Kaksi vaaraa, osa II
Miettisen Jussi kirjoittaa viimeisimmän "Arkki"-lehden pääkirjoituksessa: "Hengellinen liike on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä vallitsee samoja lainalaisuuksia kuin missä tahansa organisaatiossa, mutta samalla sillä on hengellinen luonne." Tämä on mielenkiintoinen lausuma, johon toisaalta ajatuksissani yhdyn, toisaalta taas en. En ole samaa mieltä siitä, että hengellisessä liikkeessä olisi "samoja lainalaisuuksia kuin missä tahansa organisaatiossa". Hengellisessä liikkeessä voi olla samoja lainalaisuuksia kuin missä tahansa muussa liikkeessä. Mutta liikkeessä ei ole samoja lainalaisuuksia kuin organisaatiossa. Liike ei nimittäin koskaan ole mikään organisaatio. Kun liike - periaatteessa mikä tahansa kansanliike tms. - alkaa organisoitua, niin se menettää liikkeensä. Se alkaa hakea vakiintuneita muotoja ja asettua aloilleen. Se jämähtää paikoilleen. (Tiedättehän te tuon irvisloganin: "Ensin oli herätys, sitten oli herätysliike, lopulta oli enää liike ja lopulta jäljelle jäi vain keskusorganisaatio ja painotalo"...)
Siinä kohtaa olen veljeni kanssa samaa mieltä, että lainalaisuudet ovat usein samoja niin hengellisessä kuin missä tahansa muussakin liikkeessä. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että ihminen, niinkuin koko muukin luomakunta on Jumalan luoma, ihminen jopa Jumalan kuvaksi luotu. Lankeemuskaan ei kokonaan turmellut tätä Jumalan kuvaa ihmisessä. Niinpä esim. luonnossa esiintyvät luonnonmukaisen kasvun lainalaisuudet toteutuvat vastaavasti myös hengellisessä elämässä. Mietipä vaikka Jeesuksen vertausta kylväjästä Matt. 13:ssa. Samoin myös kaikki liikehdintä, joissa ihminen on moottorina, mukana tai muuten vaan seuraamassa tilannetta, noudattaa aina tiettyjä samoja lainalaisuuksia. Ja aivan niinkuin Jussi Miettinen toteaa, "samalla sillä on hengellinen luonne."
Edessämme on kaksi muutakin vaaraa - potentiaalista harhaa ja mahdollista metsäänmenoa - kuin mistä edellisessä postauksessani kirjoitin. Molemmat esiintyvät meidän aikamme kristillisyydessä eri kirkkokuntien ja herätysliikkeitten sisä- ja ulkopuolella. Molemmat löytyvät myös melkein mistä tahansa muustakin yhteisöstä tai liikehdinnästä. Meidän aikamme tuntuu monessakin kohtaa olevan varsinaista polarisoitumisen aikaa, jossa erilaiset ilmiöt kärjistyvät ääripäihinsä ja löytävät vastakohtansa, joiden peilikuvia ne myös usein ovat - niin yllättävältä kuin se kuulostaakin.
Tämän kertainen polarisoitunut vastakohtaparimme on toisaalta tiukasti hierarkkinen, pyramidimainen organisaatiomalli ja toisaalta kaikkea sitoutumista karttava irtolaisuus, jossa ihannoidaan kuviteltua täydellistä vapautta olla kuulumatta mihinkään. Nämä ovat molemmat oman myöhäismodernin kyynisen aikamme kulttuurisia ilmiöitä. Mutta taaskin voimme todeta Miettisen Jussia hieman muunnellen, että molemmilla niillä on myös uskonnollinen luonteensa.
Miksi valitsin termin "uskonnollinen", enkä "hengellinen"? Yksi syy on varmaankin edelliseen kirjoitukseeni tullut asiallinen kommentti, jossa todettiin, että on syytä erottaa toisistaan nämä kaksi: toisaalta uskonnollisuus ja hengellisyys sekä toisaalta uskonto ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa. Tämä on totta. Toinen syy sanavalintaani onkin se, että en näe tässä polaarisessa käsiteparissa mitään aidosti hengellistä. Kyse on selkeästi ihmisen luontaisen uskonnollisuuden ilmenemismuodoista.
Oman aikamme hengellistä kentää tarkastellessamme näemme toisessa ääripäässä kultinomaisia yhteisöjä, joissa on pyramidimainen rakenne, tiukka hierarkkia, arviointi tehty mahdottomaksi ja kuuliaisuus johtajille absoluuttista. Tällaisissa kristillisissä yhteisöissä puhutaan vakavaan sävyyn kuuliaisuudesta johtajille ja sen mukanaan tuomasta "hengellisestä suojasta". Toisin päin käännettynähän tämä tarkoittaa sitä, että jos et tätä marssijärjestystä kiltisti noudata, Sinun käy huonosti.
