Teol. tri, Åbo Akademin tutkija Tom Holmén kirjoittaa eräässä artikkelissa, että Jeesuksessa historian henkilönä kiinnittyy ensimmäiseksi huomio Hänen arkaaisuutensa. Tämä sana tarkoittaa muinaisaikaista, vanhanaikaista ja vanhentunutta. No tietty, kun puhutaan n. 2000 vuotta sitten eläneestä ihmisestä Jeesus Nasaretilaisesta, tämä arkaaisuus on otettava ehdottomasti lähtökohdaksi. Jos ajattelemme 1. vuosisataa jKr. niin esim. tuon ajan juutalainen ei tuntenut sellaisia käsitteitä kuin tasa-arvo, ihmisoikeudet tai moderni armokäsite, humanismista puhumattakaan.
Kaikki nämä aatteet ovat syntyneet kauan Jeesuksen ajan jälkeen, eikä niitä siten voida ajatella taustalle, kun pyritään kuvaamaan historian Jeesusta. Meille tilanteen tekee vaikeaksi se, että juuri nämä asiat on kuitenkin perinteisesti liitetty Jeesukseen. Holménin mukaan tämä on 1800-luvun narsistisen teologian tutkimuksen peruja. Vaikka teologiassa nämä nykyään onkin jo hylätty, ne ovat löytäneet hyvää maaperää monissa muissa piireissä. Jeesuksesta on tehty länsimaisen humanismin moderni airut ja kummisetä kaikille hyvää tarkoittaville puuhasteluille. Eikä ihme, sillä juuri tällaiset seikat koetaan hyviksi meidän aikanamme.
Kuitenkin juuri tästä Jeesus-kuvasta meidän on päästävä eroon. Holmén suosittelee lääkkeeksi tähän esim. sellaista "selkokielistä toteamusta", kuten että "Jeesus oli patavanhoillinen". Tältä pohjalta meidän on syytä todeta ääneen se, että Hän ei tuntisi omakseen moniakaan nykykristillisyyden pyhiä lehmiä, kuten vaikkapa tuo em. moderni armokäsite. Esim. ajatus siitä, että "kaikki pääsevät taivaaseen" olisi todennäköisesti ollut historian Jeesukselle ei vain käsittämätön, vaan myös vastenmielinen. UT:n valossa tämä onkin enemmän kuin ymmärrettävää, sen verran paljon Jeesus puhuu siitä, miten jotkut ihmiset päätyvät kadotukseen, jossa he kärsivät kauhealla tavalla ikuisesti.
Kysymys, joka itselläni herää näiden ajatusten tiimoilta, on se, miten paljon tämän ajan henki ja länsimainen ajattelutapa ja humanistiset arvot ovatkaan syövyttäneet ajatteluamme ja kristillisyydennäkemystämme? No, oikeastaan se ei ole edes kysymys - tai korkeintaan vain retorinen sellainen - vaan enemmänkin toteamus tai huudahdus.
Vähän samanlaisiin ajatuksiin tulin C. S. Lewisin kirjan "Tätä on kristinusko" tiimoilta. Lewis nimittäin kirjoittaa näin osuvasti:
"Pyydän vain ihmisiä kohtaamaan tosiasiat - ymmärtämään kysymykset, joihin kristinusko väittää vastaavansa. Ja faktat ovat erittäin kauhistuttavia. Kunpa olisikin mahdollista sanoa jotain miellyttävämpää. Minun on kuitenkin sanottava se, mitä pidän totuutena. Olen tietysti sitä mieltä, että pitkällä tähtäyksellä kristinusko on sanomattoman lohdullinen asia. Kristinuskon lähtökohta ei kuitenkaan ole lohtu. Sen lähtökohta on tyrmistys, jota olen jo edellä kuvannut ja on aivan turhaa siirtyä lohtuun kohtaamatta ensin tyrmistystä. Uskonnossa, kuten sodassa ja kaikessa muussakin, lohtu on ainut asia, jota ei voi löytää etsimällä sitä. Jos etsimme totuutta, saatamme lopulta löytää lohdun. Jos etsimme lohtua, emme tule löytämään sen paremmin lohtua kuin totuuttakaan - aluksi pelkkää pehmeää saippuaa ja toiveajattelua, lopulta pelkkää lohduttomuutta."
Miten vastakkainen tämä näkemys onkaan oman aikamme sosiaaliselle tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden evankeliumille, jossa vain laitetaan laastarilappu märkivän, paiseisen haavan päälle. Jeesus kehottaa meitä etsimään ensin Totuutta ja vasta tämän kohtaamisen jälkeen tulee kaikki muu. Meidän aikamme vesitetty kristinusko tarjoaa meille kaikkea muuta ensin. Kuitenkaan UT ei juurikaan puhu esim. sellaisesta asiasta kuin onni, vaan enemmänkin Jumalan tahdon tekemisestä - jopa hinnalla millä hyvänsä. Näihin "muihin" emme nimittäin pääse koskaan aidosti käsiksi ilman totuuden aitoa kohtaamista.
Miten se Jeesus sen sanoikaan? Totuus tekee meistä vapaita.
No comments:
Post a Comment