Vuoden 2008 kuusi merkittävintä uutista

Tänään TV1:n "Ykkösaamussa" klo 10.05 haastateltiin Paavo Lipposta aiheena kuusi hänen mielestään merkittävintä uutista kuluneen vuoden aikana. Lipponen yrittää eläköidyttyään edelleenkin säilyttää jonkinlaista "valtiomiesmäistä" otetta lausahdellessaan kommenttejaan milloin mihinkin ajankohtaisiin asioihin niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Minun mielestäni Suomen poliittisessa kentässä on harvoja - tuskin ketään - yhtä kaikkitietävää ja ylimielistä hahmoa, kuin sormi opettavaisesti pystyssä "keskusteleva" entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies. Mutta yhtä kaikki: hän on edelleen "kansakunnan kaapin päällä" (vähän tosin syrjäisellä reunalla), joten häntä on syytä kuunnella. Ja ehkä vähän kommentoidakin, ettemme nyt ihan vaan hänen tarkoitushakuisen informaationsa varassa olisi.

Tässä siis "Lipposen lista" eli top six news ad 08:

1. Loppuvuodesta puhjennut vakava talouskriisi, joka alkoi USA:sta rahoituskriisinä ja jonka arvioidaan kestävän taantumana ja lamana tulevat kaksi vuotta. Tämä lama eroaa 90-luvun alun taloudellisesta lamasta sikäli, että se on saavuttanut lyhyessä ajassa jopa globaalit mittasuhteet. Aiempi suuri lama oli Suomen kohdalla seurausta Neuvostoliiton ja sitä kautta idänkaupun romahtamisesta, kun perinteinen kylmän sodan aikainen "itä-länsi"-vastakkainasettelu sai väistyä. Tämän jälkeenhän ryhdyttiin maailmanpolitiikan näyttämöllä avoimesti puhumaan ns. "uudesta maailmanjärjestyksestä". Liekö tämäkin maailmaa mullistava lama seurausta em. ilmiöstä? Lipponen nimittääkin (valtiovarainministeri Jyrki Kataisen lausuntoon viitaten) nykyistä tilannetta "ennemmin Harmadeggoniksi kuin talvisodaksi". Lisäksi tämän vakavan taloudellisen taantuman kohdalla on lähes tulkoon mahdotonta ennustaa tulevaisuutta. Toisaalta juuri tämä seikka avaa uusia ovia aidolle, raamatulliselle ja kansakuntien tasolla vaikuttavan profetialle. Tämä on merkittävä rukousaihe.

2. Elokuussa käyty Georgian sota, joka vahvisti Venäjän suurvalta-asemaa ja -imagoa entisestään. Venäjällä opn nyt sekä halua että papua "näyttää kaapin paikka" (ulkoministeri Aleksander Stubb) sen lähinaapureille ja muutenkin. Nyt onkin hyvä jälkiviisaasti todeta Suomen puolueettomuuden ajan olevan jo ohi. Tätähän henkii Stubbin aavistuksen mahtipontinen "Post080808"-puhekin, joka sinällään kyllä osoitti a) tervettä ajattelukykyä nuoressa miehessä että b) tuulen todellakin kääntyneen. Aiheellinen kysymys on, miten tämä kaikki vaikuttaa Suomen asemaan ja tilanteeseen tulevaisuudessa? Ei kannata olla liian sinisilmäinen suurvaltojen (jollaiseksi EU:kin luetaan) etupiirijakojen suhteen...

3. Kuntavaalit lokakuussa, jotka vahvistivat erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten asemaa. Pahiten näytti saaneen siipeensä perinteinen valtionhoitajapuolue SDP, jonka nyt kuitenkin taloudellinen lama saattaa jopa pelastaa. Kepun kohdalla taas realismi olisi viimeistään nyt poikaa, sillä tulevat kuntaliitokset pakottavat sen arvioimaan sekä positiotaan että missiotaan uudelta kantilta. Demareiden huolestumista perussuomalaisten menestyksestä (esim. pohjoisen Kymenlaakson entisillä teollisuuspaikkakunnilla) osoittaa hyvin Lipposen opportunistinen syyttely rasismista ja viittaukset 30-luvun Saksaan. No, ehkä hän viittaa tällä Suomen silloisen valtionjohdon rähmällään oloon Saksaan päin ja näkee siinä yhtymäkohtia vastaavaan Brysselin nuoleskeluun.

4. USA:n presidentinvaalit, jotka käytännössä ovat nykypäivän Rooman imperiumin keisarin valinnat. UT:n aikana vallitsi "Pax Romana", jonka alle koko tuon ajan tunnettu, sivistynyt maailma oli alistettu lähes kokonaan. Yhtä massiivinen on nykyisen "Pax Americanan" paino maailman kansojen päällä - niin kulttuurisesti, uskonnollisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin. Kristittynä minua puhuttelee se, miten silloinkin "Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, lainalaiseksi syntyneen" (Gal. 4:4), maailmaan lunastamaan meidät. Niin on oleva myös viimeisinä päivinä tuon ajan maailmanvaltojen puristuksessa, kun Herramme tulee takaisin Kuninkaana. Tämä näköala antaa toivoa. Mutta Barack Hussein Obama nähdään nyt tulevaisuuden suurena muutosjohtajana sekä USA:a itseään että koko maailmaa ajatellen. Lipponen puhuukin hänen kohdallaan "globaalista johtajuudesta". On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tilanne Lähi-Idässä tämän muutoksen myötä kehittyy?

