Seurakunnan kasvu ry julkaisee järjestyksessään kolmannen Suomen hengellistä tilannetta luodanneen kyselytutkimuksen tulokset tänä syksynä. Ennakkotietoja on jo nyt olemassa, joista muutamia otteita seuraavassa:
- uudestisyntyneiden uskovien määrä kasvaa maassamme koko ajan - tällä hetkellä se on vajaat 10% kansalaisista
- nuoria 15-24v. on nyt uskossa kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan
- nuoret aikuiset 25-34v. kristinuskolle kielteisin ikäluokka maassamme
- vastaavasti ikääntyneiden suomalaisten piirissä uudestisyntyneiden määrä näyttäisi olevan korkein - 15% yli 60v.
- kristillisen median merkitys on selvästi kasvamassa
Tutkimustulosten varsinainen analyysi on tulossa myöhemmin, mutta jo nyt voisi heittää muutamia kommentteja ja myös hieman problematisoida tuloksia.
Termi "uudestisyntynyt" on suomalaisessa kirkollisessa kontekstissa sangen ongelmallinen, mikä varmaan tuli eteen jo kyselyn tekovaiheessa; evl. kirkkoon kuuluva työntekijä tai ns. "maallikko" saattaa mieltää jokaisen lapsena kastetun ja kirkkoon kuuluvan "uudestisyntyneeksi". Tällaista - sinänsä ehdottoman epäraamatullista ja harhaista - käsitystä on suosinut kirkon johto johdonmukaisesti ja uskollisesti. Tärkeimmät syyt tähän ovat selkeästi poliittisia ja taloudellisia; kirkon jäsenmäärän on pysyttävä kaikin keinoin riittävän korkeana, jotta edes rippeitä entisestä vaikutusvallasta yhteiskunnassa voidaan säilyttää ja jotta riittävän korkea kirkollis- ja yhteisöverojen tulotaso saadaan säilytettyä.
On tietysti kaunis ajatus haluta vaikuttaa yhteiskunnassa, mutta mikäli ne arvot, jotka taustalla vaikuttavat ovat koiramaisen orjallisesti sekulaarin yhteiskunnan paineisiin mukautuvia, niin se "vaikutus" on periaatteessa verrattavissa SPR:n tmv. yleishumaanin järjestön rooliin yhteiskunnassa. Pisimmälle tämä kehitys on mennyt kirkollis-yhteiskunnallista valtavirtaa edustavassa körttilaisyydessä, jossa ajattelu kulkee jotakuinkin siihen tapaan, että pääkaupunkiseudullakin (missä Herättäjäjuhlia viimeksi vietettiin) asuu noin miljoona körttiä, jotka eivät tosin sitä itse tiedä.
Toinen mielenkiintoinen huomio on nuorten aikuisten rooli ja kehitys maamme hengellisessä kentässä. Olen jo aiemminkin blogissani viitannut siihen mielenkiintoiseen kehitykseen, joka tapahtuu suomalaisessa keskivertonuoressa, joka alle kaksikymppisenä on aktiivisesti mukana (periaatteessa minkä tahansa) seurakunnan toiminnassa ja joka sitten myöhemmin alle kolmikymppisenä edustaa aktiivisinta kirkosta eroavaa ja vaikeimmin evankeliumilla tavoitettavaa ryhmää suomalaisia.
Mistä tämä kehitys johtuu? Mikä saa aikaan tällaisen "luopumuksen", jos se nyt sitten edes mikään "oikea" luopumus on? Tarkoitan tällä sitä, että nuorten srk-aktiivisuudessa (esim. isostoiminnassa) on aika usein kysymys jonkinlaisesta harrastusmielessä tapahtuvasta, vapaaehtoisesta nuorisotoiminnasta (eli pitkälti sosiologisesta, kulttuurisesta ilmiöstä), jossa evankeliumi ei ole kovinkaan syvästi koskettanut nuoren sisintä. Tunne-elämässä ja kokemuksissa on tapahtunut jotain liikahdusta, mutta Jumalan Henki ei koskaan todella ole päässyt koskettamaan ihmisen sisintä, henkeä, tahtomaailmaa.
Tähän johtopäätökseen olen itse tullut oltuani vuosikausia aktiivisesti mukana evl. kirkon (herätyskristillisen siiven) nuoritoiminnassa sekä ns. viran puolesta että ns. "maallikkona". Ja jos tämä on totta raamattu-uskollisessa viidesläisessä seurakunnassa, niin mikä onkaan tilanne jossain muualla, jossa kirkon opit kaiken autuuttavasta lapsuikasteesta on nielty sellaisenaan? Tämä selittäisi hyvin pitkälle sen "luopumisen helppouden".