Meillä ei ole nostaa tätä harhaa ja tuhoisaa käytäntöä vastaan ketään muuta kuin itse Kristus, joka on sielujemme paimen ja ainoa tosi hengellinen suojamme ja Seurakunnan Pää.
Toisessa ääripäässä näemme paljon hengellistä irtolaisuutta: levottomia sieluja, jotka harhailevat sinne tänne erilaisten "aaltojen", "siunausten" ym. heitteleminä. Nämä ihmiset ovat kenties niin pettyneitä kristillisiin seurakuntiin, että eivät usko enää koko seurakunnan ideaan ollenkaan. Samalla he ovat suuressa vaarassa luisua pois raamatulliselta hengellisen elämän pohjalta. Hyvin usein taustalla on voimakkaita kokemuksia hylätyksi tulemisesta, erilaisesta hyväksikäytöstä ja loppuunpalamisesta sellaisten vastuiden alla, jotka tuntuvat olevan hyvin kaukana omasta kutsumuksesta.
Mutta Paavali mainitsee juuri nämä esimerkkeinä hengellisestä kypsymättömyydestä, jonka vastalääkkeen hän esittää Ef. 4:11:stä eteenpäin. Seurakunta on Jumalan juttu , jopa siinä määrin , että sitä kutsutaan Kristuksen ruumiiksi. On kuitenkin tärkeää erottaa, mikä tämä seurakunta UT:n mukaan on. Eli palautetaanpa mieliin joskus aiemminkin esitetty kysymys:
Mistä näistä kolmesta UT ei puhu mitään:
- Kristuksen kaupunginlaaja seurakunta
- johonkin kirkkokuntaan kuuluva tunnustuskuntaseurakunta
- Kristuksen maailmanlaaja seurakunta?
Ei ole siis syytä mennä ojasta allikkoon. Tai jos lähtee sutta pakoon, niin tulee karhu vastaan. Eli nämä molemmat toisilleen vastakkaiset mallit ovat seurauksiltaan yhtä huonot: tiukasti kontrolloidut yhteisöt tuottavat rikki revittyjä ihmisiä, mutta myös kuviteltu "hengen täydellinen vapaus" on vain harhaa. Niin petollisen helposti nämä molemmat mallit - niin vastakohtia kuin ovatkin - ruokkivat toinen toistaan.
Pyhä Henki on "raittiuden Henki", kuten edellä totesimme. Hän "johdattaa meidät kaikkeen totuuteen". Tälle Totuudelle uskollisina elämässämme asettuvat oikeanlaiseen tasapainoon oppi ja elämä, Henki ja Kirjoitukset, laki ja armo, yhteisö ja yksilö, Ruumis ja Pää.
------------
Kotitehtävä: Meillä on nyt (I- ja II-osien pohjalta) edessämme kaksi polaarista käsiteparia:
- toisaalta väärä karismaattisuus ja kuollut uskonnollisuus,
- toisaalta taas tiukan hierakkinen organisaatio ja hengellinen irtolaisuus.
Mieleeni hiipii väistämättä hieman ilkikurinen ajatus, millaisen nelikenttäjaon tämän pohjalta saisi kehitettyä?
Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta luin joskus lyhyttä lainausta Antti Tuiskulta siinä yhteydessä, kun häntä oli haastateltu tähän jonkinsorttiseen gospelmusikaaliin osallistumisesta. Hän sanoi olevansa ei niinkään uskonnollinen vaan hengellinen.
ReplyDeleteAjattelin aluksi, että jopas nyt, mitä ihmettä, mutta rivien välistä sai luettua, että Antin hengellisyys tarkoittanee jotain muuta kuin se, mitä me kyseisellä sanalla tarkoitamme.
Sanojen merkitykset ja niiden erilainen käyttö ärsyttää minua monesti. Tästä esimerkkinä käyköön myöskin ikivihreäksi nopeasti noussut muotisana tuomitseminen. Se merkitys, joka sillä on Raamatussa, esim. Paavalilla roomalaiskirjeen toisessa luvussa, taitaa myös olla tyystin toinen kuin meidän tapamme käyttää kyseistä sanaa.
Toki vanhoilliset kristityt saanevat tästä osasyyn niskoilleen, kun ovat ojentaneet lähimmäisiään kylmästi ja rakkaudettomasti. Sitä nimittäin varmasti jossain tapahtuu, sen verran syntisiä me ollaan.