Terveisiä Savosta

Upea viikonloppu mökillä Leppävirralla, josta kuva rannasta Hyvärinsalmelle päin. Lueskelin rannalla Paavalin ensimmäistä kirjettä korinttilaisille ja mielessäni liikkui monenlaisia ajatuksia. Olen miettinyt sitä usein ennenkin, miten olemme länsimaisessa kristinuskossa menettäneet jotain hyvin, hyvin oleellista, kun apostolisuus on häivytetty uskostamme. Tästä uskomme vallankumouksellisesta ominaisuudesta on tehty juhlapuheissa ja kirkonmenoissa kuriositeetinomaisesti höpistävää munkkilatinaa tyyliin "apostolinen suksessio" jne.

Oikeasti on silmiä avartavaa lukea Uuden testamentin kirkjoituksia, jotka ovat apostolien kirjoittamia. Kun tämän tajuaa niin Kirjoitukset aukeavat uudella, syvemmällä tavalla. En usko mihinkään uuteen ilmoitukseen Raamatun kirjoitusten lisäksi, vaan siihen, että meillä on koko ajan ollut silmiemme edessä ja käden ulottuvilla sama vallankumouksellinen voima, joka parin kolmen ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana levisi räjähdyksenomaisesti. Siinä se on, UT:n kirjoituksissa - kunhan ymmärrämme vain olla lukematta sitä oman aikamme kirkollisia rakenteita vasten heijastaen.

Tältä pohjalta keisari Konstantinus Suuren tekemän vallankaappaus ja kristinuskon valtiollistaminen ja sitä seurannut konstantinolainen paradigma länsimaiden historiassa on ollut saatanan ovelimpia juonia koko maailmanhistoriassa. Se on eri vaiheiden kautta vienyt länsimaisen kristinuskon siihen halvaantuneeseen, jopa muumioituneeseen tilaan, jossa se on kärvistellyt kristillisten instituutioiden muurien suojissa satojen vuosien ajan - aina näihin aikoihin asti.

Paavalin 1. kirje Korinttin seurakunnalle antaa jo sen alkuluvuissa monia herkullisia vastauksia oman aikamme kysymyksiin:

• mitä meidän olisi ajateltava maallisesta, inhimillisestä viisaudesta ja sen käyttökelpoisuudesta Jumalan valtakuntaa ajatellen? - 1:19-21
• vastaus harhaoppeihin ja eksytyksiin ei siis löydy tämän viisauden ja ymmärryksen lisäämisestä, vaan yksinomaan hengellisestä kypsymisestä Sanan ja Hengen koulussa - 2:6-10
  
• meidänkin ajasta löytyvät Paavalin mainitsemat ääripäät suhtautumisessa ristin evankeliumiin, kreikkalaiset viisauksineen ja juutalaiset ihmeineen, nimittäin moderni ja postmoderni maailmankuva kaikkine käytännön sovellutuksineen - 1:22- 24
• sielullinen ihminen on aina vastaanottavana osapuolena ja on aina etsimässä uutta opetusta, kun taas hengellinen ihminen on kaiken tämän yläpuolella, aloitteellisena ja tutkivana - 2:14-15
• näyttää siltä, että Paavalin määritelmän mukaan valtaosa kristityistä ovat tälläkin hetkellä tasoltaan lihallisia kristittyjä - 3:1-4

Ehkä kuitenkin eniten viikonlopun aikana mielessäni pyöri Paavalin toisenlainen kehotus Roomalaiskirjeestä, kun mietin kuluneen kevään keskustelua apostolisuus-teeman ympäriltä. Luin tämän kohdan jo perjantaina ennen mökille lähtöä, eikä se jotenkin ole jättänyt rauhaan. Olkoon se päivän mietelause meillä nyt ja opiksi ja ohjeeksi jatkoa jatellen.

"Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet." (Room. 16:17-18)