Toisaalta tämä on jotakuta helpottava tosiasia; kyse ei olekaan "todelisesta" uskosta luopumisesta (kaikkien kohdalla). Jos kyse on ollut "vain" hyvätapaisten perusnuorten kulttuurisesta puuhastelusta, eikä mistään sen syvemmästä, niin se joutaakin mennä - vaikka sitten sinne kuuluisaan "huitsin nevadaan".
Toisaalta tämä vuosikymmeniä jatkunut kehitys on synnyttänyt maahamme tilanteen, jossa suuri osa kansaa - ja etenkin ne nyt huolen aiheena olevat nuoret aikuiset - on suorastaan "rokotettu" aitoa kristinuskoa vastaan. He ovat kuin Paavalin ajan synagoogajuutalaiset, joilla on kyllä hyvät tavat ja ulkonainen lain tuntemus, mutta jotka ovat "sydämeltään ympärileikkaamattomia". Miten näitä nyt sitten evankelioi kun kaikki on jo ennestään tuttua ja tuottanut pettymyksen ja turhautumisen tai parhaimmillaankin "nuoren minäkuvan rakentumista tukeneen turvallisen kasvuvaiheen"?
Eli huomaamme tehneemme "elämän syklisen kierron" ja palanneemme alkupisteeseen eli kysymykseen uudestisyntymisen todellisesta merkityksestä. Mitä meidän oikein tulisi tehdä toimiaksemme oikein nykyisessä tilanteessa? Tulisiko meidän käyttää kaikkia olemassaolevia keinoja jouduttaaksemme maassamme moniarvoistumista, maallistumista ja pakanallistumista, jotta pääsisimme pois nykyisen kaltaisesta penseästä, väljähtyneen haaleasta hengellisestä tilanteesta puhtaan neitseelliseen esikristilliseen lähetystilanteeseen?
No, ainakin meidän kristittyjen, jotka haluamme pitää kiinni Raamatun ilmoituksesta Jumalan Sanana, pitäisi selvittää avoimesti tämä kysymys uudestisyntymisestä ja kasteen suhteesta siihen. Emme enää yksinkertaisesti voi kaiken hienotunteisuuden nimissä ylläpitää tai vaieta näistä vääristä kulisseista kasteen suhteen. Apostolien tekojen antama malli, johon muu UT:n opetus yhtyy on liian selkeä ollakseen totta monelle veljelle ja sisarelle Kristuksessa - valitettavasti. Tässä kohtaa meidän kaikkien on herättävä ja katsottava taas kerran tuoreesti mitä ihmisen on tehtävä pelastuakseen. Apostolien tekojen toisen luvun lopuussa kerrotaan meille Pietarin käytännön neuvosta oman aikansa evankeliumilla tavoitetuille luterilai... eikun juutalaisille: tehkää parannus ja ottakaa kaste Jeesuksen nimeen, jotta saatte syntinne anteeksi. Tätä kautta ihminen voi sitten myös kokea Pyhällä Hengellä täyttymisen.
Toiseksi meidän yhteisöjemme on muututtava todeksi ja läpinäkyväksi. Feikki karkottaa monet jo kaukaa. Meidän on purettava hierarkkiset rakennelmamme ja luovuttava maallisista johtajuusmalleistamme, jotka huutavat jo kaukaa, etteivät ne toimi oikein. Missä se inkarnaatio olikaan ja tapahtuiko se vain kerran maailmanhistoriassa, kun Jeesus syntyi tänne? Tulisiko sen tapahtua Kristuksen ruumiissa, joka on seurakunta aina uudelleen ja uudelleen?
Meidän on lopetettava kulttuurisen kristinuskon tuottaminen, koska se vain ylläpitää nykyisen kaltaista valheellista olotilaa Suomessa. Suhteessa maailmaan ristinuskoa on julistettava vastakulttuurina ja Jeesus on korotettava seurakunnassa siksi, mikä Hän jo on eli Pääksi.
Kiitos taas, olipa hyvä katsaus ja rehellinen ja ajatuksia herättävä.
ReplyDeleteOn hyvä tietä faktoja, eikä vain ummistaa silmiä tilanteelta. Lakaista maton alle ja toivoa parasta. Ei, on aika herätä..