Raamatullisuudesta

Asia, joka on pitkään on askarruttanut minua on kysymys raamatullisuudesta. Yhä enemmän huomaan nimittäin törmääväni kysymykseen, mikä Raamattu on minulle - tai Sinulle, meille? Kysymykset kasteesta, ehtoollisesta tai seurakunnasta - niin, tai apostolisuudesta! - näyttäytyvät meidän aikanamme yhä enemmän raamattukysymyksinä. Mielenkiintoista, joskin huolestuttavaa mielestäni on se, että monet aiemmin (ja ehkä edelleenkin) raamatullisina pitämäni suomalaisen kristillisyyden hahmot näyttävät kasaavan tielle enemmän esteitä, tekosyitä ja "mutku"-väitteitä, kuin rientävän innolla elämään todeksi Sanaa. Mikä siihen on syynä, sitä en halua arvailla.

Toisaalta yhä enemmän törmään nykyään uskoviin, jotka korottavat eräänlaiset profeetallisina pitämänsä vaikutelmat, "sisäiset sanat" ja ilmestyksenpoikaset korkealle, jopa yli Jumalan oman kirjallisen ilmoituksen, Raamatun. Enenevässä määrin koen olevani kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja, joka tuskailee lukijoidensa kanssa, että taas täytyy teidän kanssanne aloittaa alusta ja alkaa syöttää teille Jumalan Sanan alkeita. Jos kyse on nuorista vastauskoontulleista, niin asian vielä voi jotenkin ymmärtää, mutta entä sitten kun on kyse jonkinlaiseen hengelliseen taantumaan vaipumisesta jo pitkään uskossa olleiden kohdalla?

Mihin tämä unohtui: "ei yli sen, mikä on kirjoitettu!" (1.Kor. 4:6) Eikö niin, että kaikki profeetallisuus, näyt, unet ja ilmestykset tulee koetella Jumalan Sanalla. Aito profeetallisuus ei koskaan aja yli eikä ohi Raamatun ilmoituksen. Missä näin tapahtuu, siellä on kyse joko sielunvihollisen valhehengen tai ihmisen oman, uskonnollisen hengen tai sielullisuuden aikaanväännöksistä. Tämän pitäisi olla meille uskoville päivänselvää, mutta niin vain se näyttää näinä hengellisen markkinatalouden päivinä unohtuvan.

Myönnetään, raamatullisuus ei siis ole kiva asia, ei varsinkaan näinä päivinä. Monelle erilaiset hengelliset trendit ja brändit ovat tärkeämpiä kuin Sana. Kuitenkin ne kaikki - ja ehkä pitäisi jopa sanoa: erityisesti ne! - on koeteltava tällä Sanalla. Ja jollei näin tapahdu tässä ajassa, niin älkää huoliko, ajan rajan toisella puolella se koettelu viimeistään tulee eteen. Pelkään vain, että suomalaisessa hengellisessä ilmastossa tuo iänikuinen halvan armon puhkijulistaminen on vesittänyt pyhyyden tunnon tämän raamatullisen näkökulman edessä.

Meillä on nähdäkseni uskovien seurakunnassa tässäkin asiassa kaksi harhaista ääripäätä. Toisaalla meillä ovat nämä em. ylihengelliset hurmahenget, joiden profeetallisuutta ei sovi arvioida tai saa epähengellisen hengensammuttajan arvonimen. Raamatullisuuden nimiin vannova on usein näissä piireissä puhdasverinen ilonpilaaja. Näille sopisi hyvin muistuttaa Paavalin kehotuksesta 1.Tess. 5:19-21:ssä koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on. Tällainen koettelu ei koskaan ole Pyhän Hengen sammuttamista, pilkasta puhumattakaan.

Toinen äärilaita ovat kuolleen näennäisraamatullisen kirjauskovaisuuden edustajat, joiden sanantulkinta on valitettavan usein paikalleen jämähtänyttä ja kuollutta kirjanoppineisuutta. Mikään ei liikahda, eikä saakaan liikahtaa ja jos liikahtaa, niin jo heiluu uskonnollisen hätävarjelun liioittelun viikate. Heille sopii kuultavaksi ja mieliin painettavaksi Jeesuksen sana oman aikansa kirjanoppineille: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta" (Joh. 5:39).

Jeesus antaa oman aikansa järkeisuskolla pilatuille uskonnon ammattilaisille hyvän neuvon: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Siinä on elämän avaimet: Raamatun kirjoitukset ja Jumalan voima Pyhässä Hengessä - ja nämä molemmat tasapainossa. Paavali sanoo toisessa kirjeessään nuorelle Timoteukselle meille annetun Pyhän Hengen olevan voiman, rakkauden ja raittiuden Hengen (2.Tim. 1:7). Tämä raittius tarkoittaa juuri sitä, että asiat ovat tasapainossa ja harmoniassa keskenään.

