Mikä merkitys on Kristuksen seurakunnan jäsenyydellä?
Hiljattain evl. kirkosta eronnut tunnettu raamatunopettaja Jarmo Sormunen on mukana perustamassa uutta Satamaseurakunta-nimistä kristillistä yhteisöä Jyväskylään. Ks. uutinen Kotimaa-lehden nettisivuilta: www.kotimaa.fi/kotimaa
Tämähän oli odotettavissa. Luterilaisessa kontekstissa Sormusen siirto saattaa radikaalisuutensa takia herättää sekä ihastuksen että kauhistuksen huudahduksia. Uusien seurakuntien piirissä Sormunen varmasti toivotetaan tervetulleeksi joukkoon.
Se, miten radikaali tämä irtiotto aiemmasta viitekehyksestä (so. evl. kirkko) todella tulee olemaan, tulee ilmi hyvin nopeasti kunhan Satamaseurakunta paljastaa rakenteensa. Se tulee lahjomattomalla tavalla paljastamaan, kuinka lähelle Uuden testamentin mukaista seurakuntamallia Sormunen & co uskaltavat liikkua. Ajassamme on kyllä yllin kyllin esimerkkejä ”mennäänpä siitä yli, missä aita on matalin”-mentaliteetista seurakunnan istutuskuvioissa.
Jarmo Sormunen toteaa, ettei itse evl. kirkosta eroaminen ollut hänelle mikään niin kauhean iso juttu, koska eihän hän ole eronnut Kristuksen seurakunnasta mihinkään. Ennemminkin päätös oli hänen omien sanojensa mukaan ”vapauttava ja positiivinen asia”.
No niin, tämähän alkaa tuntua jotenkin tutulta; lämmin ailahdus jossain sielun syvyyksissä, syvä rauha ja varmuus siitä, että vain Kristus riittää ja ohimenevä ”deja vú”-kokemus…
Niinpä. Joskus olisi kuulkaa hyvä lukea Galatalaiskirjettä myös tästä näkökulmasta; pelastus tulee yksin Kristuksen uskon kautta, ei mihinkään ulkonaiseen organisaatioon kuulumisen kautta. Siinä evankeliumin ilosanoman armon aurinko paistaa seurakunnallisten ohjelmistorattaiden välissä rääkkääntyneelle rivikristityllekin (pastoreista puhumattakaan!) niin ihanasti että!
Mutta on se vaan jännää, että vasta kun uskomme juuria koetellaan aivan ääriä myöten – papin virka menee, säännöllinen kuukausipalkka menee, ihmisten arvostus menee, lupaava urakehitys menee, pastorin status menee, hyvät työtilaisuudet menee jne. – niin vasta sitten meille kelpaa kuulua ”vain” Kristuksen seurakuntaan.
Mahtaa Kristus itse olla imarreltu saamastaan huomiosta…
Juttelin kerran vaimoni kanssa siitä, keitä me (so. hän ja minä) oikein olemme? Emme kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai rekisteröityyn yhdistykseen. Hengellinen kotimme on kodeissa kokoontuva seurakunta. Ymmärrämme hyvin, että itse seurakunnan idean toteutumisen kannalta on yhdentekevää onko rakennuksen katolla risti, savupiippu, tv-antenni tai neonvalomainos. Tärkeintä on se, että siellä on Elämä.
Niinpä päättelimme – UT:n yksinkertaisten ohjeiden perusteella – olevamme ensisijassa lahtelaisia Jeesukseen uskovia, jotka kuuluvat Kristuksen seurakuntaan. Kristuksen ruumiin jäsenyys on ratkaiseva juttu, kaikki muu tulee sitten, jos silloinkaan. Jollei tätä jäsenyyttä Kristuksessa ole, ei ole elämäkään. Jos se taas on, niin se riittää. Vai pitäisikö Sinun mielestäsi evankeliumiin vielä lisätä jotain?
Hei Timo!
ReplyDeleteTuntuu, että vääristelit hieman Jarmon tilannetta. Jarmo on aina kuulunut vahvasti Kristuksen seurakuntaan eikä vasta nyt. hän erosi itse kirkosta, häneltä ei mennyt mitään.
Tunnen Jarmo Sormusen jollain tavalla jo nuoruusvuosiltani 70-luvulta, enkä ole koskaan epäillyt hänen uudestisyntymistään eli kuulumistaan Kristuksen seurakuntaan. (Laitoin tämänkin postauksen hänelle emailina välittömästi sen kirjoittamisen jälkeen.) Mutta ehkä jäsenyys Kristuksen ruumiissa pääsee oikeuksiinsa vasta sitten, kun otetaan muut, väärätkin tuet pois? Tähän jostain yhteisöstä ulosastumiseen usein kuuluu tämä kokemus jonkin "menettämisestä" ja tässä kohtaa voin puhua jotain myös omasta kokemuksestani.
ReplyDeleteMutta tarkoitukseni ei ollut millään tavoin vääristellä häntä tai hänen tilannettaan. Arvostan häntä suuresti selkärankaisena ja selkeäsanaisena raamatunopettajana. Anteeksi siis tämä väärinymmärrys. Hienoa, jos Jarmon omaankin kokemukseen kuuluu se, että "häneltä ei mennyt mitään". Tämä vain lisää arvostustani häntä kohtaan.