Ja kaikilla oli niin mukavaa

Tarkoitamme Jumalan hyvyydellä nykyään lähes yksinomaan hänen rakkauttaan ja saatamme hyvinkin olla oikeassa. Rakkaus puolestaan mielletään tässä yhteydessä monesti ystävällisyydeksi - haluksi nähdä toiset ihmiset onnellisina, ei onnellisina missään tietyssä mielessä, vaan ylipäänsä onnellisina. Kaikista mieluimmin haluaisimme sellaisen Jumalan, joka toteaisi kaikesta, mikä meitä huvittaa tehdä: "Mitä sen väliä, kunhan ovat tyytyväisiä." Emme toivo niinkään Taivaallista Isää kuin taivaallista isoisää - vanhuudenhöperöä, hyväntahtoista ukkoa, joka, kuten sanotaan, "iloitsee nähdessään nuorten ihmisten nauttivan elämästä" ja jonka suunnitelma maailmankaikkeuden varalle on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että jokaisen päivän päätteeksi voitaisiin hyvällä syyllä todeta, että "kaikilla oli niin mukavaa". Myönnän, että harva muotoilisi teologisen ajattelunsa juuri näillä sanoilla, mutta monen mielen sopukoissa kytee hyvinkin samanlainen käsitys. En pidä itseäni poikkeuksena. Eläisin hyvin mieluusti maailmankaikkeudessa, jota hallittaisiin tällaisella periaatteella. Koska on kuitenkin päivänselvää, että näin ei ole, ja koska minulla on kaikesta huolimatta syytä uskoa, että Jumala on rakkaus, teen sellaisen johtopäätöksen, että käsitykseni rakkaudesta kaipaa korjaamista.

C. S. Lewis, Kärsimyksen ongelma