftähden monista rakastajattarista. Hän väittää Tiger Woodsin jahdanneen häntä ja aikaa myöten nainen sitten rakastui tähän jahtaajaansa.
- Ei sitä voi valita, kehen rakastuu. oli nainen todennut aiheeseen liittyen.
Tämä onnettoman hylätyn (?) naisen toteamus edustaa erästä aikamme yleisintä harhaisinta käsitystä rakkaudesta ja sen toteutumisesta ihmisten elämässä. Voimme täydellä syyllä kutsua sitä romanttisen rakkauden harhaksi. Tämä aidon rakkauden vääristymä tulee useimmiten esille länsimaisen viihdeteollisuuden ja median lanseeraamana elokuvissa, poplyriikassa, kirjallisuudessa ja erityisesti naistenlehdissä. Entinen nuorisopastorini Mikko Aalto analysoi terävästi tätä edelleen elinvoimaista harhailmiötä jo liki kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Tulkoon elämä (Uusi tie, 1982).
Romanttinen rakkaus esitetään ihmisen tahdosta täysin riippumattomana tunteena, joka valloittaa ihmisen kokonaan. Kun näin käy, ei ihminen voi valita, kehen hän rakastuu ja mitä hän tekee. Tähän kuuluu olennaisesti rakkaus rakkauden tunteisiin, ei niinkään aina sen kohteeseen. Ihminen nauttii ensisijaisesti rakkaussuhteeseen liittyvistä tunnetiloista ja hamuaa niitä yhä uudelleen ja uudelleen, milloin kenenkin kanssa. Tämä romanttinen rakkaus kuolee tunteiden kuolemisen myötä. Se on - tämän näkemyksen mukaan - elvyttämätöntä ja kohtalonomaista, jonka edessä ihminen on mukamas täysin voimaton. (Esimerkkinä vaikkapa elokuva "Rakastunut Shakespeare".) Jos tämä tunteiden kuolema johtaa suhteen katkeamiseen tai avioeroon, ei asialle yksinkertaisesti vain voi mitään. Täytyy kuunnella tunteitaan ja sydämensä ääntä, sanotaan. Ja jonkin ajan kuluttua sitten ollaan valmiita uuteen suhteeseen, kunhan voidaan taas luottaa tunteisiin.
Romanttinen rakkaus on kaikkien liittojen, velvoitteiden ja muiden sopimusten yläpuolella. (Ajattelepa vaikka Stingin laulua "The Secret Marriage".) Ajatellaan siis, että se ei välttämättä tarvitse mitään suhteen laillistamista. Päinvastoin, sellainen voidaan nähdä jopa esteenä sen todellisen luonteen esiinpurkautumiselle. Romanttisen rakkauden tunteiden ajatellaan oikeuttavan näiden tunteiden mukaisiin tekoihin. Niinpä "rakastuminen" oikeuttaa esim. sukupuolielämän aloittamiseen jo ennen avioliittoa tai avioliitossa uskottomuuteen. Näin siksi, koska "aito rakkaus" on tärkeintä. Ja jos tällaisesta suhteesta syntyy sitten avioliiton ulkopuolinen lapsi, kutsutaan tätä lasta erityiseksi rakkauslapseksi (kaiketi erotukseksi tavallisessa arkipäiväisessä avioliitossa syntyneistä lapsista). (Emt. s. 106-107.)
Kun katsoo nykymaailmaa viimeksi kuluneen 50 vuoden ajalta, niin ei voi olla huomaamatta, että juuri tämä pelkän romanttisen rakkauden tunteiden varaan heittäytyminen on ollut eräs suurimpia inhimillisen tuskan aiheuttajia. Se on johtanut ihmisten elämän suuriin pettymyksiin, tunne-elämän häiriöihin, tunnekuolleisuuteen ja kyynisyyteen, murhiin, abortteihin, pakkoavioliittoihin ja -eroihin, katkeruuteen, itsemurhiin ja epätoivoon. Tämä todellisuus väistämättä saattaa epäilyksenalaiseksi romanttisen rakkauden todellisen luonteen ja totuuden.
No, perimmältään sen takana onkin väärä käsitys ihmisestä eli epäraamatullinen antropologia. Ihminen ei ole kristillisen käsityksen mukaan pohjimmiltaan hyvä, vaan syntiinlankeemuksessa hänen luontonsa on langennut ja turmeltunut. Näin ollen meidän ei tule saada vapaasti toteuttaa kaikkia tunteidemme mukaisia tekoja ja päähänpistoja. Tunteemme ovat harhainen ja vietävissä oleva, jopa demonisoitunut mittari osoittamaan oikeaa suuntaa elämässämme. Raamattu puhuu selvästi lihamme ristiinnaulitsemisesta, mikä pitää sisällään saman kohtalon tunne-elämällemme.
Lisäksi kyseessä on ilmiselvästi Raamatun vastainen käsitys itse rakkaudesta. Raamattu sanoo kyllä selvästi, että Jumala on rakkaus (1.Joh. 4:16), mutta se ei sano, että rakkaus olisi jumala. Jos näin sanomme tai menettelemme, luomme epäjumalan, antikristuksen. Itse asiassa tällöin demonisoimme koko rakkauden käsitteen. Rakkaus ei nimittäin ensisijaisesti - tai viime kädessä, miten päin vaan - ole rakastumisen tunne tai huuma. (Monien uskovien käsitys ensirakkaudesta Jeesukseen on myös harhautunut tämän maallisen ja hedonistisen rakkauskäsityksen mukaiseksi.)