Edellisessä kirjeessään Paavali sanoo jokaisen Raamatun kirjoituksen syntyneen Jumalan Hengen vaikutuksesta (2.Tim. 3:16). Ihan tarkasti ottaen Paavali sanoo Jumalan henkäyttäneen tai ulos hengittäneen (kr. theopneustoos) nämä kirjoitukset. Ja nämä kirjoitukset pitävät sisällään preofeetallista ilmoitusta, joista osa on jo toteutunut, osa ei, historiaa, maantiedettä, runoutta, aforismrja, erilaisia suku- ym. luetteloita, lainsäädäntöä, ihmiskohtaloita, kuvausta hengellisestä työstä, rukouksia, esimerkkejä ja vertauksia elämän eri alueilta jne. Mutta yhteistä kaikelle on sama, jumalallinen alkuperä.

Tämä on Raamatun oma todistus itsestään. Mikä on Sinun todistuksesi Raamatusta?

Mutta joo, Raamattu ei ole muodissa tänään, ei uskovien, eikä maailman piirissä. Monet uskovat, varsinkin erilaisissa viroissa ja vastuissa jossain uskonnollisessa yhteisössä puuhastelevat, pitävät Raamattua enemmän virikekirjana kuin Jumalallisena Kriitikkona, "sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsijana" (Hepr. 4:12). Kaikki ei todellakaan ole vain pelkkää raamatuntulkintaa, kuten usein kuulee vapaiden suuntienkin piirissä (sic!) sanottavan, vaan ennen kaikkea Hengen ilmoitusta sanassa ja sanan kautta. Ilman tätä yliluonnollista ilmestystä Sanasta me eksymme ja lopulta hukumme. Jollei Pyhä Henki pääse tätä Sanaa meille avaamaan, niin kaikki muuten niin meitä hyödyttävä teologinen, historiallinen tai kielitieteellinen tieto jäävät kuolleeksi informaatioksi.

Paavali antaa Timoteukselle selvät ohjeet siitä, miten nämä Jumalan Hengen inspiroimat Kirjoitukset palvelevat Herran omia Hänen seurakunnassaan. Sana on siis "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa" (2.Tim. 3:16). Opetuksella tarkoitetaan tietysti Sanan opetusta niin yleisellä teoreettisella kuin ennen kaikkea käytännölliselläkin tasolla. Kun Paavali kirjeessään Tiitukselle puhuu "opinmukaisesta, luotettavasta sanasta" (Tiit. 1:9), niin kyse on juuri tästä. Älkää antako tuon sanan "opin-" hämmentää itseänne. Se ei viittaa mihinkään olemassaoleviin tunnustuskirjoihin, myöhempiin kristologisiin tunnustuksiin tmv. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti apostolien opetuksen mukaista sanaa, joka on meille talletettuna UT:n kirjoituksissa.

Sitten sana on meille hyödyllinen "nuhteeksi". Tämä kreikan kielen sana on sama, mitä käytetään Hepr. 11:1:ssä, kun puhutaan "ojentautumisesta" sen mukaan, mikä ei näy. Sana on myös meille hyödyllinen "ojennukseksi", millä tarkoitetaan asioiden asettamista ja palauttamista oikealle tolalleen, oikeille niille kuuluville paikoilleen ja niille kuuluviin tehtäviin. Tätähän Herra on maailmanlaajuisesti tekemässä, kun Hän on sekä kokoamassa että ojentamassa seurakuntaansa oikeaan kuosiinsa ja oikeaan orientaatioon suhteessa Itseensä, tähän maailmaan, missioon ja iankaikkisuuteen.

Sana on meille hyödyllinen myös "kasvatukseksi". Kun Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu Jumalan kurituksesta, joita Hän suo omille lapsilleen - ei siis äpäröille! - hän käyttää itse asiassa juuri tätä samaa sanaa "kasvattaa" (kr. paideia). Tämä vie siis pohjan pois kaikelta korvasyyhyyn puhumiselta tai kasvonilmeiden mukaan saarnaamiselta. Eikö niin, että juuri tämän tähden Raamattu ei ole niin suosiossa, vaan suosimme mieluummin muunlaisia viihdykkeitä kokoontumisissamme. Jumala haluaa kuitenkin sanansa kautta kasvattaa meitä Hänen tahtonsa mukaan - ei enempää, eikä vähempää! - täydellisyyteen ja hyvän tekemiseen (3:17).

Mikä Raamattu siis on Sinulle?