5. Presidentti Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkinto, jota Lipponen avoimen kritiikittömästi ja jopa liikuttuneena suitsuttaa. Ei kannata unohtaa, että esim. Kosovon kriisiä sovitellessaan Ahtisaari melko häikäilemättömästi toimi Naton ja USA:n viestintuojana serbeille (ja sitä kautta myös Venäjälle, mistä antipatiat Ahtisaaren persoonaa ja toimintaa kohtaan kumpuavatkin). Tavoilleen uskollisena Ahtisaari rauhanpalkinnonkin yhteydessä teroitti omalle synnyinmaalleen sotilaallisen liittoutumisen (so. Naton) etuja. Aika kova veto Nobelin rauhanpalkinnon saajalta - eipä ole montaa vastaavaa nähty sitten Jasser Arafat-vainaan. Tässäkin kohtaa tulee mieleen jokaisen peacekeeperin "Gordionin solmu" ja maailmanpolitiikan ikuisuusongelma eli Lähi-Idän kriisi: tuleeko Ahtisaari näyttelemään jotain osaa vielä tässäkin polttavimmassa maailmankolkassa ja millä seurauksilla?

6. EU:n ilmastopaketti, joka noteerataan monella taholla tosi korkealle. Oman maamme EU-politiikalle ominaisella liturgisella munkkilatinalla pääministeri Matti Vanhanenkin kommentoi tapausta: "Suomi haluaa olla eturintamassa ilmastonsuojelussa, mutta asiasta täytyy olla sitovia päätöksiä". Lipponen toteaakin ihan oikein, että samaan aikaan kun EU on ottavinaan jonkinlaista johtajuutta tässä asiassa, niin käytännössä USA ja Kiina ratkaisevat tulevaisuuden kehityksen tässä(kin) kohtaa. Käytännön kysymys: tulisivatko rikkaat länsimaat sallimaan esim. sen, että vaurastuttuaan kiinalaiset saisivat käyttää yksityisautoja yhtä huolettomasti kuin esim. USA:ssa tai Euroopassa on tähän asti tehty?

Se, mitä Lipponen EI maininnut v. 2008 uutisaiheitakäsitellessään, oli Kauhajoen kouluampuminen. Tämä, samoin kuin aiemmat Jokelan kouluampuminen ja Myyrmannin pommiräjäytys, kertovat omaa kieltään siitä, että asiat ovat muuttumassa ja nyt korjaamme hedelmää aikaisempien hallitusten politiikan tekemisen valinnoista. Monen näistä pääministerinä Lipponen itsekin istui aikanaan. Ehkäpä niitä ei siksi kehdannut mainita. Se on niin kuin Bob Dylan aikoinaan meille opetti: ”It´s a times they´re a-changin´”. Yhteiskunnassamme arvomme, asenteemme ja yhteisöllinen sietokynnyksemme ovat ratkaisevasti muuttuneet. Median häikäilemättömyys ja manipuloimisalttius ovat myös kokeneet ison muutoksen viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Jos meille olisi kymmenen vuotta sitten ennustettu nykyisen kaltaisia tilanteita, harva olisi niitä uskonut todeksi.

Luulen, että tulemme näkemään lähivuosina vielä monenlaisia muutoksia. Kulttuurinen murros ja myllerrys tulevat jatkumaan ja jopa kiihtymään entisestään. Monet itsestään selvinä pitämistämme maallisen tai uskonnollisen elämän perusrakenteista tulevat murtumaan, muuttumaan ja häviämään silmiemme edessä. Ilmapiiri ja paine raamatullisesti uskovia kristittyjä kohtaan tulee kovenemaan lähitulevaisuudessa. Silloin meidän uskovina täytyy vakavasti miettiä, millaiset ovat vainot kestävän seurakunnan rakenteet? Perinteiset kirkkokunnalliset ne eivät nimittäin missään nimessä ole. Ne ovat huippuunsa viritetylle sekulaarille medialle ja yhteiskunnalliselle valvontakoneistolle ns. ”piece of cake”: kun niiden aika tulee, ne hotkaistaan hetkessä. Tai ne ”puhdistetaan” ja valjastetaan tulevia käyttötarkoituksia varten.

Vuoden 2008 painuessa majoilleen nousee entistä tärkeämmäksi kysymykseksi etsiä ja kuulostella sitä, mitä Henki sanoo seurakunnalle? Vain tämän profeetallisen Hengen kautta voimme olla hyödyksi lähimmäisillemme ja kunniaksi Jumalan valtakunnalle. Koko Kristuksen ruumiin yhteistä esirukousta ajatellen kysymys kuuluu, mitkä ovat juuri nyt ne ajankohtaiset rukousaiheet, jotka aivan erityisellä tavalla ovat Ylimmäisen pappimme sydämellä?