Ei, vaan rakkaus on ensisijassa tahdon valinta. Kun se on tehty ("Kaikkitietävän Jumalan ja näiden todistajien läsnäollessa...") ja sitä noudatetaan, rakkauden tunteet seuraavat mukana. Jeesuksen esimerkki, elämä ja kuolema todistavat juuri tätä samaa. Raamatun mukaan "rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki." (L. L. 8:6)
Tässä mielessä ihmetyttääkin, että tämä ajan virta on onnistunut imaisemaan mukaan niin monia kristittyjäkin. Miten se Jeesus sen sanoikaan? "Te eksytte, koska te ette tunne Kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Niinpä.
Olisikohan tässäkin kohtaa aika asettaa rajamerkit uudelleen paikalleen ja selvästi näkyviin? Olisiko tässäkin kohtaa heräämisen paikka?
Jep, Timo!
ReplyDeleteTää maailma todellakin elää sitä todellisuutta, jossa tunteet sanelee kaiken eikä seurauksia ajatella. Tietenkin meillä on tunteet, olisipa tylsää jos ei olisi. Kyllä mä tunnen rakkautta läheisiäni kohtaan. Mutta niihin romanttisiin tunteisiin kyllä pystyy vaikuttamaan itse. Tai ainakin pitäisi pystyä, jos tunteiden kohde on joku sellainen, joka se ei saisi olla. Se on ihan järkkyä, miten ihmiset lähtee avioliitoista hetken huumassa toisen ihmisen perään, koska ovat niin rakastuneita. Ja vaikka ovat Jumalan kasvojen edessä luvanneet rakastaa omaa puolisoaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä.
Niinpä, minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Kiitos Jumalalle tunteistakin. Älkööt ne kuitenkaan hallitko meitä. Missään suhteessa. Monesti uskon elämäkin tuntuu tylsältä ja sitä alkaa epäilemään, koska ei tunne mitään. Jumalan sana on kuitenkin tosi meidän tunteista viis!
Niin, kyllä Jumala on luonut myös sielun tunnemaailmoineen. Ihmisen pilkkominen toisistaan riippumattomiin osiin kuullostaa tämän maailman tieteeltä. Jumalallakin on tunteita ihan VT:n kirjoituksista asti, ja Jeesus varmasti paini tunteidensa kanssa Gethsemanessa, mutta voitti ne niiltä osin kuin ne olivat Jumalan tahdon vastaiset, toteuttaakseen Isän tahdon elämässään.Se ei silti tarkoita sitä, että ne tunteet olisivat kadonneet. Samoin sana sanoo, että vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Vihastuminen on myös tunne, ei näyttelemistä.
ReplyDeleteNarsistit on lahjakkaita tunteettomuudessa.
Villelle kertauksena mitä edellä kirjoitin:
ReplyDeleteKyllä, Jumala on luonut sielun tunnemaailmoineen, joskin se turmeltui syntiinlankeemuksessa.
"Ihmisen pilkkominen toisistaan riippumattomiin osiin kuullostaa tämän maailman tieteeltä." - Kyse ei ole "tämän maailman tieteestä" (jossa siinäkin voi olla paljon hyvää ja opettavaista), vaan tästä yksinkertaisesta Raamatun totuudesta: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija" (Hepr. 4:12).
Kannattaa myös lukea tuo W, Neen kirja Sielun piilevä voima (Päivä, 1978), jos sen jostain löytää.
Narsismi ei nyt varsinaisesti kuulu tämän aiheen piiriin, mutta kannattaa tutustua Raimo Mäkelän erinomaiseen kirjaan aiheesta, Naamiona terve mieli - Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen (Perussanoma, 2002), jota itse olen viime aikoina lukenut antaumuksella.
Mutta pysytään aiheessa.
Olen lukenut kyseisen kirjan. Mielestäni siinä on paljon hyvää mutta on siellä myös paljon pirujen maalailua seinille. En ihmettele, että juuri tämä kirja taisi olla ensimmäisiä Neen kirjoja, mitä Suomessa julkaistiin.
ReplyDeleteMitä rakkauteen tulee, niin asioiden arvioinnissa on syytä olla huolellinen. Nimittäin rakkauden yhdistäminen tunteettomuuteen on perin lihallinen näkökulma suomalaisille, koska luontomme puolesta emme tunteita juuri näytä.
Muistan katselleeni erästä dokumenttia hinduista, missä puhuttiin avioliittojen sopimisesta vanhempien toimesta. Siinä ei ainakaan tunteet pääse lapsille mukaan. Haastateltu hindunainen koki ratkaisun hyväksi, ja sanoi että tunteet sitten seuraavat. Hän juuri kritisoi länsimaista tunteiden perässä juoksemista.
Mutta kyllä tekstisi on varsin selvä pointti ja tärkeä nimenomaa nuorille, kunhan muistavat, että suomalainen kulttuuri ei ole raamatullinen kulttuuri.
Aamen. Erinomaisen hyvä kommentti rakkaus-aiheeseen. Käytät sanoja taitavasti, hauskasti, kuten tuo, että on rakkauslapsia, ja sitten tavallisia arkiavioliitosta syntyneitä:D
ReplyDeleteOlen täysin samaa mieltä näistä mielipiteistäsi!